Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

7.9.2010 17.33

Taidepuhe, paha puhe

Kaikella on tarkoituksensa, höpöhöpölläkin?

Tämänpäiväisessä Hesarissa käydään taistoon vaikeaselkoista taidepuhetta vastaan. "Taidepuhe on usein höpöhöpöä", julistaa kulttuurisivujen pääjutun otsikko.

Tekstissä puhutaan kuvataiteen näyttelykoneistosta, joka tuottaa jatkuvasti valtavat määrät tekstejä: tiedotteita, esittelytekstejä, näyttelyluettelotekstejä. Hesarin mukaan kirjoitusten viesti on usein hämärä ja elinkaari lyhyt.

Jutussa pulpahtelee pintaan ajatus hyvästä ja huonosta kielestä, mikä on tietysti ymmärrettävää. Joskus tosin toivoisi, että tällaisissa jutuissa otettaisiin huomioon myös erikoiskieli- ja tekstilajinäkökulmaa sekä se, että kaikenlaisella kielenkäytöllä on oletettavasti tarkoituksensa: Kaikkien tekstien ei kai tarvitsekaan olla selkokielisiä tai edes selväkielisiä. Eri tekstilajeja arvioitaessa on suotavaa miettiä myös sitä, mikä tekstin tehtävä kulloinkin on, kenelle teksti on tarkoitettu, onko teksti lähinnä kirjoittajansa vapaamuotoista itseilmaisua, liittyykö se tietynlaiseen toimintaan yms.

Mielestäni ei siis voi ajatella niin, että on itsestään selvästi huonoa ja hyvää kieltä ja että tietynalainen kielenkäyttö on aina kaikissa tapauksissa ja yhteyksissä sopimatonta. Hesarin jutussa puhutaan kielteiseen sävyyn esim. hankalista passiivirakenteista ja vierassanoista. No, molemmat ovat kielemme keskeistä ainesta, joten ei niissä itsessään voi olla mitään pahaa!

Osaa (kuva)taiteen yhteydessä elävistä teksteistä voi olla vaikea erottaa varsinaisesta taideteoksesta. Miksi teos tai teksti pitäisi pystyä ymmärtämään yhdellä tietyllä oikealla tavalla? Pitäisikö meidän olla avoimia useammille tulkintamahdollisuuksille, ja myös mahdollisuudelle joutua tulkinnassa umpikujaan.

Asia erikseen voivat olla esimerkiksi teoksiin liittyvät tiedotteet ja mainokset. Niissä olisi varmaankin syytä olla jotain yleistä tolkkua, ettei kulttuurin kuluttaja joudu ostamaan sikaa säkissä.


Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa | Keskustele

8.9.2010 11.55
Koskela
Taidepuheesta
Taidepuhe on oma diskurssinsa. Esimerkiksi kirjallisuuden alalla sille on vakiintunut toisinaan aika metaforinen ilmaisemisen tapa, joka yleensä on tullut hyvin ymmärretyksi - etenkin silloin, kun tekstiä lukevat ne ihmiset, joille se on tarkoitettu.

Ongelmia kirjallisuuspuheessa on ollut silloin, kun paradigma on vaihtunut. Paljon käytetty määritelmä "kova ja kirkas modernismi" alkoi yhtäkkiä näyttää pöljältä, ja sitä se aikansa kontekstista irrotettuna onkin.

Esimerkiksi kirjallisuuspuhe on siis oma (mikso)kielimuotonsa. Sen hyvyyden ja huonouden ratkaisee sen viestivyys kunakin aikana. Ja sen viestuvyyden arvioivat lukijat.

Taidepuhetta ei siis pitäisi ryhtyä arvioimaan siltä perustalta, että kaikkien tulisi sitä ymmärtää.
8.9.2010 14.01
zepa
zepander@gmail.com
Hesarin puheenvuoro oli lohdullista asiaa: vihdoinkin joku sanoi sen ääneen! Työssäni olen palikkana (taide)alansa asiantuntijoiden ja normaaliväestön välissä, ja vuosien yritykseni saada asiantuntijat ajattelemaan edes pikkurippusen vastaanottajaa, on osoittautunut pääosin tyhjäksi.
9.9.2010 22.37
Jukka K. Korpela
Diskursiivinen annotaatio
Nimimerkille ”Koskela” on aihetta definiitisti kommentoida, että spekulointi diskursiivisen aspektin komplisoiduilla konnotaatioilla on toki triviaalisti indikoitua mutta kuitenkin aktuelliin kulttuuriseen kontekstiin inadekvaattisen elementaarista. Implisiittisillä kvasitermeillä operointi vain obskuroi paradigmaksi postuloidun stiiknafuulian universaalin inkonsistenssin.

Semanttisesti indifferenttien propositioiden deklamointi kulttuurisena evaluointina konstituoi hypoteettisen diskurssin, jossa profanum vulgus voidaan elegantisti ridikulisoida marginaalisena elementtinä. Metaforisen itseymmärryksen tilassa taide voidaan sublimoida hyperbolisiin sfääreihin, joissa se voi toteuttaa itseään absoluuttisen vapaana niin, että vain dedikoidut ksenoglossofiiliset oraakkelit voivat manifestoida sen essenssiä.
10.9.2010 8.01
Koskela
Korpelalle
...ttu se mikään nimimerkki ole