Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

6.10.2015 13.35
Vesa Heikkinen

Virallisen ideologia murtuu

Ajatus ymmärrettävän kielenkäytön tärkeydestä on lyönyt itsensä läpi.

Virkakielen käyttäjät ovat olemassa kansalaisia varten, ja virkakielen on oltava kansalaisten ymmärrettävissä. Jos tämä kaunis ja demokraattinen periaate ei käytännössä toteudu, jotain on tehtävä. Yleensä ongelmien tiedostaminen, niistä keskusteleminen ja kouluttautuminen auttavat. Kielenkäyttö on kuitenkin niin intiimi asia, että muutokset siinä vaativat myös yksilöiden asenteiden tuulettamista, sen oivaltamista, että työn taitaminen on yhä useammin juuri kielen hallitsemista.

Tällainen on 1998 Kielikellossa julkaistun kirjoituksemme Kuka muuttaa virkakieltä ja miten? viimeinen kappale. Pohdin tekstissä silloisen kollegani Pirjo Hiidenmaan kanssa virkakielen olemusta ja sitä, miksi virkakieli on sellaista kuin on ja miten virkakieltä voidaan parantaa.

Olimme tuolloin keskellä Akvaariohanketta. Viralliselta nimeltään tämä vuosien 1997–2000 hallinnon kielen tutkimushanke oli Elämää tekstiakvaariossa: tekstin synty, vaellus ja olemus. Hankkeen tuloksia esitellään muun muassa kirjassa Teksti työnä, virka kielenä (Gaudeamus, 2000).

Teksti työnä, virka kielenä
Kansi: Aimo Katajamäki.

Läpinäkyvä virasto?

Akvaario-nimitys tuli siitä, että hankkeessa pyrittiin läpivalaisemaan yhden viraston tekstitöitä ja kielenkäyttöä. Tuo virasto oli Helsingin kaupungin opetusvirasto. Toki muidenkin virastojen kanssa tehtiin yhteistyötä.

Opetusvirastosta hankittiin tekstiaineistojen lisäksi tietoja työoloista. Virastossa tehtiin kysely ja virkahenkilöitä haastateltiin. Hankkeen tutkijat kävivät virastossa keskustelemassa tutkimuksen teemoista.

Tarkoitus ei ollut pelkästään avata tekstien kieltä; tavoitteena oli avata myös sitä, millaista työtä tekstien käsitteleminen ja tekeminen ovat ja millainen on työkulttuuri, jossa tekstejä synnytetään. Kielityö pyrittiin tekemään tutkimuksen keinoin läpinäkyväksi.

Läpivalaista haluttiin myös tekstityöläisten asenteita ja mielipiteitä. Virasto kuin akvaario!

Ideologisia merkityksiä

Minä tutkin Akvaariohankkeessa muun muassa teemaa, jota aloin kutsua ”virallisen ideologiaksi”. Oikeastaan kaikki kielen piirteiden, tekstien välisten suhteiden ja kielenkäyttötapojen tutkimukseni hankkeessa palvelivat tätä tarkoitusta.

Oletin, että perimmäinen syy siihen, miksi virkakieli on sellaista, kuin on, on viraston työkulttuuri sekä yleisemmin virastoissa ja yhteiskunnassa vallitsevat vahvat olettamukset siitä, millaista virkatyö, virkakieli ja ”virallisuus” ovat. Ja millaisia niiden pitäisi olla.

Viimeistelin samoihin aikoihin väitöskirjaani, jonka ytimessä on ideologisen merkityksen käsite. Pyrin väitöskirjassani tuottamaan välineitä sellaisten kielenkäytön kysymysten ratkaisemiseen, joihin voidaan viitata esimerkiksi sanoilla valta ja vaikuttaminen.

Samalla pyrin ulottamaan ideologian käsitteen koskemaan paitsi poliittista toimintaa ja esimerkiksi talousaatteita myös jokapäiväistä kielenkäyttöä. Kaikessa kielenkäytössään ihmiset luovat sekä tietynlaisia rooleja ja identiteettejä itselleen että suhteita toisiin ihmisiin. Kaikessa kielenkäytössään ihmiset ottavat myös kantaa siihen, mihin ryhmään he kulloinkin kuuluvat, mitä muita ryhmiä on ja millaisia ovat eri ryhmien käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Tässä ideologisen merkityksen käsitteen perusainekset lyhyesti ilmaistuna.

Ideologiset  ’me’ ja ’muut’ vastakkainasettelut rakentuvat usein tiedostamattomien kielellisten valintojen varaan, ikään kuin selviöinä.  Me suomalaiset, me virkahenkilöt, me tutkijat. Tällaista tiedostamatonta ideologisten merkitysten tuottamista voi kuvata luonnollistuneeksi. Jos taas kyse on tietoisesta ideologisten merkitysten tuottamisesta, on selvempi puhua luonnollistamisesta. Erityisesti vahvasti vaikuttamaan pyrkivässä kielenkäytössä tietoinen yritys luonnollistaa joitakin kielellisiä valintoja ja merkityksiä on tavallista.

”Virallisen ideologia”, mitä se on?

Päädyin Akvaariohankkeessa tuloksiin, jotka tuntuvat yhä aika murskaavilta. Kiteytettynä voisi sanoa, että virkatyössä kaikkea toimintaa ja ajattelua ohjaa vahva virallisen ideologia. Sen mukaiset toimintatavat ja kielelliset valinnat luonnollistuvat tehokkaasti niin, että yksittäiset virkahenkilöt eivät yleensä pysty muuttamaan näitä itsestään selviä asetelmia eivätkä työtapojaan.

Seuraavassa joitakin tuloksista kertovia sitaatteja kirjaan kirjoittamastani yhteenvetoluvusta Virallisen ideologiaa. (Pahoittelen sitaattien runsautta ja niissä käytettyä osin tieteellistä kielimuotoa.)

Virallisen ideologian sekä virkakielen ja -kulttuurin yksi perusta on, että työn on oltava tuloksellista. – –. Jotta tulosta voitaisiin mitata suhteessa pano(stu)ksiin, työ on tehtävä näkyväksi, esimerkiksi kirjoitettuina teksteinä, esineinä, joissa tehdään oleviksi monet tekstuaalisen todellisuuden oliot (kuten varhainen puuttuminen, tasa-arvo ja kilpailukyvyn kehittäminen) sekä niihin liittyvät prosessit ja olosuhteet.

Virkateksteissä kirjoitetaan tavan takaa toisista virkateksteistä. Niistä ja niiden vaelluksesta tehdään asiakirjojen substanssia, keskeistä sisältöä.

– – yksi virkateksti rakentuu merkittäviltä osin toisten virkatekstien varaan – –.

Huomion kiinnittäminen teksteihin ja niiden välisiin suhteisiin voi huonoimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että huomiota ei kiinnitetä muuhun, tekstientakaiseen tai tekstejä ympäröivään: muuta todellisuutta ei nähdä teksteiltä.

Valtaosa virkateksteissä mainituista toisista teksteistä on tuotettu hallinnonsisäisiin tarpeisiin.

Niissäkin töissä, joissa ei suoranaisesti tuoteta kirjoitusta, puhutaan papereista ja suunnitellaan niiden kirjoittamista – tai ainakin keskusteluista päädytään kirjoittamaan muistio tai pöytäkirja. Samalla virallistamisen prosessi on oman äänen sulauttamista yhteiseen ääneen, yksilöllisen mukauttamista institutionaaliseen. Valtavien teksti- ja paperimäärien järjestyksessä pitäminen ei juuri anna mahdollisuuksia persoonalliseen kielenkäyttöön tai poikkeamisiin luonnollistuneista tekstien tuottamisen, käsittelemisen ja kuluttamisen konventioista.

