Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto, kysymyksiä ja vastauksia -osio, teemakoosteita.

Vesa Heikkinen Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja. Hän on tutkinut virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

rss

31.1.2017 13.14
Vesa Heikkinen

Kansan julistus

Väkevä teksti, mutta miten sitä tulisi tulkita nyt?

Joulukuussa 1917 annettu itsenäisyysjulistus on lyhyt ja väkevä teksti. Yhtäältä se on suunnattu otsikon mukaisesti Suomen Kansalle; toisaalta se puhuu Suomen kansan suulla ja puolesta.

Tekstin sävyä voi luonnehtia yleväksi ja julistavaksi, itsenäisyysjulistushan se onkin! Tekstissä ei kaihdeta isoja sanoja: järjestys, isänmaallinen velvollisuus, kaikki voimat, kansakunnan yhteinen päämäärä, kohtalo, vuosisatainen vapaudenkaipuumme ja niin edelleen.

Itsenäisyysjulistus. Kuva: Wikipedia.

Yhteinen päämäärämme

Tekstin perusteella on itsestään selvää, että on olemassa yhtenäisiä kansoja ja kansakuntia ja että kullakin kansalla on maailmassa oma paikkansa ja kohtalonsa. Ei puhettakaan siitä, etteikö kansalla olisi yhteistä päämäärää!

Eikä yhtäkään kansaa ole vastoin tahtoansa pakotettava olemaan toisesta riippuvaisena. Erityisesti on tietysti tässä tapauksessa olemassa Suomen kansa, joka nyt on ottanut kohtalon omiin käsiinsä ja joka tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana.

Suomen kansa on itsenäisyysjulistuksessa me. Meillä on kansana yhteinen vapaudenkaipuun täyttämä historiamme ja loistava tulevaisuus itsenäisten kansojen joukossa: Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

Osa tekstin vaikuttavuutta ovat pakko- ja ääri-ilmaukset, jotka luovat poikkeuksellisuuden ja väistämättömyyden tuntua: tänä ajankohtana, jota tärkeämpää ja ratkaisevampaa ei  tähän asti ole Suomen kansan elämässä ollut; täysin vapaana; on nyt toteutettava; on astuttava; vaatii täydellistä uusimista; erityisesti nykyhetkellä sitä välttämättömämpää.

Julistamalla itsenäiseksi

Itsenäisyysjulistus on aikansa lapsi. Sillä oli historiallinen tehtävänsä, ja tuossa tehtävässään se toimi tunnetuin tuloksin: Suomi saavutti valtiollisen itsenäisyytensä julistamalla. Tekstissä puhutaankin juuri kansakunnan yhteisen päämäärän saavuttamisesta.

Julistuksen ajatus itsenäisestä Suomen kansasta ja sen yhteisestä päämäärästä elää vahvana vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen. Esimerkiksi presidenttien uudenvuodenpuheissa tämä on ollut näihin päiviin saakka yksi keskeisistä viesteistä.

Kamppailua käsitteistä

Kansan yhtenäisyyteen vedotaan monesti myös keskusteluissa, joissa puhutaan esimerkiksi monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta uhkina. Uhkina Suomen kansalle, uhkina itsenäisyydelle.

Samalla itsenäisyyden käsitteestä ja itsenäisen Suomen symboleista, kuten siniristilipusta ja leijonakuviosta, käydään kamppailua. Monien mielestä rasistit ovat omineet nämä symbolit itselleen ja samalla lyöneet lokaan itsenäisyyteen kuuluvia tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja kaikenlaisten ihmisten ja kansojen kunnioittamiseen – sanalla sanoen: sivistykseen – liittyviä ajatuksia.

Välillä tuntuu siltä, että itsenäisyysjulistusta luetaan 2010-luvulla tahallaan tarkoitushakuisella tavalla, esimerkiksi sen loppua:

”Ja Suomen kansa rohkenee samalla toivoa maailman muiden kansojen tunnustavan, että Suomen kansa riippumattomana ja vapaana paraiten voi työskennellä sen tehtävän toteuttamiseksi, jonka suorittamiselle se toivoo ansaitsevansa itsenäisen sijan maailman sivistyskansojen joukossa.”

Kun seuraa vaikkapa turvapaikanhakijoista käytävää keskustelua, ei voi välttyä ajatukselta, että osa keskustelijoista pitää muualta tulleita avunhakijoita itseään alempiarvoisina. Mustavalkoinen ’meidän sivistyneiden’ ja ’muiden sivistymättömien’ vastakkainasettelu on totta 2010-luvun Suomessa.

En millään haluaisi uskoa, että itsenäisyysjulistuksella oli tarkoitus tuottaa tällaista sivistymätöntä ja syrjivää viestiä. Luen sitä toisin: Kaikki maailman kansat ovat sivistyskansoja. Kaikilla maailman kansoilla on paikkansa ja sijansa täällä pallollamme.

Julistus oli osa pitkää prosessia, jossa itsenäisyyttä rakennettiin diskursiivisesti. Siis kielen keinoin ja merkityksiä vakiinnuttaen. Tekstin kansahehkutus ja syvän nationalistiset painotukset on viisasta nähdä tässä valossa. 1910-luvun puhe kansasta ja itsenäisyydestä ei välttämättä sellaisenaan sovi 2010-luvun todellisuuteen.

