Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Terävät piikit. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Terävästi-palstalla julkaistaan Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää lomakkeella. Blogin toimituskunta käsittelee ehdotukset ja muokkaa hyväksytyistä ehdotuksista blogimerkinnät. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa. Niissä kuuluu Kotus-blogin lukijoiden ääni.


rss Terävästi: Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavauksia

17.6.2015 11.11
Terävästi-palsta

Minä itse

Itse-sanan käyttö kasvussa?

”Itse olen sitä mieltä, että...”  ”Itse en ole sitä vielä lukenut.” 

Sanaan itse törmää nykyään tavan takaa. Edellisissä esimerkeissä pronomini on virkkeen alussa, mutta se esiintyy usein myös virkkeen keskellä.

Minua ihmetyttää ja ärsyttää itse-sanan runsas käyttö yhteyksissä, joissa sen käyttö ei ole aiemmin ollut lainkaan tarpeen.  Miksi ei voisi sanoa tai kirjoittaa: ”Olen sitä mieltä, että...” tai ”Minä olen sitä mieltä, että…”

Mistä itse-sanan käytön runsastuminen kielenkäytössä voisi johtua?

NIMIMERKKI SARA


Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa | Keskustele

17.6.2015 15.09
Helena Nurmikari
Fokus itsessä
Itsehän(!) olen kiinnittänyt aivan samaan ilmiöön huomiota. Olen miettinyt, että se saattaisi johtua nykyaikaisesta elämästä, jossa ollaan kovin itsekeskeisiä. Minä lomalla - otetaan selfie ja laitetaan Facebookiin. Minä Instagramissa. Minä kirjoitan someen. Tällaisia asioita on helppo yleistää, mutta mietin asiaa ihan tosissaan.

Nimittäin itse-sanan käyttö kuulostaa korvaani siltä, että "itseä" verrataan "muihin". Ne muut blaa blaa vs. ITSE ajattelen, että... Tulee sellainen kuva ikään kuin itse olisi se päällimmäinen henkilö keskustelussa. "Minä" on paljon neutraalimpi ilmaus, jota käytetään esimerkiksi monologeissa.

Voisiko itsen käyttö johtua myös siitä, että ihmiset keskustelevat tietokoneiden välityksellä? Kun räpeltää tablettia tai näppäimistöä yksin kotona, eihän tilanteessa ole läsnä muita kuin itse.
17.6.2015 16.59
Julius
Itse taas olen tätä mieltä
Esimerkeissä ”Olen [itse] sitä mieltä, että...” ja ”Minä [itse] olen sitä mieltä, että…” on itse-sanan käyttö perusteltua, jos aiemmin on kerrottu, jonkun muun tai "toisten" mielipide. Siinä verrataan omaa mielipidettä nimenomaan toisten mielipiteeseen, ehkä joskus vain oletettuunkin, ja esitetään painokkaasti eriävä näkökanta. Joskus aiempaa mainintaa ei edes tarvita, vaan pelkkä asiayhteys riittää. Mielestäni ei ole syytä vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä oman aikamme itsekeskeisyydestä; jos haluaa nähdä siitä todisteita, totta kai niitä sitten näkee joka paikassa. Pitää ainakin nähdä virkkeet alkuperäisessä yhteydessään, ennen kuin päättelee sellaista kirjoittajasta.
18.6.2015 11.41
Helena Nurmikari
Konteksti otettava huomioon
Julius - olet oikeassa, tietenkään ei voi tehdä yleistäviä päätelmiä itse-sanan käytön syistä. Konteksti on otettava huomioon huolella. Mutta uskoakseni Saran esiin nostama ilmiö on juuri sellainen, jossa itse-sanaa käytetään totutusta poiketen. Sen paikalle sopisi tosi asiassa paremmin "minä". Jos "itse" ei kuulostaisi konteksteissa ylikorostuneelta, tällaisesta ilmiöstä ei olisi tarpeen puhuakaan. Jotain erityistä siinä on, kun se osuu silmään.

Asiaa voisi lähestyä esimerkiksi tutkimalla, mahtavatko "itse"-sanan sisältämät vuorot olla jotenkin erilaisia verrattuna "minä":llisiin. Ja ylipäätään tarkastelemalla "itse":n sisältämiä vuoroja ja keskustelukonteksteja, joissa ne esiintyvät.

Tässä olisi jollekulle hyvä graduaihe :)
21.6.2015 8.40
Harri T
Ilmari Turjan näytelmä Särkelä itte (1944) vaikutti parin sukupolven ajan suomalaisiin. Sanan käyttö koettiin sen(kin) vaikutuksesta paskantärkeänä itsetehostuksena.
22.6.2015 9.42
Maria Kok
Itse-sanan käytöstä
Tämäpä sattui, olen tekemässä itse-sanan käytöstä vähän isompaa tutkimusta. Kuten Julius ehtikin jo sanoa, itse-sanan käytössä on usein kyse siitä, että omaa tekemistä, omaa tilannetta tai omia mielipiteitä verrataan siihen, mitä joku toinen on aikaisemmin tehnyt, mitä jossain muualla on tapahtunut tai mitä joku muu on aikaisemmin ollut mieltä. Itse-sana voi siis olla "diffuusisti anaforinen" eli se ei viittaa mihinkään tiettyyn yksittäiseen sanaan vaan kokonaiseen tapahtumaan, tilanteeseen tai toisen henkilön mielipiteeseen. Tällainen diffuusisti anaforinen itse-sana sijaitsee tyypillisesti lauseen alussa. Se, että sanan käyttö vaikuttaa yleistyneen voi johtua siitä, että sosiaalisessa mediassa tekstit muodostavat ketjuja ja ikään kuin keskustelevat keskenään. Itse-sanan anaforiselle käytölle on siis luonnollinen, tekstityypistä johtuva tilaus. Paitsi sosiaalisessa mediassa, diffuusisti anaforista itse-sanaa esiintyy paljon kertovissa teksteissä. