Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Terävät piikit. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Terävästi-palstalla julkaistaan Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää lomakkeella. Blogin toimituskunta käsittelee ehdotukset ja muokkaa hyväksytyistä ehdotuksista blogimerkinnät. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa. Niissä kuuluu Kotus-blogin lukijoiden ääni.


rss Terävästi: Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavauksia

12.4.2016 10.00
Terävästi: Eeva Öörni

Mistä on kyse taivutustyyppejen sekoittumisessa?

Kun -jen-muodot alkoivat elää omaa elämäänsä…

Treenejen jälkeen syötiin lounas.
Tonttejen ja asuntojen hinnat ovat taivaissa!

Sipsejen ja karkkejen sijasta voi valita terveellisempiäkin vaihtoehtoja.

Kuulostaako hyvältä, vai sanoisitko mieluummin ”treenien jälkeen”, ”tonttien hinnat”, ”sipsien ja karkkien sijasta”? Minusta vaikuttaa siltä, että on koko joukko ihmisiä, joiden kielitajussa nämä ovat aivan tavanomaisia monikon genetiivin muotoja – siitä huolimatta, että kyllähän ne ovat perinteisestä kieliopista poikkeavia.

Yleisyydestä saa käsityksen googlettamalla esimerkiksi muotoa kurssejen. Muita vastaavia muotoja ovat tenttejen, mallejen, kontaktejen, paperejen, kumejen...

Näitä taivutusmuotoja tapaa enimmäkseen blogeissa, nettifoorumeilla ja sosiaalisessa mediassa, mutta toisinaan myös astetta virallisemmissa yhteyksissä, kuten joidenkin organisaatioiden verkkosivuilla. Painetussa tekstissä en muista niitä nähneeni. Vielä.

Kieliopillisesti kyse on käsittääkseni siitä, että e-loppuisten nominien taivutustyyppi nalle : nallejen on laajentunut myös i-loppuisten nominien taivutukseen (lasi : lasejen) vallaten alaa perinteiseltä taivutukselta (lasi : lasien). Mutta miksi?

Ehkä kieli pyrkii pelkistymään, yksinkertaistumaan, taloudellistumaan – jos kerran pärjätään yhdelläkin kaavalla, miksi niin ei tehtäisi? Tai kenties konteksti vaikuttaa ja viehtymys symmetriaan houkuttelee taivuttamaan toistensa läheisyydessä esiintyvät sanat samalla tavalla: ”Lentokentän vaihtopisteitä pitää välttää huonojen kurssejen takia.”

Selvästikään aina ei kuitenkaan ole kyse lauseyhteyden vaikutuksesta. Odotusten (ja yleiskielen suositusten) vastaiset -jen-muodot ovat alkaneet jo elää omaa, itsenäistä elämäänsä.

EEVA ÖÖRNI


Palaa otsikoihin | 14 puheenvuoroa | Keskustele

12.4.2016 10.59
Vaskilohi
Pappejen
Mietin asiaa joskus itsekin, kun havahduin siihen, että taivutus ”pappi – pappejen” ei tuntunut kauheasti kielitajuni vastaiselta (joskin toki yleiskielen kontekstissa laittomalta). Itse en usko, että kyseessä olisi niinkään läheisen sanan vaikutus, vaan postuloin, että kyseessä on ehkä nalle-tyypin analogian myötävaikuttamana monikkovartalon vuotaminen myös genetiiviin, jossa normaalisti olisi i-päätteinen sanavartalo sellaisenaan.
12.4.2016 11.34
Eeva Ö.
Niin, analogiasta varmastikin on kyse. Aiemmissa tutkimuksissa on kai todettu, että esim. nominilausekkeen muut sanat eivät vaikuta genetiivimuodon valintaan (esim. pienien ihmisten vai pienten ihmisten). Mutta voisihan tuotakin tutkia uudelleen.
12.4.2016 16.29
Sari
Keski-Pohjanmaalla ja Tornionjokilaaksossa taivutetaan hyvin yleisesti mäki - mäkejä ja ovi -oveja. Olisiko -jen-päätteen yleistymisessä i-loppuisten sanojen yhteydessä kyse saman murteen leviämisestä kirjoitettuun kieleen?
14.4.2016 9.00
Laura Kataja
Hyvejä kuveja...
Olisiko tuossa itse asiassa toisenlainen ja vähän mutkikkaampi sekoittuminen asialla. "pappejen" tai "tenttejen" onkin analogiaa muodoista "pappeja", "tenttejä" (jotka ovat ihan oikein). nalle - nalleja - nallejen, pappi - pappeja - ?
Tuossa otsikossa on sitten toisenlainen virhetyyppi - a/ä-i -taivutustyyppiin onkin tunkenut tuo i- tai e-loppuisten taivutuskaava...
15.4.2016 17.05
Eeva Ö.
Tammeja, kuuseja ja pyökkejä
Ainakin tuo ilmiö tosiaan ulottuu muihinkin monikon muotoihin. Törmäsin juuri Wikipediassa kuvaukseen metsistä, joissa kasvaa "tammeja, kuuseja ja pyökkejä". :)
17.4.2016 20.29
Timothée
Lemmikkejen
-ejen-loppuiset monikon genetiivit tuntuvat kovin raskailta. Sen ensimmäinen e pakkaa normaalissa puheessani häviämään siinä määrin, että lopputuloksena on melkein -ien. Niinpä itse sanon "nallien", "nukkien"; Nykysuomen sanakirja tarjoaa muotoja nallein, nukkein, jos kohta sulkeissa.

Suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen käänsi Stephen Kingin teoksen Pet Sematary (Uinu, uinu, lemmikkini) nimen, joka on kirjassa lemmikkieläinhautausmaan kyltti, teoksen sisäsivuilla muotoon "Lemmikkejen leposia".
18.4.2016 8.45
Vaskilohi
Niin
Juuri tätä tarkoitin, olisin toki voinut selventää esimerkillä...
18.4.2016 14.58
Eeva Ö.
Varkaus : varkaukset?
Tuli vielä mieleen, että tietty muunkinlaisissa sanoissa näkee vastaavaa taivutusmuotojen analogista leviämistä... Tuntuisi esimerkiksi siltä, että s-loppuisissa sanoissa ks:llinen taivutus valtaa alaa. Tuoreena havaintona teksti, jossa esiintyi muoto ”varkaukset” (ja siis mitä ilmeisimmin natiivin kirjoittamana).
19.4.2016 1.18
Taipuisa
Kuka tarvitsee taivutus?
Kielenhuolto on avannut ovia ”vapaammalle” taivutukselle: sen mukaan saa taivuttaa noin tai näin, aina oikein päin – jos vähän liioitellaan. Saa taivuttaa ori : orin tai ori : oriin, saa taivuttaa vuori : vuoren tai vuori : vuorin, kun puhutaan takin vuorista, ja niin edelleen.

Isompi ongelma on ehkä kuitenkin se, että nominien taivutus katoaa. Tästä on monta esimerkkiä. Jauhopussissakin lukee ”jauho”, ei ”jauhoa”, ikään kuin siinä olisi maailman kaikki jauho. ”Valmis kesäkuu” on todellista kielenkäyttöä tienvarsijulisteissa. Ja somessa on parempi jättää sanat taivuttamatta, jotta hashtagit toimivat paremmin.

Suuri osa taivutus on itse asia aika tarpeeton. Suomi kieli voi ymmärtää vaikka kaikki sanat perusmuoto. Se voi tuntua alku vähän hassu, mutta me kyllä tottuu se.
19.4.2016 8.43
Laura Kataja
Varkaus?
Eeva Ö:lle: Tuo "varkaus" on sikäli outo tapaus että se ikään kuin on väärässä taivutustyypissä. Se kun tarkoittaa toimintaa, ja us-päätteiset toimintaa tarkoittavat sanat yleensä taipuvat ks-vartaloisina (lastaus - lastauksen), ominaisuutta tarkoittavat taas d-taivutuksella (kauneus - kauneuden). Kaksi sellaistakin tulee mieleen joissa käytetään kumpaakin, merkityksen mukaan: siivous (hän osoitti käytöksen siivoutta, hän aloitti siivouksen), ja ahtaus (ahtaudessa riidat kärjistyvät, lakko keskeytti laivan ahtauksen). Onkohan muita?
19.4.2016 14.53
Eeva Ö.
Varkaudesta vielä
Laura Kataja: Mielenkiintoinen huomio! Minusta näyttäisi siltä, että sana varkaus on johdettu substantiivista varas, joten johtuisiko "väärään" taivutustyyppiin kuuluminen siitä, että muodoltaan sana vastaa ominaisuudennimeä (varkaus 'varkaana oleminen', toki tämä merkitys lähinnä teoreettinen)?
3.5.2016 5.29
L
Varkaudesta
Varastaminen on väärin, varkaudesta pitää ilmoittaa poliisille. Tuomitun varkuus tuli kaikille yllätyksenä.

