Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

18.5.2012 11.59

Tarvitaanko kielitiedettä?

Henkinen haveri uhkaa...


Kävin Tallinnassa Kielitieteen päivillä. Pidin esitelmän ja kuuntelin muiden esitelmiä. Kiinnostavaa oli! Esitelmiä kuunnellessa ajatus ajautui välillä pohtimaan tutkijoiden motiiveja. Miksi me tällaisia asioita tutkimme?


Paluumatkalla Suomenlahdella – halpaviinaa ja hajuvesiä hamstraavien kanssakansalaisten keskellä – iskee syvä epäilys, ja ajukoppani keulavisiiri alkaa vuotaa. Henkinen haveri uhkaa.


Tarvitaanko kielitiedettä? Mihin? Kuka sitä tarvitsee? Ja pitäisikö tarvita? Olemmeko hyödyllisiä, pitääkö meistä olla hyötyä? Kenelle?


Kielitieteen päivien ohjelma vahvistaa oletustani, jonka mukaan kielitieteilijät keskittyvät usein yksityiskohtiin ja niiden tarkkaan kuvaamiseen: yksikön ensimmäisen persoonan subjekti Agricolan teksteissä, adjektiivin suuri käyttö viron, suomen ja vatjan kielessä, antaa- ja saada-verbien semanttisista eroista ja niin edelleen. Toki esillä on myös laajempia ja yleisempiä kysymyksiä, kuten Suomen kielipolitiikka ja se, mitä ”sosiaalisella” tarkoitetaan sosiolingvistiikassa. Mutta, mutta...


Yksi esitelmiöijistä oli Taru Nordlund. Hänen tutkimuksensa käsittelee kirjeenvaihtoa diskursiivisena käytänteenä. Aineistonaan hän käyttää Suomesta Amerikkaan 1800-luvulla muuttaneiden siirtolaisten kirjeitä. Kysyin Tarulta, miksi tätä kielimuotoa on tärkeä tutkia juuri nyt.


En muista hänen vastaustaan sanatarkasti, mutta vastauksen keskeinen sisältö taisi olla se, että tuo aika oli suomen nykyisen kirjakielen muovautumisen aikaa. Voidaksemme ymmärtää nykytilannetta meidän on tunnettava historiaa, myös kielen ja sen käyttötapojen historiaa.


Omassa turinassani pohdin, mikä voisi tehdä kielitieteestä nykyistä yhteiskunnallisempaa. Ehdotin muun muassa, että kielentutkijoiden pitäisi aiempaa rohkeammin osallistua kielestä käytävään keskusteluun ja tuottaa kielen kuvauksen lisäksi tulkintoja kielenkäytön lajeista, niiden arvojärjestyksestä ja kielen liittyvistä valtakysymyksistä. Analyysista ja kuvaamisesta voisimme edetä yhteiskunnallisesti merkittäviin tulkintoihin ja kannanottoihin.


Ei voi olla niin, että kulttuurista ja yhteiskunnasta käytävässä keskustelussa kuullaan asiantuntijoina vain yhteiskuntatieteilijöitä tai ekonomisteja ja juristeja. Kielitieteelläkin on annettavaa yhteiskunnalle. Jotta tämä annettava saadaan julki, kielentutkijoiden on mietittävä uusiksi myös omia tekstilaji-ideologioitaan: Onko osallistuminen niin sanottuun populaariin keskusteluun kielitieteilijöiden omassa genrehierarkiassa pahnan pohimmaisena? Kirjoitan joskus jotain jonnekin lehteen tai nettiin, jos näiltä referee-artikkeleiltani ja apurahahakemuksiltani ehdin...


Nykyinen tieteellinen järjestelmä rahoitusrakenteineen ynnä muine ”reunaehtoineen” ei tee yhteiskunnallista osallistumista helpoksi. Suotavampaa on kirjoittaa sama tutkimus kolmella kielellä (mielellään muilla kuin suomi) ja julkaista se useilla kansainvälisillä foorumeilla kuin kirjoittaa yksi tutkimus ja siitä vaikkapa kolme soveltavaa yleistajuista suomenkielistä tekstiä.



Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa | Keskustele

18.5.2012 22.51
DI O. Genes
Tiede on viihteen muoto
Tiedehän on paremman väen viihdettä. Tieteen yhteiskunnallinen kysyntä on melko pieni, mutta takana on niin sanottua sivistyneistöä, joka haluaa harrastaa tiedettä, oopperaa ja runoutta ja on jotenkin saanut aikaan, että juuri tämä viihde pitää yhteiskunnan (= valtion = veronmaksajien) rahoittaa suurimmaksi osaksi.

Kyse on siis raskaasti subventoidusta tuotannosta, vaikka subventioita onkin viime vuosina vähennetty. Tilanne kiristyy niin, että se vaikuttaa tiedetuotantoon. Olisi aika ajatella, millainen tuotanto voi saada sen verran kysyntää tai edes ilmaiseksi kuluttamista, että se saa valtion rahoitusta.

