Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

13.9.2016 9.37
Vesa Heikkinen

Sosiaalisella medialla ei ole kieltä

Vai onko sittenkin?

Aina silloin tällöin kielentutkijoilta kysellään, millaista sosiaalisen median eli somen kieli oikein on. Kysymys on yhtä aikaa sekä mainio että mahdoton.

Kielentutkijat vastaavat tämänkaltaisiin kysymyksiin esimerkiksi, että somessa kieli on keskustelunomaista ja tavanomaista asiaproosaa rennompaa, usein ironistakin, ja että someteksteissä käytetään paljon lyhenteitä ynnä hymiöitä. Tavallista on kertoa, että sosiaalisessa mediassa kehitellään aktiivisesti uusia sanoja ja fraasinkaltaisia ilmauksia (esim. juuh elikkäs) sekä luodaan eräänlaista tunnistekieltä: #takki, #haentakkini, #muuten, #eiku ja niin edelleen.

Nämä vastaukset kuvaavat hyvin joitakin sosiaalisessa mediassa käytettävän kielen yleisiä ominaisuuksia ja helposti tunnistettavia piirteitä. Toisaalta taidamme olla somekieliasiassa vielä vahvasti niin sanotun kokemusasiantuntijuuden varassa.

Tiedossani ei ole esimerkiksi kattavia korpuslingvistisiä analyyseja Facebookin tai Twitterin kielestä. Tarkoitan siis automaattisia analyyseja laajoista tekstiaineistoista ja näistä analyyseista saatavia tietoja yleisimmistä sanoista, sana-, lause- ja virkepituuksista, sanaluokkajakaumista ja niin edelleen.

Voihan tosin olla, että tiedoissani on tässä(kin) kohtaa aukko. Mutta ehkäpä aukkoa täytetään tämän blogimerkinnän kommenteissa, toivottavasti!

Sosiaalisen median kielestä puhuminen on toki siitäkin näkökulmasta haastavaa, että sosiaalista mediaa on monensorttista. Itse tunnen parhaiten Twitterin. Merkkimäärärajoitus vaikuttaa kaikkiin twiitteihin siten, että ilmaisu on hyvin tiivistä. Mutta muuten Twitterissä käytetään kieltä, josta on vaikea sanoa mitään yleistävää: on norminmukaista yleiskieltä, on ammattilaisten erikoiskieltä, on vapaata puhetta jäljittelevää kieltä, on aforistiikkaa, on vanhahtavaa tyyliä, on kiroilua, on jumalan sanaa, on viha- ja rakkauspuhetta, on vaikka mitä.

Sama taitaa päteä somen areenoihin yleisemminkin. Kieli somessa on kirjavaa ja tilanteittain vaihtelevaa, kuten muussakin ihmisten välisessä viestinnässä.

Saisikohan kirjavuutta, somen kokonaisuutta, hahmotetuksi tutkimalla genrejä eli tekstilajeja? Miten perinteiset tekstilajit toimivat somessa, millaisia muutoksia niissä tapahtuu, miten someen mahdollisesti muotoutuu uusia tekstilajeja? Mitkä ovat näiden tekstilajien avainpiirteitä? Mikä sosiaalisesta mediasta tekee sosiaalisen?

Kiinnostava olisi tutkimuksen näkökulmasta kysymys siitä, millaista ihmisten välinen vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa on ja millaisia valtanäkökulmia siihen liittyy. Itse itseäni siteeraten (Kielikello 1/2013):

Olennaista on huomata myös se, että ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa tekstilajeihin. Puhutaan pääsystä: Kenellä on pääsy mihinkin genreen? Kenen tekstit ja mitkä genret otetaan huomioon toisissa teksteissä ja lajeissa ja millä tavalla? Ketkä mitäkin tekstiä pääsevät tuottamaan, levittämään, tulkitsemaan? Ketkä tekstejä voivat ymmärtää? Tämäntapaiset kysymykset ovat keskeisiä silloin, kun mietitään julkisen vallan ja politiikan genrejä sekä kansalaisuuden olemusta ja aktiivisen kansalaisuuden mahdollisuuksia. Kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia myös alati tekstualisoituvassa työelämässä ja miksei myös erilaisilla sosiaalisen median areenoilla. Millaisille merkityksille näytämme peukkua, millaiset vaietaan kuoliaaksi?

