Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Terävät piikit. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Terävästi-palstalla julkaistaan Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää lomakkeella. Blogin toimituskunta käsittelee ehdotukset ja muokkaa hyväksytyistä ehdotuksista blogimerkinnät. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa. Niissä kuuluu Kotus-blogin lukijoiden ääni.


rss Terävästi: Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavauksia

27.8.2014 13.48
Terävästi-palsta

”Takkinsa oli auki”

Mihin katosivat persoonapronominit?

Silmiini on pistänyt erikoinen tyyli jättää kirjoitetusta tekstistä persoonapronomini tietyissä rakenteissa pois: ”Mies käveli kadulla. Takkinsa oli auki.” Ei siis kirjoiteta näin: ”Mies käveli kadulla. Hänen takkinsa oli auki.”

Olen törmännyt tähän paitsi työssäni tieteellisiä artikkeleita editoidessani, myös netin blogikirjoituksissa ja viimeisimpänä Ylen sivuilla. Nämä esimerkit ovat Ylen sivuilta:

”Matkanjohtajana toimii pitkän linjan musiikkikulkuri Sami Yaffa, joka on urallaan muun muassa Hanoi Rocksissa nähnyt muusikon ammatin kaikki puolet. Ohjelmansa on löytöretki kulttuureihin, joissa musiikki on muutakin kuin kulutushyödyke.”

”Ampumisvälikohtauksessa vammautunut newyorkilainen poliisi on sinut pyörätuolinsa kanssa ja keskittyy rikollisten pysäyttämiseen pelottomasti, mutta sama ei päde työyhteisöönsä: sitä piinaa syyllisyys.”

Tässä esimerkki eräästä blogista: ”– – poika katsoi uudelleen silmiini, ja ujo hymy hiipi suupieliinsä.”

Kielikorvani sanoo, että persoonapronomini ehdottomasti kuuluu näihin virkkeisiin. Kun kyseessä on ensimmäinen tai toinen persoona, pronominin voisikin jättää pois (esim. ”Kävelin kadulla. Takkini oli auki.” ja ”Kävelit kadulla. Takkisi oli auki.”), mutta ei muissa persoonissa.

Olisin kiinnostunut kuulemaan kotuslaisten ja muidenkin näkemyksiä tästä aiheesta.

ELINA LAMPELA


Palaa otsikoihin | 10 puheenvuoroa | Keskustele

27.8.2014 14.33
Kielikello
Vaikea persoona
Mielestäni muotoon "takkinsa" kuuluu ehdottomasti persoonapronomini. Ensimmäisen ja toisen persoonan yksikön ja monikon päätteet kertovat omistajasta selkeästi, kun kolmannessa persoonassa pelkkä "takkinsa" ei paljasta, onko kyseessä hänen vai heidän takkinsa.
27.8.2014 14.46
Iines
Rampa muoto
Olen törmännyt tähän muotoon useissakin blogikesteluissa ja lehtijutuissa. Muoto on selvästi rampa ja pysäyttää lukemisen.

Täytyy vain toivoa, että sille ei ainakaan heti annettaisi synninpäästöä sillä perusteella, että persoonapronomini on tarpeeton ja omistusliitteen haltija selviää kyllä muusta lauseesta.
27.8.2014 15.00
Saara Heikkinen
Takki auki, kieli nurin
Olisiko tässäkin kyse Twitterin 140 merkin vaikutuksesta? Kun yritetään twiitteihin sovittaa sanottava lyhyesti, niin typistetty kieli alkaa vallata alaa myös muissa teksteissä. Lyhyesti sanominen on taito, mutta niin on oikeakielisyyskin.
27.8.2014 17.05
Ville E.
Mikseipä joskus näinkin
Osa esimerkeistä oli tosiaan aika tökeröitä, mutta tuo viimeisenä mainittu voisi minusta mennä läpi joissain kaunokirjallisissa konteksteissa (riippuu toki ihan kontekstista).

