Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

16.5.2011 15.43

Taas tuli ehdot!

Tai ainakin ehtoja?

Ehto on niitä sanoja, joiden käyttötavat ovat moninaiset. Yhtäältä ehto voi tarkoittaa edellytystä (elinehdot), toisaalta vaihtoehtoa (olla ehdolla virkaan), kolmanneksi valintaa (omin ehdoin). Ehto voi tarkoittaa seikkaa, jonka toteutumisesta toinen seikka riippuu (avioehto) ja oikeustoimeen tehtyä lisäystä, klausuulia (ehdon raukeaminen). Sanan alkuperä on hämärän peitossa.

Olen niin ikäisä mies, että ehtojen saaminen kuulostaa minun korvissani kamalan ikävältä. Naapurin pojat niitä koulun kevätjuhlista kotiin kantoivat ja kesällä suorittivat!

Tuolloin ehdot saatiin, nyt ehtoja jaetaan ja asetetaan. Niin vihreät kuin demaritkin ovat sanelleet hallitustunnustelija Jyrki Kataiselle ehtojaan. Mutta Katainen ei tunnu olevan saamistaan ehdoista moksiskaan. Kommentoin ehtoja sitten, kun on sopiva hetki, hän viestittää.

Ehtojen saaminen tuntuu olevan poliitiikan koulussa mitä tavallisinta. EU:kin sai Suomelta kovat kovat ehdot Portugali-asiassa.

Mietin vaan tuota aspektia: Saada ehdot, saada ehtoja? Sanella ehdot, sanella ehtoja? Entäpä sitten monikko? Prosessin toimija, kokija ja muut roolit? Jotain tässä ehdottomasti on...


Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele

16.5.2011 17.15
aspekteista vaan
Miten niin "entäpä sitten monikko"? "Sain ehdot" on tietääkseni monikko! Se on suomenkielinen sanontatapa, ja tarkoittaa, että pääsen luokalta sillä ehdolla, että opin vaadittavat asiat kesän aikana, kun olin talvella laiska. Vaikka ehtoja olisi vain yhdet (vain yhdestä aineesta siis) ei sanota, että sain ehdon. Jos en saanut ehtoja, se tarkoittaa sitä että vietän kesäni vapaana.

Kun menen uimaan, minule sanellaan äitini toimesta sellaiset ehdot, että minun pitää vahtia pikkuveljeäni ja olla kylmettymättä. Vain näillä ehdoilla pääsen rannalle. Voisin tietty sanoa, että äitini luetteli minulle liudan ehtoja, joita minun täytyy noudattaa, mutta sehän kuulostaisi typerältä.
16.5.2011 17.37
Vesa Heikkinen
Niin, sitä vaan monikon ns. osalta, että miksi saadaan ehdot monikossa, vaikka saataisiin ehdot vain yhdestä oppiaineesta. Miksi monikollinen muoto on vakiintunut tässä yhteydessä? Ja sijavalinta: miksi saadaan ehdot eikä ehtoja? Oikeastaan taisin tässä hämmennellä monia puuroja ja vellejä. Sama pää kesät talvet eli 24/7/365, kuten nykynuoriso niin sattuvasti sanoo :)

16.5.2011 22.24
"Annan sinulle seraavaa ehtoa"
No kato kun kaikissa kielissä nyt vain on sanontatapoja. Annoin Makelle pakit. En sano, että annoin Makelle pakkia, pakin tai pakkeja, koska niin vain ei sanota. Sen sijaan, jos EN antanut Makella pakkeja, käytän partitiivia, jos kohta en tietenkään sano että Make ei saanut pakkia.
16.5.2011 23.07
Vesa Heikkinen
Tuohan on tietysti totta, että kaikissa kielissä on "sanontatapoja". Enää tarvitsisi keksiä, miksi. Se, että asiat ovat jollakin tavalla, ei vielä riitä selittämään, miksi ne ovat sillä tavalla.

Makelle voi puolestani kyllä antaa myös pakkia, pakin ja pakkeja.
17.5.2011 16.08
Ei niin, mutta joskus muuta selitystä ei löydy, kuin että "tämä on kieleemme vakiintunut sanontatapa". Kielioppi sallisi muitakin versioita, mutta "niin ei vain sanota".

Sanotaanhan sitä sitä paitsi myös, että laitan kengät jalkaan. Miksei jalkoihin? Tai jalat kenkiin? Miksi mummo menee mustikkaan, kalaan tai sieneen? Tai leipä menee homeesen?

Makelle voi toki antaa pakkia, pakin tai pakkeja ja silloin voi myös sanoa antavansa pakkia, pakin tai pakkeja. Mutta jos annan pakit, en voi sanoa mitään muuta kuin että annan pakit. Siis kuulostamatta kummalliselta.



17.5.2011 21.47
Niinpä
Jos annat Makelle pakkeja...
... olet luultavasti vieraillut armeijan ylijäämätavaran huutokaupassa.