Rosvoaminen on rumaa. Rosvouksesta saa rangaistuksen mutta voiko rosvoudesta parantua?
6.5.2016 22.55
Aku
Kuka avasi pään?
Jos kyse on tosiaan siitä, että ”e-loppuisten nominien taivutustyyppi nalle : nallejen on laajentunut myös i-loppuisten nominien taivutukseen”, niin on olennaista, että tyyppi nalle : nallejen hyväksyttiin.

Nykysuomen sanakirjassa ainoa nalle-tyyppisten sanojen monikon genetiivi on -in-päätteinen, ja sekin on sulkeissa (psoittaa, että muoto on normaali­tyyliin kuulumaton tai harvinainen). Käytännössä ”nallein” on hassun tuntuinen, ja tällaisten sanojen taivuttamista monikon genetiivissä on yleisesti vältetty – mikä ei ole kovin vaikeaa.

Kuitenkin jossain määrin ruvettiin käyttämään sellaisia muotoja kuin ”nallejen”, mallina varmaankin sellaiset taivutukset kuin talo : talojen. Kielenhuolto hyväksyi tämän sitten, vähän epämääräisesti. Suomen kielen lautakunta päätti v. 1982, että monikon genetiivi on ”nallein”, mutta ”rinnalla voidaan kuitenkin käyttää” sellaisia muotoja kuin ”nallejen”. Sanakirjoihin kuitenkin otettiin ”nallejen” ensisijaiseksi muodoksi.

Pitikö siis hyväksyä nalle : nallejen? On vaikea selittää, miksi saa taivuttaa niin, mutta ei villi : villejen.

Toisaalta ilmiö taitaa olla vähäisempi kuin juttu antaa ymmärtää. Googlasin juuri lausekkeilla "kurssejen" ja "kurssien" (lainausmerkit mukana; niillä on tarkoitus rajata haku juuri näihin muotoihin, vaikka emme tiedäkään, miten tarkasti Google noudattaa tätä). Tulokset, alle 1 000 ja yli 300 000, eivät kerro väärän muodon kovin suuresta yleisyydestä. Kyse on vähän enemmästä kuin satunnaisista virhemuodosteista, mutta ei sentään (vielä) kieltä runtelevasta mullistuksesta.
19.5.2016 18.02
Eeva Ö.
Akulle
Toisaalta kielihän ei suomen kielen lautakunnan päätöksillä muutu tai jätä muuttumatta. Suositukset seuraavat todellista kielenkäyttöä, eli kun jokin kielen muutos pääsee lautakunnan käsittelyyn, se on käytännössä tapahtunut jo hyvän aikaa sitten.

Tuon jakamani havainnon merkittävyyttä voi ja saa toki kyseenalaistaa. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että nimenomaan _en_ esittänyt, että kyseinen muutos olisi erityinen uhka kielellemme tai runtelisi sitä. Totesin, että muodot poikkeavat perinteisestä taivutuksesta ja ovat yleiskielen vastaisia. Sitähän ne kiistatta ovat. Yleiskieli ei kuitenkaan ole kielen koko kuva, ja ihminen - kielenhuoltajakin - voi kai olla kiinnostunut kielestä laajemmin kuin vain normien näkökulmasta.

Jos poikkeavan taivutusmuodon hakeminen tuottaa pelkästään yhden sanan osalta miltei tuhat osumaa, se jo yksin mielestäni osoittaa, että ilmiö on olemassa. Kurssi-sana oli kuitenkin vain esimerkki, ja kyseistä taivutusmuotoa löytyi melkein kaikista muistakin vastaavista sanoista, joita keksin Googlella tutkia. Se viittaa siihen, että muutos on systeeminen. Kyllä se vain minusta on vähintäänkin miedosti kiinnostavaa. :)