Kielen abstraktisuus toistaa ja tuottaa organisaation hierarkiaa siten, että mitä ylemmällä organisaatiossa työskentelee, sitä laajempia asiakokonaisuuksia joutuu hallitsemaan, ottamaan kielellisesti haltuun ja samalla abstrahoimaan. – –. Tämä organisaation ylätasolla käytössä oleva merkityksellistäminen säteilee alaspäin niin, että abstraktia ja inkongruenttia kieltä käytetään sielläkin, missä ei olisi tarpeen, muun muassa asiakaspalvelussa.

Virallisen ideologian mukaista on tekstien luokittelu ja lajittelu, niiden vaelluksen ainakin näennäisen tarkka ohjaaminen, seuraaminen ja kaiken tämän yksityiskohtainen dokumentointi.

Virkatyössä ja yleisemmin jälkiteollisessa yhteiskunnassa tekstien ja niiden tuottamisen työ on sellainen maailma, jota kuvataan ja jäsennetään mitä moninaisimmin ilmauksin. Tekstejä ja niihin liittyviä prosesseja on tarvetta nimetä yhä uusista näkökulmista. Siinä missä agraariyhteiskunnan ihmisillä oli monipolvinen ja tarkka nimeämissysteemi metsän puille sekä metsässä olemiselle ja tekemiselle, nykysuomalaisella on samanlainen, jatkuvasti uusia merkityksiä  tuottava systeemi papereille.

Osista muodostuvuus puolestaan tekee virkatyössä mahdolliseksi osien järjestelemisen yhä uusiksi kokonaisuuksiksi. Tämä johtaa ajan myötä yhteen virallisen ideologian kannalta keskeiseen seikkaan: näkyvänä kieli on ositettavissa, ja osat eli kieliesineet ovat institutionaalista omaisuutta, eivät kenenkään yksilön omia.

Virallisen ideologia pohjaa paljolti siihen, että kirjoitustöissä kirjoituksen ideologia reifioituu. Kirjoitus alkaa näyttää luonnolliselta ja historiallisesta ajanhetkestä riippumattomalta tavalta toimia ja tuottaa merkityksiä virkakontekstissa.

Virallisen ideologia on myös sitä, että virkahenkilö alkaa prosessoida asioita mielessään kirjallisesti ja ainakin kirjallisiin tuotoksiin tähdäten. Virkapuhekin ”kirjakielistyy”.

Virallisen ideologia on yhdenmukaisuuden ympäristö, jossa tekstit etsivät myötämielistä tulkitsijaa. Toisesta näkökulmasta tuo ympäristö, tekstejä tekevä ja tulkitseva samanmielinen yhteisö, tuotetaan tekstein.

Voikin hyvin perustein väittää, että virallisen (yleisemmin: institutionaalisen) ideologian yksi ulottuvuus on se, että virallisen tarvitsee olla ymmärrettävää vain virallisen yhteisön sisäpuolella toimiville ihmisille.  Sen enempää listatekstien kuin yksilöille suunnattujen päätöstenkään ei tule poiketa virallisen kulttuurista, vaan niiden pitää ennen muuta ilmentää virallisen kielioppia. Yksittäisiä vuorovaikutustilanteita tai virkatodellisuuden ulkopuolista todellisuutta tärkeämpää on siis ottaa huomioon virallisen kulttuuri.

Ennen oli ennen, mutta nyt on nyt?

Akvaariohankkeen päättymisestä on viisitoista vuotta. Mitä sen jälkeen on tehty ja tapahtunut?

Olen viime vuodet seurannut virkakieltä ja sen tutkimusta syrjästä, vaikka nämä asiat jatkuvasti tulevatkin vastaan esimerkiksi tekstilajitutkimuksessa sekä kielen ja vallan suhteita koskevassa kirjallisuudessa. Täältä hieman etäämmältäkin katsoen näyttää siltä, että ”virallisen ideologia” ei ole enää entisensä.

Monenlaisia ankaria pyrintöjä virkakielen ja -kulttuurin muuttamiseen on nähtävissä. Virkahenkilöitä koulutetaan ja valistetaan, ja virkahenkilöt itse ovat aktivoituneet kieliasioissa. Ymmärrettävän virkakielen puolesta kampanjoidaan, ja toimivan virkakielen ajatellaan tehostavan julkisen sektorin toimintaa. Kansalaisten näkökulmasta palvelu ja demokratian onnistumisen edellytykset paranevat.

