Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

30.6.2011 15.22

Romani – kerjäläinen ja kieli

Pilkahduksia pimeydessä.

Kun tekee Google-haun sanalla romanikerjäläinen, saa 10 000 osumaa. Suurimmassa osassa teksteistä romanit esitetään yleistäen ja yksipuolisesti ongelmana, joka on ratkaistava. Jotenkin pelottavaa.

Mitähän miettivät tänne Pohjan perille päätyneet romanit itse? Ja mitähän tästä kaikesta ajattelevat Suomen romanit? Keskustelu romanikerjäläisistä ehkä heijastelee myös sitä, mitä Suomen romaneista Suomessa yleisesti ajatellaan.

Romanikielen kielipoliittisen ohjelman mukaan Suomen romaneja arvioidaan olevan kaikkiaan noin 13 000. Ohjelmassa kerrotaan, että vaikka romanien yhteiskunnallinen asema on parantunut viime vuosikymmeninä, he ovat edelleenkin heikommassa sosioekonomisessa asemassa kuin muut suomalaiset.

Kehuttava ei ole myöskään kielen tilanne. Ohjelman mukaan Suomen romanikieli on vakavasti uhanalainen. Toimenpiteitä sen elvyttämiseksi tarvitaan nopeasti.

Mitenkähän käy? Yleinen asenneilmapiiri vaikuttaa kovalta. Peiliin katsomisen paikka, meillä kaikilla.

Pimeyttä uhmaa kirkas päivänsäde, romanikelen alkeisoppikirja. Vaaguno!


Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa | Keskustele

30.6.2011 17.15
Inamor
Romanikerjäläisten (jotka ovan siis Romanian romaneja) toiminnan takana on usein organisoitunut rikollisuus. Organisoitunut rikollisuus on pelottava ongelma ja sen rakaiseminen on erittäin vaikeaa. Onko siis ihme, että ilmiö esitetään pelottavana ongelmana.

Jaa-a, mitähän romanit ovat itse mieltä tästä? Haluaisivat ehkä vapaiksi kerjäämään pakottavan mafioson ikeestä?


30.6.2011 17.22
Inamor
PS.
Voisiko joku todella sekoittaa Romanian romanikerjäläiset Suomen romaneihin? Kyseessä on kaksi täysin toisistaan erillistä ihmisryhmää. Suomen romanit ovat täysivaltaisia kansalaisia, joilta ei suljeta mahdollisuutta esimerkiksi kouluttautumiseen (päin vastoin: oppivelvollisuus koskee myös romaneja) ja joita kukaan ei pakota kerjäämään kadulla. Romanian romanit taas ovat kaikin tavoin syrjittyjä ja syrjäytyneitä, ja siksi alttiita rikollisjärjestöjen kerjäämään pakottamiselle ja kiristykselle.
1.7.2011 9.25
Vesa Heikkinen
Inamor, olen kanssasi paljolti samaa mieltä. Taustalla on varmasti rikollisuutta. Mutta teksteissä ei useinkaan viitata tähän taustaan; sen sijaan ongelmana esitetään se, että romanit ylipäätään ovat täällä. Ongelman ratkaisuksi esitetään romanien poistamista kaduiltamme. Tätä pidän pelottavana ja kovana asenteena.

Oli ehkä liian suorasukaista ja ajattelematontakin yhdistää samaan tekstiin yhtäältä se, miten "romanikerjäläisistä" puhutaan, ja toisaalta Suomen romanien ja romanikielen tilanne. Yritin kai tavoitella asenneilmaiston kuvaamista ja asenteisiin vaikuttamistakin. Kumpikin ansaitsee kuitenkin omat tekstinsä, monia tekstejä.
4.7.2011 13.45
pekka välieurooppa
ns mustalaiset
provosoidaan nyt vähän eli kyllä kai eri ryhmien väliin pitäisi vetää erotusviivoja vaikka kuinka romaneista olisi kyse. en myöskään tiedä, ovatko kaikki Suomessa elantoaan kerjäävät tosiaan Romaniasta kotoisin vaikka nimi siihen kuinka viittaisi, sillä ainakin täällä päin erotetaan ns Romat ja Szintit, jotka ovat alkuaan eri heimoja ja maat joissa heitä on eniten, ovat Slovakia, Unkari, Bulgaria, Romania, Tsekki ja Itävalta. Suomen Romanit ovat kai lähinnä Romia ja heillähän ovat ilmeisesti kaikki Suomen kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet, mitä heimoa sitten ne Suomessa epäjärjestystä aiheuttavat periaatteellisesti ovat ja mistä Euroopan maasta he tulevat, siitä minulla ei ole aavistustakaan.