Näissä on jotain samaa kuin "mies ja vaimonsa" -rakenteessa, jota on käsitelty esim. täällä: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=550
28.8.2014 8.07
Tauno
Hyperkorrekti
Voisiko tämä olla vastareaktio yleistyneelle persoonapronominien liikakäytöllä tai peräti muodolle "hänen takki oli auki"?
29.8.2014 0.07
Acu
Hyperkorrektia todella
Tauno esittää otsikon ”Hyperkorrekti” alla arvelun, että kyseessä olisi vastareaktio liikakäyttöön tai poisjättöön. Oikeaan kai kuitenkin osuu otsikon esittämä ajatus.

Possessiivisuffiksit ovat lähes hävinneet yleispuhekielestä (pois lukien eräät sanonnat ym.) ja niiden sijasta käytetään yleensä persoonapronomien genetiivejä, esimerkiksi ”mun auto” pro ”autoni”. Siksi epävarma kirjoittaja joutuu erityisesti ponnistelemaan, kun yrittää kirjoittaa ns. kirjakieltä. Pitää muistaa, että ei kirjoita ”mun takki”, vaan ”takkini”. Hyperkorrekteihin ilmauksiin päädytään, kun tätä sovelletaan myös kolmannen persoonan ilmauksiin.

Täten siis päädytään kirjoittamaan ”takkinsa” eikä ”sen takki”, kuten puheessa sanottaisiin. Tuloksena on yleensä kielivirhe, koska ”takkinsa” ilman kolmannen persoonan pronominia on oikein vain silloin, kun se viittaa lauseen subjektiin (esimerkiksi ”Hän oli jättänyt takkinsa auki”).
31.8.2014 18.11
Kersti Juva
Entäs ihan ilman
Kun on kysymys ihmsen vaatteista tai ruumiinsosista, possessiivi-ilmausta ei tarvita usein laikaan. Mies käveli kadulla takki auki. Eräissä muissa kelissä possessiivisuuden ilamaiseminen on paljon vahvempaa, puhutaan minun ädistäni ja hänen jaloistaan kun suomessa riittää kun saoo äiti ja jalat - kenen äidistä tai jaloista on kysymys, selviää asiayhteydestä.
7.10.2014 10.31
Sami ja Patrik
Takkinsa kiinni
Me emme ymmärrä, miksi pronomini jätetään pois, sillä se kuullostaa vajaalta ja huonolta suomelta. Tämähän voi juontaa juurensa puhekielestä ja nykyihmisten pakottavasta tarpeesta lyhentää sanoja, virkkeitä ja ilmauksia. Olemme tosin samaa mieltä siinä, että pronominin voi jättää pois ensimmäisessä ja toisessa persoonassa.
7.10.2014 10.35
Katarina ja Meri
:)
Esimerkiksi luovassa kirjallisuudessa ja epävirallisemmissa tekseissä persoonapronominit eivät mielestämme ole välttämättömiä, kunhan virkkeen sisällöstä saa selvää.
Puhutussa kielessä ihminen pyrkii saamaan virkkeistään lyhyempiä jättämällä persoonapronominit, joita ilmankin kuulija ymmärtää mistä on kysymys, pois. Tämä on luultavasti syynä siihen, että kirjoitetussa kielessä on ruvettu karsimaan persoonapronomineja.
Virallisissa teksteissä ja puheissa ei selkeyden vuoksi kannata jättää persoonapronomineja pois.

7.10.2014 11.44
Camilla ja Laura
Vajaata tekstiä
Ilmiö johtuu luultavasti siitä, että ihmisillä on tullut tarve lyhentää kaikki sanottu asia tiiviimmiksi. Varsinkin facebookissa ja twitterissä on tapana, että asiat ilmoitetaan lyhyesti. Persoonapronominien puute joissakin kohdissa muuttaa tekstin hyvin kömpelöksi, eikä se ole niin kieliopillisesti selvää. Ehkä ihmiset olettavat voivansa jättää persoonapronominit pois kaikista muodoista, sillä ne voi jättää pois minä- ja sinä-persoonista.