Muutama vuosikymmen sitten suomeksi julkaistiin yleistajuista kieltä, etenkin suomen kieltä koskevaa kirjallisuutta, esseitä, pakinoita. Nykyiset blogit ja kirjat tuntuvat niiden rinnalla aika lailla tylsältä lässytykseltä. Tämä ei lupaa hyvää alan tulevaisuudelle.

Eikä tilannetta yhtään paranna se, että mukana on usein "yhteiskunnallista osallistumista" eli poliittisia tavoitteita, tyypillisesti sellaisia, joissa innokkaasti levitetään ajatuksia, jotka olivat ajankohtaisia ja tuoreita (vaikkakaan eivät fiksuja) vuosikymmen pari sitten. Tylsä juttu muuttuu poliittisuudesta vain tylsemmäksi.

Tilanne on erityisen jumittunut siksi, että tieteellisestä urasta haaveilevan on parasta keskittyä alan normaalitieteeseen tiukasti eli tutkia asioita, joita alan muut tutkijat pitävät tärkeinä. Ne ovat tyypillisesti jonkin murrepiirteen, muinaisen kielimuodon tai tolkuttoman kapean detaljin parissa nysväämistä tai sitten stiiknafuuliaa, jossa hämätään maailmojasyleilevillä näkemyksillä ja termeillä, joissa ei ole päätä eikä häntää. Sellaisella ei ole yhteiskunnallista tulevaisuutta, mutta alan tutkijan etu ja alan tutkimuksen etu ovatkin täysin ristiriidassa keskenään.
20.5.2012 23.30
Erkki (eka)
Kuka Diogenes?
Wikitieto tuntee ainakin Diogenes Sinopelaisen, Diogenes Laertioksen ja Diogenes Babylonialaisen. Kenenkähän kanssa meillä on nyt kunnia olla tekemisissä?

Veikkaan Sinopelaista.
21.5.2012 15.24
Erkki (eka), ei täällä ole ensimmäistäkään Diogenestä!
21.5.2012 19.09
Erkki (eka)
Myönnetään
Eipä todella olekaan. Mutta mieleeni tuli jonkinlainen hengenheimolaisuus... sekin tosin vain kuponkien alustavan tarkastelun perusteella.
22.5.2012 13.04
Eeva
Ettepäi
Kyllä kielitiedettä tarvitaan, mutta totta on, että näkökulmaa voisi avartaa.

Minusta tähdellisempää on, mitä kielellä voi tehdä (ja tehdään) kuin mistä se on tullut. Katsellaan mieluummin eteen- kuin taaksepäin :)

22.5.2012 17.35
Yksinäinen tarkkailija
Yhteiskunnallinen kielentutkimus
Kun kielentutkija tai semminkin blogisti sanoo tai kirjoittaa 'yhteiskunnallinen', hän tarkoittaa 'poliittinen' ja varsinkin 'puoluepoliittinen'. Blogit ovat sitten sennäköisiä, niin kuin useat kommenttorit ovat huomauttaneetkin. Mahtaisivatko yhteiskuntatieteilijät kyetä kirjoittamaan yhteiskunnallisista asioista sotkematta niitä puoluepolitiikkaan? Ainakin jotkut heistä pystyvät kirjoittamaan sujuvalla suomella kielenkäytön kysymyksistä.
23.5.2012 10.50
Erkki (eka)
Yhteiset asiat
Yllä olevasta tulee mieleen parodinen vaatimus 1960-luvulta: "Pois politiikka yhteisten asioiden hoidosta!"
24.5.2012 23.48
Pärssi
kielitiede
Suurelle yleisölle Suomessa kielitiede ilmeisesti tuntuu näyttäytyvän toisaalta kielenhuollon, toisaalta historiallis-vertailevan kielitieteen valossa. Kuitenkin jo vähintään puolisen vuosisataa ovat pragmatiikka, diskurssianalyysi, sosiolingvistiikka, psykolingvistiikka yms. olleet hyvässä nousujohteisessa alan kentällä, eikä autonomista kielitiedettäkään generatiivisine tahi typologis-funktionaalisine kielioppeineen sovi vähätellä. Etenkin ensinmainittujen vyöhykkeiden popularisoiminen on ensisijaisen tärkeää.
26.5.2012 21.35
Pässi
Tuloksia?
Olisikohan niin, että Pärssin mainitsemat tiskikurssianalyyssit, sosialistilingvistiikat ja kenraalien funktiot ovat jo nimiltään silkkaa stiiknafuuliaa suurelle yleisölle, joten ei ihme, ettei niitä ole populistisoitu. Saattaapi olla myös, että ne ovat puuhastelua, josta ei tule oikeita tuloksia, joita edes voisi yleistajuistaa. Tai sitten tulokset eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Ei pidä suurta yleisöä arvostella siitä, että se ymmärtää kielitieteestä vain sellaista, mitä on vakavassa melessä pyritty esittämään kansantajuisesti.

Tyhjille teorioille ja näennäiskäsitteitä harrastavalle muka-tutkimukselle on ominaista, että se menettää kaiken uskottavuutensa, kun se yritetään esittää niin, että Pihtiputaan mummokin ymmärtää.