Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

13.10.2009

Päiväkodeissa jopa päivä viikossa kirjaamiseen


Päiväkodin työntekijällä voi mennä jopa päivä viikossa kirjoitustyöhön. Ydintyöhön, lasten kanssa oloon, ei jää riittävästi aikaa. Näin vastasivat päiväkotien työntekijät Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen valtakunnalliseen kyselyyn.

Kyselytutkimus osoittaa, että päiväkodeissa kuluu yhä enemmän aikaa kirjoittamiseen. Lähes 1 300 vastaajasta yli 90 prosenttia on sitä mieltä, että kirjaaminen on lisääntynyt työuran aikana. Neljänneksellä vastaajista kirjaamistyöhön kuluu päivä tai enemmän viikossa, noin 60 prosentilla vastaajista vajaa työpäivä.

Vastaajista yli 80 prosenttia pitää kirjaamista yleensä tai toisinaan hyödyllisenä, jos sille vain olisi aikaa. Kyselyn avovastauksissa kirjaamista kritisoidaan enemmän. Sen nähdään vievän aikaa lapsilta:

Joku raja! Paperinpyörittäjien täytyisi päättää, mihin päiväkotityössä panostetaan: kirjaamiseen vai lapsiryhmän kanssa tehtävään työhön. Kaikkea ei voi tehdä!!! Tunnit pysyvät samana, silti joka vuosi kirjallisten töiden määrä kasvaa. Henkilökunnan ehtimistä ja jaksamista ei ajatella, lisää työtä tulee jatkuvasti, tunnit ja palkka pysyy samana. [ote avovastauksesta]

Kirjoitustyötä tehdään usein kiireessä, pätkittäin tai omalla ajalla. Kirjaamiseen on toisinaan tarpeeksi aikaa noin kolmanneksella vastaajista. Yli puolella on riittävästi aikaa kirjaamiseen vain harvoin tai ei koskaan. Päiväkodeissa ei ole tarpeeksi tietokoneita, ja rauhallista paikkaa kirjaamiselle on usein vaikea löytää. Kaksinkertaista kirjaamista kertoikin tekevänsä usein tai toisinaan yli 60 prosenttia vastaajista.

Kyselyn tarkoitus on tuoda näkyväksi kirjoittamis- ja kirjaamistyötä, jolla myös sosiaali- ja hoitoaloja kuormitetaan yhä enemmän. Päiväkotien perustyöksi mielletään lasten hoiva- ja kasvatustyö, mutta työhön kuuluu myös paljon kirjoittamista. Teksteistä osa liittyy lapsiin, osa hallintoon ja tiedotukseen. Osaan kirjaamisesta velvoittaa myös laki.

...läsnäololistat: aikuiset ja lapset, erityislasten tukitoimenpiteet, toiminnan päiväkirja, vuosikertomus, lasten henk. koht. suunnitelmiin tietoja, ylityökirjaukset yms., esikoululaisten lukujärjestykset viikoittain, toiminnan suunnittelu: oman ryhmän, päiväkodin ja yhteistyötahojen, yleiset viestit koteihin, vanhemmille viestejä juuri heidän lastaan koskien jne. [ote avovastauksesta]

Kyselyn toteutti Saija Pyhäniemi osana Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Tekstualisoituva julkishallinto -hanketta, jota johtaa tutkija Ulla Tiililä. Kysely toteutettiin kesällä 2009, ja siihen vastasi 1 283 päiväkotien työntekijää eri puolilta Suomea. Kyselyn levittämisestä vastasi Lastentarhanopettajaliitto.

Lisätietoja:
HuK, tutkimusapulainen Saija Pyhäniemi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus p. 020 7813286 (parhaiten maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin)
FT, tutkija Ulla Tiililä, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus p. 020 7813 294