Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Terävät piikit. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Terävästi-palstalla julkaistaan Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää lomakkeella. Blogin toimituskunta käsittelee ehdotukset ja muokkaa hyväksytyistä ehdotuksista blogimerkinnät. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa. Niissä kuuluu Kotus-blogin lukijoiden ääni.


rss Terävästi: Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavauksia

15.1.2014 14.36
Terävästi-palsta

Muuttuvat sanapainot, muuttuvat yhdyssanat?

Nykyään on tavallista, että yhdyssanoja painotetaan kuin sanaliittoja tai että pääpaino on jälkimmäisessä osassa.

Olen huomannut puhutun kielen sanapainojen muuttuneen. Nykyään on tavallista, että yhdyssanoja painotetaan kuin sanaliittoja ('vesi'sade, 'radio'ohjelma) tai että pääpaino on jälkimmäisessä osassa ja ensimmäinen osa on sivupainollinen (,hallitus'ohjelma). Havaintoja tulee tehdyksi etenkin toimittajien puheesta radiossa ja televisiossa.

Aikaisempi vinkki yhdyssanan tunnistamiseksi oikeinkirjoitusta varten ei enää päde. Sanapainoa kuuntelemalla opetettiin ratkaisemaan, kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen. On mielenkiintoinen kysymys, kirjoittaisivatko kyseiset toimittajat (yleensä nuoria tai nuorehkoja) sanat erikseen, koska lausuvatkin ne erillisinä, yhdyssanan molempia osia samalla tavalla painottaen.

Toisinaan tällainen sanojen painotus aiheuttaa hämmennystä ja jopa merkityseroja. Seuraava esimerkki on Yle Radio 1:n Ykkösaamusta 16. joulukuuta, kun muuan toimittaja, äänestä päätellen nuori henkilö, luki poimintoja aamun lehdistä: ”Pukkaako 'porvari 'hallitusta, kysyy – – [se ja se lehti].”

Kuulijana jäin miettimään, mistä on oikein kyse, jos kysytään ”pukkaako porvari hallitusta”. Kesti hetken ennen kuin tajusin, mitä lehdessä luki: ”Pukkaako porvarihallitusta?”

Sama ilmiö esiintyy myös sanoissa, jotka taivutusmuodoissaan ovat useampitavuisia kuin kolmitavuisia. Sama toimittaja luki aamun lehtiä 31. joulukuuta näin: ”on saanut 'herä'tyksen”. Sivupainollinenkin tavu sai pääpainon. Sellaista painotusta kuulee usein, esimerkiksi 'perjan'taina, 'juhan'nuksena.

Oletteko panneet merkille kyseisen ilmiön? Mikähän sen saa aikaan?

Entä yhdyssanojen oikeinkirjoitusongelmat: kumpi on syy ja kumpi seuraus? Jos kirjoitetaan yhdyssana väärin, osat erikseen, se myös äännetään osat erikseen. Vai meneekö se toisinpäin? Yhdyssana äännetään sanaliittona, ja sen osat myös kirjoitetaan erikseen.

Eikö yhdyssanoja kohta enää ole? Johtaako tämä myös uudenlaiseen kirjoittamiseen: perjan taina, juhan nuksena?

MARJATTA BYCKLING


Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele

16.1.2014 22.26
Maukka
Puhuminen = taitolaji
En väitä vastaan. ”Pukkaako porvari ’hallitusta?” johtaa minutkin harhaan.

Huomaan silti listaavani sanoja, joissa pääpaino etenkin ilmeikkäillä puhujilla on usein muualla kuin ensitavulla, ilman että se häiritsisi kuulijaa: erin’omainen, ian’kaikkinen, liki’mainkaan, lähes’tulkoonkaan, nimen’omaan, pahan’päiväinen, päin’vastoin, vihon’viimeinen, yli’maallinen, yli’malkaan.