Ei vähäinen ole ollut myöskään mediakulttuurin murroksen vaikutus virkatyöhön ja -kieleen. Erityisesti sosiaalisen median vaikutus on ollut ja yhä on mullistava. Meillä on puhuttu paljon murrebuumista, mutta voisimme puhua myös virkakielibuumista: nyt on suorastaan trendikästä keskustella virkakielen ominaisuuksista ja pyrkiä parantamaan virkakielen toimivuutta. Hyvä niin!

Viranomaisen mahdollisuudet jäädä virastoon rakennetun historiallisen virkatodellisuuden ja ”virallisen ideologian” vangiksi ovat entistä vähäisemmät. Oikeastaan näitä mahdollisuuksia ei enää juurikaan ole. Uuden ideologian mukaista on palvella kansalaisia, edelleenkin toki luotettavasti, tasapuolisesti ja asiallisesti, mutta nyt myös erityisen joustavasti ja mutkattomasti. Tähän viestintätapojen kehittyminen ja erityisesti sosiaalinen media antavat mainioita mahdollisuuksia.

Varmasti on vielä sellaisiakin edellä kuvaamani kaltaisen ”virallisen ideologian” linnakkeita, joihin uusi ajattelu ei ulotu. Viranomaisten tehtävät ovat keskenään erilaisia, ja monenlaiseen kielenkäyttöön on yhä tarvetta. Varmasti viranomaisten pitää saada viestiä keskenään juuri sillä kielimuodolla, joka siihen viestintään parhaiten sopii. Mutta viestittäessä kansalaisille nuotit ovat yleensä toiset.

Suuria kysymyksiä on tietysti avoinnakin. Miten tämä myönteinen buumi saadaan ulottumaan kaikkialle virkakoneistossa ja miten se saadaan jatkumaan? Entä millaiset normitalkoot tarvittaisiin, jotta säädöskieli saataisiin selkeämmäksi ja ymmärrettävämmäksi, ehkä jopa lähemmäksi yleiskieltä? Tunnetustihan se säteilee moneen kansalaisten käsiinkin päätyvään virkatekstiin.

Perinteellä sitkeä merkitys?

Virastoasiain valtuutettu Urho Kekkonen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä vuonna 1944 näin:

Tuskinpa monellakaan elämänalalla on perinteellä niin sitkeä merkitys kuin hallinnossa. – –. Vanhassa virastossa suoritetaan tehtävät mieluummin samalla tavalla kuin ne on aina aikaisemminkin suoritettu, ja muutosten aikaansaaminen työmenetelmiin on yleensä kovan kiven takana.

Nyt näyttää siltä, että kivistä kovin, virallisen ideologia, on kääntymässä. Ellei peräti murenemassa. Ja mikä parasta, me murennamme sen itse, me virkahenkilöt.


Virkapukuinen kieli
Artikkelikokoelma Virkapukuinen kieli ilmestyi Akvaariohankkeen päättymisen jälkeen 2002. Kansi: Mika Launis.

LINKIT

Vesa Heikkinen ja Pirjo Hiidenmaa: Kuka muuttaa virkakieltä ja miten? Kielikello 4/1998.

Vesa Heikkinen, Pirjo Hiidenmaa ja Ulla Tiililä: Elämää tekstiakvaariossa, työtä kielessä. Teksti perustuu Kielitieteen päivillä toukokuussa 2000 Oulussa esiteltyyn posteriin. Kotimaisten kielten keskuksen aineistopalvelu.

Vesa Heikkinen: Virkakieli, kenen kieli? Oikeuskulttuurin päivän esitelmä Säätytalossa 7.11.2003. www.kotus.fi.

Vesa Heikkinen: Mitä se selkeä suomi oikein on? Alustus virkakieliseminaarissa 28.2.2007 (Pikkuparlamentti). www.kotus.fi.

Virkakielikampanja. www.kotus.fi.

 


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja