Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

4.7.2011 16.04

Makiainen

Juokse villi lapsi.

Antti Leinon blogimerkintä kertausharjoituksista toi mieleen omat armeija-aikani. Kielenkäyttö oli aika rajua. Palvelin kumipääpatterissa, ja minua armeijakiusattiin. Enpähän sitä silloin tainnut tajuta, mutta näin ajan takaa tarkasteltuna asia näyttää selvältä.

Kaikki taisi alkaa väärästä sananvalinnasta. Ainakin tilanne siitä kärjistyi. Notkuttiin taas yksi ilta Sotkussa, ja iski karkin, karamellin, kompiaisen, herkun himo. Sanoin tovereilleni, että käynpä ostamassa makiaisia.

Siitäkös riemu repesi. Siitä hetkestä olin Makiainen ja vain Makiainen. Sampoopullooni kaadettiin aseöljyä. Kun palasin lomalta, lakanani alta löytyi haiseva siivousrätti. Vaatekaappiini virtsattiin. Iltalomilta palaavat kiusaajat yrittivät antaa Makiaiselle turpaan, mutta jotenkin onnistuin pakenemaan, en muista miten ja minne. Taisipa joku kouluttajistakin puhutella minua huonona hetkenään tykkimies Makiaiseksi.

Kiusaajilleni ja muillekin tiedoksi: En juokse enää. Kutsukaa Makiaiseksi, jos huvittaa! Se on kotikieltäni, ja olen siitä ylpeä!


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

4.7.2011 21.42
Milla M.
Makeiset taitavat olla herkkä aihe. Kuusivuotias lapsenlapseni korjasi minua ärtyneenä: Ei se oo mikään karamelli, se on karkki!
Täytyy kokeilla ensi kerralla eteläsavolaista karuskia.
7.7.2011 12.03
Sepi
Olin 70-luvun puolivälissä Kainuun Prikaatissa Kajaanissa. Tuontasoista kiusaamista en muista koskaan olleen omassa komppaniassani. Makiais-juttu kummastuttaa minua sen vuoksi, että pidin esikuntakomppanialaisia -- joita myös kumipäiksi kutsuttiin -- jonkinmoisena älykköporukkana. Olisko niin, että ek-komppanian turhautuneet "intellektuellit" olisivat olleet erityisen taitavia keksimään ilkeyksiä?
7.7.2011 16.05
Vesa Heikkinen
Niin, ei se ilkeys intelligentsiallekaan vierasta ole ;)