Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

20.1.2015 12.18
Vesa Heikkinen

Tulee sota ja veriset vaatteet

Mitä hintasota kertoo aikamme hengestä? Ihmisen ”helteistä”?

Aikamme on sotaisa. Sota on jokapäiväinen uutisemme ja olotilamme. Puheitamme ja kirjoituksiamme luonnehtii sana sotasuma.

Käymme jatkuvaa merkityssotaa sanoillamme, kuvillamme, viesteillämme. Samalla kielemme täyttyy puheella monenlaisista sodista.

Kun sotapuhe vyöryy ylitsemme monista tuuteista, huomaamme, että sota sanakirjan ensimmäiseksi määrittämällä tavalla ’suurten yhteisöjen (vars. valtioiden) välisenä organisoituna aseellisena taisteluna, sotatilana’ ei ehkä olekaan enää se tavallisin tai edes ensisijainen sanan käyttötapa. Sodan käyttötavat ovat monipuolistuneet, sen merkitykset ovat laventuneet ja osin lieventyneetkin. Sota on tavallistunut, luonnollistunut, normaalistunut.

Aivan varmasti sodan käyttötavat ja merkitykset ovat myös viihteellistyneet. ”Sota on kaunis, siinä on voimaa”, arveli Hector jo 1987 järisyttävän vaikuttavalla Nuku idiootti -albumillaan. Sotapuhe tuntuu vetävän ja myyvän.

Muun muassa tällaisia sotia meillä on ollut käynnissä tai on parhaillaan menossa: karkkisota, sote-sota, koulusota, sukupuolisota, lehtisota, kahvisota, bensasota, viinasota, laskiaispullasota. Näitä on lähes loputtomasti. Tuoreimpana tietenkin hintasota uuskielisine halpuuttamisineen.

Näyttää siltä, että sodaksi voidaan nimetä lähes mikä tahansa kamppailu, kisailu ja kahden- tai monenvälinen vääntö. Joissakin tapauksissa voisi ehkä puhua ylinimeämisestäkin. Överiksi menee?

Mitähän sotaisuus ja kielellinen sodittelu oikein kertovat aikamme hengestä? Kun seuraa lasten ja nuorten puuhastelua, heidän maailmansa näyttää sotaisalta monella tavalla. Ei vähiten peli- ja mielikuvitusmaailma, jossa aika usein on kyse jonkin sortin eloonjäämistaistelusta.

No, osattiin sitä toki sotaleikit ennenkin, en sillä sano. Mutta ne olivat kyllä toisenlaisia. Kaivettiin poteroita ja ammuttiin ritsoilla. Saattoi tulla haavoja, kuhmujakin. Juostiin pitkin pöpoelikköjä ja kiljuttiin. Lumisodassakin oli, no, totinen tappamisen meininki tahkopihkalamaisessa ja juhamietomaisessa hengessä.

Sota ei kulkenut kännykkänä taskussa eikä lapsilla mustelmana mielessä. Sodan kokeneet jurottivat ja väliin jurnuttivatkin keskuudessamme. Sodan nimeä ei turhaan mainittu.

Tätä nykyä sekalainen sotapuhe pursuu paikoin yli äyräitten. Tapaa jopa sotasöpöilyä: Kuinka ihkua onkaan seurata kokkisotaa tai viidakon tähtösten santasotaa. Tai osallistua selfiesotaan. Tai elää hengessä mukana suksisankareittemme latusotaa.

Kaiken suloilun keskellä ei ehkä sovi unohtaa niitä varsinaisia sotia, joissa ihmiset kuolevat oikeasti – joissa ihmisellä on vain yksi ”heltti” eli elämä. Eipä meille ehkä anneta mahdollisuuttakaan unohtaa, jos uutisia seuraamme. ”Tulee sota ja veriset vaatteet”, tiesi vanha kansakin.

Kielitoimiston sanakirja

Sananparsikokoelma Kotuksen aineistopalvelussa



Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

21.1.2015 7.53
Laura Kataja
Sotaisaa
Ei tuo milloin minkäkin nimittäminen sodaksi (tai taisteluksi) taida ihan uusi ilmiö kuitenkaan olla. Muistan törmänneeni jo vuosikymmeniä sitten, vieläpä ihan ns. asiallisessa yhteydessä, termiin "rottasota", jolla siis tarkoitettiin rottien hävittämistä.

Ja tunnettuja sotia ovat olleet myös turskasota ja emusota.
21.1.2015 16.11
Vesa Heikkinen
Ei tosiaan ole ilmiönä uusi. Mutta erilaisia sotia nyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja monilla eri elämänalueilla.
21.1.2015 21.09
Rauhaisa
Huomioharha
Tässä näyttää olevan kyseessä tyypillinen huomioharha. Joku jostain syystä alkaa ajatella sota-sanan kuvaannollista käyttöä. Yleensähän se opitaan viimeistään tarhaiässä lumisotasilla. Mutta voihan kielen ilmiöitäkin katsoa uusin silmin joskus. Voi ruveta esimerkiksi erittelemään, miten monilla tavoilla sota-sanaa käytetään.