Nälkäsuoli, nälkäsuolella. Kotus.
Suomessa taidettiin olla monin paikoin nälkäsuolella 1910-luvulla. Itsenäisyysjulistuksessa puhutaan suorastaan nälänhädästä.

Harkittua kansa-puhetta?

Jos näinä aikoina haluaa vaikuttaa oikein sivistyneeltä, kannattaakin ehkä hieman harkita tuota kansa-puhetta. Mitä me sillä tavoittelemme?

Sanaa on kaikkina aikoina käytetty poliittisessa puheessa suostuttelutarkoituksissa, yhtenäisyyden rakentamisessa. Sitä on kaikkina aikona käytetty myös raa’asti ja häikäilemättömästi – kansalaisten ja kansojen alistamiseen ja orjuuttamiseen.

Uudenvuodenpuheella rakennetaan yhtenäistä kansaa (Kotuksen artikkelit)
Vesa Heikkinen: Vaeltavat kansat ja merkitykset (Kotus-blogi 12.11.2015)
Laura Parkkinen: ”Kyllä kansa tietää” – Veikko Vennamon poliittinen retoriikka (Kielikello 1/2005)
Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Sivistys (Kotuksen verkkosivut)


Suomen koululuokkia kutsutaan tekemään Suomelle uusi itsenäisyysjulistus eli visio Suomen ja suomalaisten seuraavasta sadasta vuodesta.

100visio – Itsenäisyysjulistus uusiksi!


Suomi 100
Kirjoitus kuuluu Sanoin saavutettu -kokonaisuuteen, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.




Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

31.1.2017 15.41
Vaskilohi
Retorisia muoteja
Joka aikakaudella lienee omat retoriset tyylikeinonsa ja muotinsa. Luultavimmin sadan vuoden päästäkin tehtävässä analyysissa suvaitsevaisuus-sanaa toistelevaa retoriikkaa pidetään aikansa lapsena ja tämän ajan sosiaalisia tilanteita ja ideoita ilmentävänä.

Itsenäisyysjulistuksen suurin anti näin Kotuksen kontekstissa lienee se, että tämäkin keskustelu on mahdollista käydä suomeksi. Muuten olisimme varmaankin tilanteessa, jossa hallinnon ja ehkä opetuksenkin kielenä olisi liki vuosisadan ollut venäjä, ja suomenkielisen kirjallisuuden ja kielen kenttä muutenkin olisi huomattavasti suppeampi. Silloin tosin tuskin osaisimme enää sen peräänkään kaipailla. Virolaiset NL:n luhistuminen ehti juuri pelastaa korkeakouluopetuksen venäjänkielistämiseltä – mikähän tilanne siellä nyt olisi, jos maailmansotaa edeltävää itsenäisyyden jaksoakaan ei olisi ollut?

Pienenä kielenä suomen kielen kohtalo on hyvin voimakkaasti sidottu Suomen valtion kohtaloon, koska millään muullakaan instanssilla ei liene riittävää intressiä – tai kykyä – sen ylläpitoon. Vapauden mukana tulee aina vastuu: suomen pitävät hengissä vain suomen puhujat, mikä taas vaatii sellaista ympäristöä, jossa kieli on relevantti elämän joka osa-alueella. Tämä pätee tietysti mihin hyvänsä kieleen.
2.2.2017 23.49
Itsellinen
Irti bolsevismista
Senaatin 4.12.1917 antama julistus ei missään kohdassa julista Suomea itsenäiseksi, vaan vain puhuu kierrellen pyrkimyksestä itsenäisyyteen. Taustalla on se, että marraskuinen bolsevikkien vallankaappaus (”lokakuun vallankumous”) oli luonut valtatyhjiön, johon oli pakko reagoida jotenkin.

Kummallisinta julistuksessa on, että sisältää silkan valheen siitä, että ”Venäjän kansa” olisi tunnustanut Suomen oikeuden itsenäisyyteen. Venäjän kansalla ei ollut ollut mitään mahdollisuutta ottaa tähän mitään kantaa, tuskin kiinnostustakaan, ja lähes kaikki Venäjän puolueet suhtautuivat siihen kielteisesti. Vain bolsevikit sen tunnustivat, ainakin sanoissa, ja heihin taas ei nähty olevan aihetta luottaa – eikä heidän valtaansa haluttu tunnustaa, toisin kuin oli tunnustettu Kerenskin hallituksen valta.

Erikoista on sekin, että ”itsenäisyysjulistukseen” on sekoitettu valtiomuotokysymys. Tasavaltahan Suomesta tuli vasta vuonna 1919 ja melkoisten vaiheiden jälkeen.

”Itsenäisyysjulistus” ei todellisuudessa muuttanut mitään. Suomi oli sen jälkeen yhtä vähän tai yhtä paljon itsenäinen kuin ennen sitä – erikoisessa välitilassa. Muutoksen tähän toi vasta bolsevikkihallitukselta hankittu tunnustus, joka oli pakko käydä anelemassa, koska muut vallat eivät muuten suostuneet tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä. (On pieni ihme, että ne tunnustivat sen senkään jälkeen, koska bolsevikkien valtaa ei pidetty kovinkaan legitiiminä eikä sen kestävyyteen uskottu.)

Niinpä 4.12.1917 annettu ”itsenäisyysjulistus” olikin tyhjän retoriikan näyte, joten sitä sopii juhlia pompöösisti. Ai niin, virallisestihan päivämäärä on 6.12.1917, vaikka julistuksen alla lukee muuta.