Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

9.4.2013 14.57
Vesa Heikkinen

Äidinkielivamma

Mitä tehdä, kun ei-äidinkieli tai ainakin sillä toimiminen, no, tökkii ja ahdistaa?

Kotus-blogissakin on vuosien mittaan tullut useaan otteeseen esiin monenlaisia ristiriitoja, jotka liittyvät siihen, miten ihmiset suhtautuvat eri kieliin ja ylipäätään kielitaitoon. Yhtäältä on kyllästyneesti arveltu, että englannin osaamisen korostaminen johtaa siihen, että se jyrää kaikki muut kielet; toisaalta on innostuneesti ylistetty sitä, kuinka hienoa on, kun ihminen hallitsee mahdollisimman monia kieliä.

Erittäin vähälle huomiolle on jäänyt sellaisten yksilöiden näkökulma, joille toimiminen muulla kuin omalla äidinkielellä tuntuu suorastaan mahdottomalta. Kyse ei ole välttämättä siitä, että nämä yksilöt eivät ”osaa” muita kieliä. On tapauksia, joissa ihminen on ylioppilaskirjoituksissa saavuttanut laudaturin vaikkapa kolmessa ”vieraassa” kielessä – mikä ehkä vihjaa jonkinlaisesta kielitaidosta –, mutta silti hän kokee olevansa täysin kyvytön toimimaan julkisesti muulla kuin omalla äidinkielellään.

Ymmärrän näitä ihmisiä oikein hyvin. Uskon, että on paljonkin sellaisia tossunkuluttajia, jotka periaatteessa pitävät hyvänä mahdollisimman laajaa kielitaitoa, mutta jotka itse käytännössä ovat suorastaan kykenemättömiä toimimaan muulla kuin äidinkielellään. Äidinkielellä taittuu tekstilaji jos toinenkin ja klaarautuu tilanne kuin tilanne, mutta annapa olla, kun pitäisi puhua tai kirjoittaa ei-äidinkieltä! Ajatus ei löydä ilmaisua, muoto ei kohtaa merkitystä. Jos sen sisällön nyt jotenkuten saakin pakotetuksi sisimmästään julki, miten on vivahteiden, sävyjen, vuorovaikutuksen onnistumisen laita?

Puhumisesta ja kirjoittamisesta, jotka muuten ovat yhtä luonnollisia ja pakottomia toimintoja kuin hengittäminen ja ajatteleminen, tulee raskas suoritus, tehtävä, josta pitää selviytyä. Taakka, paise, painajainen.

Asiaa ei helpota se, jos joutuu erilaisissa tilaisuuksissa kuulemaan muiden ihmisten ei-äidinkielistä puhetta ja lukemaan tekstejä, jotka on laadittu niin sanotusti vieraalla kielellä. Miten kamalaa, että ihmiset joutuvat himmentämään loistokkaat ajatuksensa ja vesittämään herkät tunneliikahduksensa sen takia, että heillä ei ole vieraskielisessä kitarassaan kaikkia kieliä! Ja toisaalta: he kuitenkin puhuvat, he kuitenkin kirjoittavat, he kuitenkin yrittävät ja uskaltavat. Esimerkillistä! Kadehdittavaa!

Äidinkielivamma ei tarkoita sitä, että äidinkielen käyttäminen olisi jotenkin ongelmallista. Päinvastoin: äidinkielivamma tarkoittaa sitä, että on täysin äidinkielensä lumoissa, pauloissa, inoissa. Pakko olla käyttämättä äidinkieltä lamauttaa.

Olen kohdannut vuosien saatossa monia äidinkielivammaisia ihmisiä. Aina välillä, no, useinkin tuntuu siltä, että sellainen katselee minua peilistä.

Valtioneuvoston periaatepäätös Kansalliskielistrategia (2012) korostaa Visio-osassaan sitä, että ”jokaisella on mahdollisuus elää ja toimia omassa maassaan omalla kielellään, joko suomeksi tai ruotsiksi”. Tämähän on äidinkielivammaiselle hyvä uutinen! Samalla strategia kuitenkin nostaa – varmasti viisaasti ja kannatettavasti – esiin monia kaksikielisyydestä koituvia ”yksilötason hyötyjä”. Molempien kansalliskielten taitaminen antaa enemmän opiskelu- ja työmahdollisuuksia. Jos äidinkielivamma väistyy, ihminen voi entistä paremmin, kuten strategia muotoilee, ”verkostoitua, tavata uusia ihmisiä ja oppia heidän kauttaan uusia asioita”. Mikäs sen hienompaa!

