Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Terävät piikit. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Terävästi-palstalla julkaistaan Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää lomakkeella. Blogin toimituskunta käsittelee ehdotukset ja muokkaa hyväksytyistä ehdotuksista blogimerkinnät. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa. Niissä kuuluu Kotus-blogin lukijoiden ääni.


rss Terävästi: Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavauksia

23.4.2014 15.58
Terävästi-palsta

Suoloja ja suolia

Monikon partitiivi askarruttaa.

Mikä on korrekti suola-sanan monikon partitiivi? Periaatteessa suola-sana ei tarvitse monikkoa, koska on vain yksi suola, natriumkloridi. Nyt on kuitenkin markkinoilla kaiken näköisiä tuotteita, jotka haluavat tässä erottua toisistaan, ja syntyy tarve käyttää myös monikon partitiivia.

Olen kuullut ehdotuksen suoloja. Ja ankaran väitteen, jonka mukaan se on ainoa korrekti ilmaisu.

Toisaalta: mikä on vikana ilmaisussa suolia? Siitä tulee kyllä mieleen myös suoli. Sama ongelma tosin on myös sanoissa puola ja puoli, joissa monikon partitiivimuoto on samanlainen, vaikka sanat tarkoittavat eri asioita.

Onko tämä suoloja niin vakiintunut, että muuta ei voi käyttää? Ovatko sitten suomen kielen loogisen linjan mukaan kahden koiran suustaan lattialle tai sängylle valuttamat jätökset ­– kuoloja?

HEIKKI JOKIPII


Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa | Keskustele

23.4.2014 17.32
Laura Kataja
Suoloja suolissa
Nimenomaan sanan suola kohdalla Kielitoimiston sanakirjassa erikseen mainitaan, että monikko on o:llinen, "suoloja", "suolojen".

Arkikielessä suolan monikko on tainnut näihin asti olla harvinainen, mutta kemian termistössä "hapon natriumsuoloja" on hyvinkin usein tarvittu.

Ja ilmeisesti suolan ja suolen sekaantuminen on häiritsevämpää kuin puolan ja puolen lankeaminen yhteen.

Muita vastaavia esimerkkejä on yhdistelmän hk- astevaihtelu: nahka on genetiivissä useimmiten nahan, ja tuhka voi olla tuhkan tai tuhan, vihko - vihkon tai vihon mutta pihka Ja se - pihkan, rahka - rahkan, lahko - lahkon.

Ja makkaravitsien välttämiseksi on parempi puhua salamoista jos tarkoittaa taivaan sähköilmiötä.
23.4.2014 21.28
Timo
Häiritsevä ja häiritsemätön samankaltaisuus
Mikään luonnollinen kieli ei toimi ankaran loogisesti, vaan kenties vain vahingossa samankuuloiset sanat vaikuttavat toisiinsa. Jos taas jonkin sanan taivutus alkaa tuntua kielen puhujista liian hankalalta, se saattaa yksinkertaistua. Näihin muutoksiin liittyy keskeisenä ilmiö, jota kielitieteessä kutsutaan analogiaksi.

Suola-sanaa ei ole aivan yksinkertaista taivuttaa monikossa, mutta ainakin preskriptiivisesti (ylhäältä määrättynä) oikeana on pidettävä muotoa "suoloja". Tämä monikkotaivutus tulee tutuksi yläasteen ja lukion kemiantunneilla, joissa suola onkin paljon laajempi käsite kuin ns. ruokasuola, natriumkloridi.

Kysyjä vastaa itse kysymykseensä: taivutuksen samanlaiset muodot suoli-sanan kanssa on koettu liian häiritseviksi. Silkan teoreettisella tasollahan oikein olisi nimenomaan suola : *suolia — jos sanaa "suoli" ei kielessämme olisi. Niin muodoin myös kuola : kuolia, ja ehkä toisaalta siksi, että meillä on myös "kuolo".

Seuraavaksi on erotettava kaksi eri puolaa. Toinen tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin käämi, toisen voi löytää mättäältä ja on Suomen kielen perussanakirjan mukaan kansanomainen sana. Edellinen taipuu puola : puolia (ja sekaantuu teoriassa puoli-sanaan; tässä samanlaisuus ei kuitenkaan ole yhtä lailla häirinnyt, eikä ehkä vaihtoehtojakaan enää ollut jäljellä), jälkimmäinen kuten suola.