Hermanni Joutsimies laskee kiiskiverkkoa (Koivisto v. 1930). Kuva: Jussi Turunen. Suomen murteiden sana-arkisto.
Some: verkot vetehen mä lasken laulellen?

Vesa Heikkinen: Genrevoimat valloillaan, tietoisuutta tarvitaan (Kielikello, 1/2013)
Vesa Heikkinen: Päntän äijä somettaa (Kotus-blogi, 27.10.2014)
Vesa Heikkinen: Some ei ole kahvipöytä (Kotus-blogi, 29.5.2013)
Vesa Heikkinen, Outi Lehtinen ja Mikko Lounela: Kuvia kirjoitetusta suomesta (Kielikello, 3/2001)
Jasmin Heino: Nyt tätäkin tutkitaan – suomalaisten hymiöiden käyttö syynissä (mtv.fi, 26.9.2015)
Leena Joki ja Riina Klemettinen: Sana onkin kuva (Kotus-blogi, 19.11.2015)
Laura Niemi: Kokonainen lause ei mahdu, koska merkkimäärä (Kotus-blogi, 20.1.2015)
Laura Niemi: Somekielen syövereissä (Kielikello, 1/2015)
Ilona Paajanen: Somenkieliset (Kotus-blogi, 2.8.2016)
Minna Pyhälahti: Sosiaalinen media työpaikoilla – tuore sampo vai uusi riesa? (Kielikello, 3/2010)
Minna Pyhälahti: Nenä ja muita tarinoita sometaivuttamisesta (Kotus-blogi, 27.10.2015)
Panu Vatanen: Kakkaa, särkyneitä sydämiä ja itkunaurua – Tutkija: ”Emojit kertovat tehokkaasti asian” (Yle, Uutiset, 15.8.2015)

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele

13.9.2016 17.30
Vaskilohi
Some ja ei-some
Periaatteessa voi kai verrata sometekstiä ei-sometekstiin, mutta vähän epäilisin että ”some” on sen verran laaja ja hajanainen kenttä, että analysointi on hankalaa. Eri somefoorumeilla kun lienee vieläpä omat alakulttuurinsa, missä tyypilliset kommunikointikeinot varmaan vaihteleva. Ehkäpä hedelmällisempää olisi käsitellä jotain tyypillisiä skemaattisia vuorovaikutustilanteita somessa ja katsoa, esiintyykö niissä tyypillisesti jotain rakenteita jotka poikkeaisivat oleellisesti jostain somen ulkopuolella tapahtuvasta. Toisaalta someviestintää määrittää epämuodollisuus, se, että viesti kirjoitetaan ja usein myös epämääräiselle mutta kuitenkin jollain tavoin rajatulle vastaanottajajoukolle puhuminen. Mahtaako löytyä sellaista vertailukohtaa, jossa vain ”some” olisi muuttujana?

Somessa on tyypillisesti joku – moderaattori, palvelun tarjoava yritys – jolla on yleensä overtti valta päättää, mitä saa sanoa ja mitä ei. Usein sen vallan käyttö tapahtuu läpinäkymättömästi – ihmiset tietävät, missä valtaa on, mutteivät sitä, koska sitä on käytetty. Sen lisäksi varmaan someyhteisöissä muodostuu samanlaisia toimintaa ohjaavia normeja kuin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa yleensäkin, ja luulen että sinne voi yhtä lailla muodostua ”luokan kingejä”, joiden mielipiteillä on enemmän painoarvoa kuin toisilla. Tähän voi ehkä vaikuttaa se, hallitseeko jonkun tietyn some-instanssin alakulttuurin, esim. slangin, ja siten voi osoittaa kuuluvansa ”sisäpiiriin” tms.