Ja tapojahan löytyy. Niitä löytyy enemmän kuin tuli ennen ajateltua. Tästä sitten syntyy huomioharha: koska minä en ennen juuri huomannut sota-sanan kuvaannollista käyttöä ja nyt näen sitä ihan joka puolella, niin sehän on valtavasti lisääntynyt!

Objektiivisemmassa tutkimuksessa saatettaisiin havaita sen jopa vähentyneen. Syynä se, että nykyaikaisessa liike-elämässä suositaan toisenlaisia metaforia. Asiakkaista ei juuri käydä sotaa, vaan kilpaillaan, ja asiakkaita sitoutetaan tai kaapataan.
22.1.2015 11.09
hallintoalamainen
Sotia voi vähemmälläkin väellä
Olihan jo Kullervon sotaanlähtökin vain yhden miehen kostohanke.

Siis, vaikka sanotaan ettei sota yhtä miestä kaipaa, kyllä sotaan on jo suomalaisen tarinaperinteen alusta lähtien riittänyt vaikka vain yksi mies puolellaan.
22.1.2015 11.42
Kiiski
Voisiko taustalla olla sekin, että kun televisio tuli täyteen kaikenlaisia kilpailuja, niin piti ruveta käyttämään vahvempaa ilmaisua, joka erottusi joukosta? Kokkikilpailu ei tee samaa vaikutusta kuin kokkisota. Näin tietysti ajauduttiin ojasta allikkoon: kun kaikkea nimitetään sodaksi, niin sanan vaikutus laimenee.

Tietokilpailua ei sentään kai vielä ole sanottu tietosodaksi...
22.1.2015 14.14
Parabellum
Ei sotaa
Sota-sanastahan päinvastoin on laajasti luovuttu. Sotaministeriötkin vaihdettiin puolustusministeriöiksi (kas kun ei orwellilaisesti rauhanministeriöiksi) ja sotavoimat puolustusvoimiksi.

Ja aivan hiljattain saimme lukea, että USA ehdottaa Suomelle osallistumista ”ilmaharjoituksiin”. Ei siis missään nimessä ilmasotaharjoituksiin.

Toki sota-sanaa käytetään yhteyksissä, joissa ennen ei käytetty, tyypillisesti luomaan vääriä mielikuvia – kuten ”sota terrorismia vastaan”. Jos terrorismia vastaan voisi käydä sotaa, USA olisi voittanut sen aikoja sitten.
24.1.2015 1.24
hallintoalamainen
Hyökkäyssota on huonosti perusteltavissa
Kelloggin-Briandin sopimuksessa 1928 kiellettiin sodan käyttö kansainvälisen politiikan välineenä. Siitä lähtien ovat demokraattiset valtiot vieroksuneet sota-sanan käyttöä hallinnollisissa yhteyksissä.

Puolustusvoimista puhumiselle on siis kansainväliseen sopimukseen liittyvä peruste.
26.1.2015 19.08
Keskushyökkääjä
Vanhempi eufemismi
Nimimerkki ”hallintoalamainen” on tainnut ammentaa tietonsa Wikipediasta, joka on tässä asiassa sisäisestikin ristiriitainen. Se nimittäin mainitsee (totuudenmukaisesti), että Suomessa sotaministeri-sanasta siirryttiin puolustusministeri-nimitykseen jo vuonna 1922. Siis useita vuosia ennen Kelloggin–Briandin sopimusta.

Kyseinen sopimus jäi käytännössä merkityksettömäksi, paitsi että siihen vedottiin toisen maailmansodan voittajien järjestämissä oikeudenkäynneissä – luonnollisestikin vaieten kaikista niistä tavoista, joilla voittajavaltiot olivat rikkoneet kyseistä sopimusta.

Sodat kieltävät sopimukset ovat väistämättä merkityksettömiä. Mihin voitaisiinkaan ryhtyä niiden rikkojia vastaan? Sotaan? Pakoteleikkiin? Julkilausumiin?

Kansainvälisessä oikeudessa on ollut vallitsevana linja, jossa ei puututa sotaan sinänsä, vaan sodankäynnin tapoihin. Ihmeellistä ei ole, että tätä koskevia Haagin ja Geneven sopimuksia on rikottu. Ihmeellistä on, että niitä on kuitenkin jossain määrin noudatettu, eli vanha sananparsi ”inter arma silent leges” (aseiden keskellä lait vaikenevat) on osaksi kumottu.