Toisaalta minua häiritsee, jos kolmiosainen yhdyssana äännetään pilkkomalla se väärästä kohdasta: kevätpäivän’tasaus, pää-äänen’kannattaja, varapuheen’johtaja.
16.1.2014 23.25
Johanna Kallio
Painotuksesta
Yhdyssanojen väärästä painotuksesta olen ollut ihmeissäni jo pitkään. Mietin, onko ns. kielikorva mennyt aivan tukkoon toimittajilta. Aikaisemmin arvelin ilmiön johtuvan siitä, että puhekoulutuksessa ( mikäli sellaista vielä on ) painotetaan elävää ilmaisua. Nyt olen kyllä tullut tulokseen, että kielikorvan kuolemasta on kysymys.
17.1.2014 9.26
Kanapee
Kiitos Maukalle!
Olen aina ollut sitä mieltä, että jos pääpaino on muulla kuin ensitavulla, se on ärsyttävää ja väärin. Mutta Maukan listaamat sanat herättivät huomaamaan, että näin ei aina olekaan! Itsekin painotan noita ilmaisuja noin, että painot ovat Maukan merkitsemällä tavalla, esim. lähes’tulkoonkaan, nimen’omaan, muualla kuin ensitavulla siis. Hups... Taas huomaa, ettei kielemme ole mitenkään mustavalkoinen.
17.1.2014 12.11
Marjatta Byckling
Maukan lista
Tarkastelin Maukan ansiokasta sanalistaa, ja huomaan sanoja yhdistävän tekijän: niiden alkuosa on kaksitavuinen (myös ian ja päin; ian-sanan jäljille en heti tässä pääse, mutta päin-sanassa on kaiketi supistumadiftongi, alkujaan pä-in).

Ymmärrän tavujen painotuksen niin, että kyseisissä sanoissa on aivan luonnostaan sanan toinen pääpaino kolmannella tavulla, ja ilmeikäs puhe saattaa vielä tilanteen mukaan sitä korostaa.

Sen sijaan pidän ihan luontevana painottaa kevätpäiväntasausta siten, että yhdyssanan perusosa saa voimakkaamman painon. Onhan olemassa kevätpäivä tai syyspäivä ja niiden tasaus, eikä päiväntasaus - mutta ei ole pää-ääntä eikä varapuhetta vaan äänenkannattaja ja puheenjohtaja.

Edellä olevaa kappaletta lukiessani tuli mieleen kysymys, taidatkos sen selkeämmin sanoa. En näköjään tainnut.

20.1.2014 12.06
Maukka
Päiväntasauksesta
Haa, tätä arvelinkin, kaikki eivät ole päiväntasauksesta kuulleetkaan ilman sesonkitäsmennystä. En ihmettele, kyseessähän on tavalliselle ihmiselle tarpeeton käsite. Mutta kyllä päiväntasaus (dagjämning, equinox) on sanana olemassa niitä varten, joita se käsite kiinnostaa.

Olen kysynyt itseltäni, pitävätkö Ylen kuuluttajat meitä pölvästeinä, kun he aina maaliskuisesta tapahtumasta kertoessaan täsmentävät, että kyseessä on kevät- eikä syystapahtuma, ja kesäkuisesta vastaavasti, että se on kesä- eikä talvitapahtuma, jne.

Voisihan vaihteeksi sanoa tähänkin tapaan: Tänään klo … maapallon akseli on suorassa kulmassa auringosta tulevan valonsäteen kanssa. On siis päiväntasaus. Tästä lähtien, puolen vuoden ajan, täällä pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on pitempi kuin yö.


10.2.2014 15.28
Vaka vanha vaikkukorva
Ei minusta, taas
Minusta näin on aina ollut. Nelitavuisissa sanoissa painotetaan ensimmäistä ja kolmatta, silloinkin kun kyseessä ei ole yhdyssana: Väinämöinen esimerkiksi. Kalevalamittahan perustuu pitkälti tähän kaksitahtiseen rytmiin. On myös sanoja kuten "huonekalu" jossa keskellä on loppukerake, eli se lausutaan "huonekkalu" ja ka-tavu saa painon. Ei tämä ainakaan asiaa kenellekään selvennä, esimerkiksi sanassa "ajokortti" taas ei ole keraketta. Yleensäottaen kielessä nämä painotukset ovat huono viitta sille onko yhdyssana vai ei, ainoa hyvä on se vanha voiko siihen väliin laittaa adjektiivin. Tai kirosanan.