Muistetaan, että teoriassa sana Suomi taipuu yksikön partitiivissa *Suonta (vrt. lumi : lunta), mutta tämä on jo aikoja sitten tuntunut kielen puhujista mahdottoman häiritsevältä, koska jo silloin oli olemassa myös sana "suoni".
24.4.2014 4.01
Kissanhoitaja
Suola on ihan vakiintunut sana
Kirjoittaja on nukkunut peruskoulun kemian tunnilla. Sen verran pitäisi muistaa, että happojen ja emäksien välisissä reaktioissa syntyy suoloja. Ja niitä suoloja ovat monet muutkin kuin natriumkloridi.

Ja jos puhutaan natriumkloridistakin, eli ruokasuolasta, on sekin ominaisuuksiensa puolesta luokiteltavissa vaikka meri-, vuori- ja maustesuoloihin. Ja ties mihin kaikkiin muihin, joita kulinaristit tuntevat.

Eikä suolojen taivutuksesta puhuttaessa tarvitse puhua ehdotuksesta, koska sanan taivutus on suomenkielessä vakiintunut jo aikoja sitten. Esim. Kivi Veljeksissään taivutti sanan johdonmukaisesti normaalin käytännön mukaan suoloiksi, kolmessa kohdassa missä sana teoksessa taivutettuna esiintyy.

Koirien kuolasta en mene sanomaan mitään. Minulla on kissa joka ei kuolaa, vaan kehrää, missä ei ole ongelmaa, vaikka tuloksena ei olekaan lankaa vaan hyvää mieltä.
24.4.2014 13.17
Suomi...
Kissanhoitaja
Menisiköhän Suomen taivutus teoriassakaan niin kuin Timo kirjoittaa.

Vertailuksi vaikkapa Suomi-Suomea, tuomi-tuomea, luomi-luomea, puomi-puomia, kumi-kumia.
24.4.2014 15.10
Timo
Vuolaissa voissa?
Annan vielä yhden esimerkin. Virtaa merkitsevä sana vuo taipuu periaatteessa samalla tavalla kuin suo, mutta vokaalivartaloisessa monikkotaivutuksessa joudutaan ongelmiin.

Kuten suo : soissa : soiden, samoin varsinaisesti vuo : voissa : voiden. Vaikka periaatteessa konteksti paljastaa, mistä on kyse, yhdennäköisyys voi-sanan kanssa on koettu liian sekaannuttavaksi. Monikon genetiiviä suoden, vuoden ei nykyään juuri tavata.
24.4.2014 23.23
Himppu
Entäs tikapuiden puola?
Mättäältä löytyviin puoloihin(?) en ole aiemmin sanana törmännyt, joten ei ollut ihan helppoa hahmottaa, mitä kahta puolan merkitystä Timo tarkoitti. Sen sijaan tikapuiden tai puolapuiden puoliin olen tutustunut ja ompelukoneen puolia käyttänyt. Wikipedia tuntee vielä muitakin puolia/puoloja: http://fi.wikipedia.org/wiki/Puola_(t%C3%A4smennyssivu)
24.4.2014 23.45
Anna
Suolo
Suoloja-muoto oli kahdentoista ensimmäisen opintovuoteni aikana vakiintunut mieleeni niin tiukasti, että vasta yliopistossa äänne- ja muoto-opin luennolla mulle selvisi, että sanan yksikkö ei olekaan "suolo". Kuvittelin suolo-sanan biologian ja kemian termiksi, jolla vältetään assosiaatio ruokasuolaan. Noh, olisi ollut noloa, ellei kielitajuni olisi kuitenkin voinut ajatella analogiasäännön huomioon ottaen toimineen erittäinkin hyvin.
29.4.2014 23.51
Erkki (eka)
Suomi ja suoni
Timon mukaan teoriassa sana Suomi taipuu yksikön partitiivissa *Suonta. Nimimerkki Kissanhoitaja epäilee, menisikö Suomen taivutus teoriassakaan niin kuin Timo kirjoittaa.

Teoriasta en tiedä, mutta suomessa on taivutuksen kannalta neljäntyyppisiä i-loppuisia nomineja:

1) tunti-nominien sanavartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi (tunti : tunti-a, lasi : lasi-a, kaappi : kaappi-a)

2) kivi-nominien sanavartalo päättyy e:hen (kivi : kive-ä, mäki : mäke-ä, lahti : lahte-a, Suomi : Suome-a)

3) kieli-nominien vokaalivartalo päättyy e:hen, ja sanoilla on lisäksi konsonanttivartalo (kieli : kiele-n : kiel-tä, ääni : ääne-n : ään-tä, saari : saare-n : saar-ta, suoni : suone-n : suon-ta)

4) vesi-nominien nominatiivin lopussa on -si ja vahvan vokaalivartalon lopussa -te. Lisäksi sanoilla on konsonanttivartalo (vesi : vete-nä : vet-tä, käsi : käte-nä : kät-tä, hirsi : hirte-nä : hirt-tä.