Ehkäpä äidinkielivamma ei olekaan parantumaton vamma. Ehkä omaan äidinkieleen jumittumista ei pitäisikään ajatella vammana, vaan vaiheena tai välitilana. C’est la vie. Elämä on laiffii. Tackar och bockar.

Kansalliskielistrategia


Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

9.4.2013 17.34
Kyllästynyt
Tankeroenglantia, ei kiitos!
Olisikohan niin että niille, joilla yleensäkin on heikko kielen nyanssien, tasojen, tyylien yms. taju, on kaikein helpointa käyttää vierasta kieltä kun taas niiden jotka kaipaavat ja nauttivat kielen kuin kielen nyansseista on vaikeaa käyttää vierasta kieltä tai ylipäätään kuunnella "tankeroa".

Kyse ei ole siis äidinkielivammasta, vaan oikeastaan ilmaisun kuohinnnan ja latistamisen vastustamisesta.
9.4.2013 20.42
u
Ymmärrän ja puhun kolmea vierasta kieltä. Niiden osaaminen on sanalla sanoen ihanaa, koska niistä aukesi kolme uutta maailmaa. Lisäksi minulla on ilmeinen äidinkielivamma; suomi on maailman hienoin kieli. Tämä kaikki tuottaa minulle pelkästään iloa.

Voisin kyllä, äidinkielivammastani huolimatta, toimia ongelmitta englanniksi. Voisin opiskella uuden tutkinnon englanniksi ja voisin keskustella tärkeistä työasioista englanniksi. Itse asiassa keskustelenkin, kun tarve vaatii. Se ei ole kuitenkaan minulle mikään peruste olla käyttämättä suomen kieltä. Sehän on äidinkieleni ja minä olen suomalainen. Miksi yrmisin kieltäni ja tärkeintä ajatteluni välinettä?

Kuten olen toisessa yhteydessä ynähtänyt, minusta on surkuhupaisaa ja järjetöntäkin, että samaan aikaan kun joitain kuihtuvia vähemmistökieliä halutaan, aivan aiheellisesti toki, suojella, toisaalta ollaan valmiita luopumaan suomesta paitsi työkielenä myös jopa yliopiston opetuskielenä. Ollaan siis valmiita antamaan sivistyskielen, joka sattuu vielä olemaan oma äidinkieli, kutistua kyökkikieleksi.

Miksi? Vaikea ymmärtää! Tai no.. Jos tämä johtuu jonkinlaisesta alemmuudentunnosta omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan, niin ehkä sille sittenkin on syy...
18.4.2013 11.13
Vesa Heikkinen
Kiitos kommenteista. Äidinkielivammaa ei varmaankaan silloin ole, jos ihminen pystyy toimimaan luontevasti vierailla kielillä. Äidinkieltä voi tietysti rakastaa myös niin, ettei jää siihen jumiin. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli miettiä sellaista tilannetta, jossa omaan äidinkieleen jumitetaan siinä määrin, että muilla kielillä toimiminen tulee lähes mahdottomaksi. Miten tämä ongelma ratkaistaan?
18.4.2013 19.01
What’s the problem?
No problemo
Siis mikä ongelma? Kirjoituksessa vaelleltiin sinne tänne ja kuvattiin kai lähinnä sitä, että kaikki eivät osaa vieraita kieliä sujuvasti tai eivät ainakaan käytä niitä. (”Ei-äidinkieli” on kai nykyisin pol. korr. nimitys vieraille kielille, koska ruotsia ei saa sanoa vieraaksi kieleksi.)

Noin abstraktisti esitettynä ongelma kai on suunnilleen samalla tasolla kuin ”Miksi ihmisillä on vaikeuksia?”

Jos nyt yrittäisi yhteen jokseenkin konkreettiseen kysymykseen tarttua: kirjoituksessa puhutaan ihmisestä, joka ”kokee olevansa täysin kyvytön toimimaan julkisesti muulla kuin omalla äidinkielellään”. No tämähän on aika selvä juttu: työnantaja varmaan kustantaa pätevän kouluttajan antaman esiintymiskoulutuksen.