Kivi-, kieli- ja vesi-nominit ovat nykykielessä epäproduktiiveja. Uusia sanoja ei enää tule näihin ryhmiin. Mutta tunti-nominien ryhmä kasvaa jatkuvasti uusilla sanoilla (esim. greippi, kiivi, meikki, teippi, tiimi).
30.4.2014 11.56
Timo
m-vartaloiset substantiivit
Huomaan käyttäneeni liian arvoituksellista määritelmää. Mättäältä löytyvä puola tarkoittaa 'puolukkaa'.

Erkin (eka) listan kohdalla 3 on m-vartaloisten alaryhmä (tuomi, luomi, niemi, liemi, lumi, Suomi). Näiden yksikön partitiivi on historiallisesti muodostunut *lumta, joka on foneettisesti vaikea ja kai heti assimiloitunut muotoon lunta.

Kuten luettelemistani sanoista huomaa, tämä ryhmä on siirtymässä Erkin (eka) taivutusryhmään 2. Vain kaikkein yleisimmin kielessä tavattavat liemi ja lumi pitävät pintansa, jos kohta vielä Sirkka Ruotsalaisen päätoimittajakaudella Aku Ankka -lehdessä näkyi niemi-sanalle taivutusta "nientä". Harva kuitenkaan on matkalla Kaisanientä kohti.
2.5.2014 23.13
Erkki (eka)
Lumi, liemi; luomi, tuomi – Suomi?
Kuten Timo toteaa, i-loppuisten kieli-tyypin nominien alaryhmän muodostavat sanat, joiden vartalossa on m : n -vaihtelua, esim. lumi : lume-n : lun-ta ja liemi : lieme-n : lien-tä. Samoin voivat taipua murteissa myös sanat (silmä)luomi ja tuomi.

Mutta minun tiedossani ei ole, että sana Suomi (: Suome-n : Suome-a) olisi yhteydessä yllä mainittuun taivutustyyppiin (*Suon-ta?). Voisitko, Timo, selventää asiaa viittaamalla lähteisiin, jos sellaisia on tiedossasi?
6.5.2014 8.13
Timo
-me-vartalot
Erkille (eka): Puhun esikirjallisesta/esihistoriallisesta ajasta. Asian ydin on se, että täytynee olettaa, että kaikki vanhat kaksitavuiset -me-vartaloiset sanat ovat taipuneet alun perin samalla, myös yksikön partitiivissa. Monet niistä, varsinkin harvemmin käytetyt, ovat muuttuneet analogisesti pois lumi : lunta -taivutuksesta.

Yleisimmät sanat pakkaavat säilyttämään ns. erikoisen taivutuksen kerkeämmin kuin harvinaiset (esim. olla, vesi, kaksi). Suomi-sana on tietenkin yleinen, mutta siinä analogisen palautumisen puolestaan aiheutti mainittu suoni-sana.

En siis voi viitata lähteisiin, vaan kyse on oletuksesta, mutta mielestäni perustellusta oletuksesta.
8.5.2014 10.47
Erkki (eka)
Tiukat suitsit
”Tiukat suitsit sairaalan laskuille” on otsikkona lehtijutussa, jonka kuvateksti kertoo, että yhä useampi potilas saa hoidon päiväseltään, kun sairaala pyrkii nopeaan toimintaan tuottavuusohjelmansa vuoksi.

Yleiskielessä suitsi-sana taipuu kivi-tyypin nominien tapaan: suitset – suitsia (monikko). Mutta otsikosta päätellen senkin taivutuksessa saattaa olla painetta tunti-tyypin nominien suuntaan. Sehän on ryhmä, joka kasvaa jatkuvasti uusilla sanoilla.
8.5.2014 22.20
Kissanhoitaja
Ei nyt mennä aikaa edelle...
Suitset, veitsi, lapsi, peitsi, sukset... osa noista hyvinkin yleisiä sanoja ja kaikki taipuvat samalla periaatteella.

Yhden kielitajuttoman kirjoittajan otsikon perusteella ei kannattane lähteä arvailemaan paineita taivutuskäytäntöjen muuttamiseen.