Jos jonkun *pitää* toimia *julkisesti* muulla kuin omalla äidinkielellään, niin ei kai syynä voi olla muu kuin se, että on työssä, jossa sellainen kuuluu tehtäviin. Rekrytointi on tällöin epäonnistunut, ja sitä pitää yrittää korjata ensin koulutuksella. Jos ei toimi, niin sitten pitää siirtää muunlaisiin tehtäviin tai, jos se ei ole mahdollista, irtisanoa.
19.4.2013 10.22
Erkki (eka)
Jos olisi käynyt toisin
Kerran eräässä pohjoismaisessa äidinkielen opettajien kokoontumisessa me suomalaiset osallistujat tuskailimme, miten vaikeaa meidän oli pysyä kouluruotsillamme skandinaavisten kollegojen keskusteluvauhdissa mukana.

Tuli ihan mieleen, miten olisi, jos maamme kieliolojen hyvässä vauhdissa ollut ruotsittuminen ei olisi pysähtynyt 1800-luvun autonomiaan, kun napanuora entiseen emämaahan katkesi. Mekin varmaan olisimme puhuneet nyt sujuvasti skandinaaviskaa kollegojemme kanssa.

Ehkä Finlandian takamailla silti olisi säilynyt elossa sitkeä heimo, joka vääntäisi keskenään savoa ja karjalaa kaikista maailman mullistuksista huolimatta...
19.4.2013 12.04
Laura
Vesa Heikkiselle
Kirjoituksen tarkoitus oli siis miettiä, miten poistaa ongelma, joka syntyy kun "omaan äidinkieleen jumitetaan siinä määrin, että vierailla kielillä toimiminen tulee lähes mahdottomaksi".

En usko, että ongelman ydin on äidinkieleen jumiutumisessa. Yhtä vähän uskon siihen, että kukaan jumiutuu äidinkieleensä silkasta rakkaudesta äidinkieleen. Jos jumiutumisongelma (eli kyvyttömyys puhua vierasta kieltä) on, se johtuu varmasti siitä, ettei vierasta kieltä osata kunnolla.

Se, että on kirjoittanut vieraasta kielestä laudaturin, ei välttämättä tarkoita että on hankkinut kielitaidon; että osaisi käyttää ko. kieltä tosielämässä! Yleisesti ajatellaan, että koulussa hankittu taito on kielitaitoa, vaikka sehän on vain tietoa kielen perusrakenteista ja sanastosta. Sitten ihmetellään, että miten tämä on näin vaikeaa! Ongelmaan on ratkaisu: opetella vierasta kieltä niin, että pystyy viestimään sillä edes auttavasti. Jos on vankka koulupohja, motivoitunut oppii kyllä.

Minusta tässä ei pitäisi sekoittaa keskenään "rakkautta äidinkieleen" ja "kyvyttömyyttä käyttää tai vieraita kieliä". Syntyy outo ajatusrakennelma "ongelmasta" jota todellisuudessa ei ole.





19.4.2013 22.01
Q
Mitähän molottaisimme?
”Erkki (eka)” spekuloi ymmärtääkseni sillä, mitä olisi tapahtunut, jos Venäjä ei olisi valloittanut ”Suomea” vuosina 1808–1809. On hyvin mahdollista, että Itä-Ruotsin (siis suunnilleen nykyisen Suomen) suomenkielinen väestö olisi vaihtanut kielensä ruotsiin, varsinkin talouden ja yhteiskunnan kehittyessä, jolloin tuli tärkeäksi pärjätä muuallakin kuin omassa tuvassa, omalla pellolla ja kylänraitilla.

Rinnakkaistapaus on se, miten irlantilaiset vaihtoivat kielensä iiristä englantiin lähes kokonaan, niin että iiri jäi harrastukseksi, vähän samanlaiseksi kuin Suomessa nykyisin savon, turun tms. kielen harrastus.

Mutta sitä on vaikea spekuloida, olisiko Ruotsi saanut elää rauhassa Venäjän naapurina. Ehkä olisi, koska raja oli aika kaukana Pietarista.
22.4.2013 10.33
Erkki (eka)
Juuri noin – Q!
Tässä yhteydessä kannattaa lukea Kotuksen kielipoliittisesta toimintaohjelmasta ”Suomen kielen tulevaisuus” (2009) luku 2.2 ”Suomen kieli Suomen suuriruhtinaskunnassa Venäjän aikana 1809–1917” (sivulta 22):

http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk7/suomen_kielen_tulevaisuus_kotus_verkkojulkaisuja_7.pdf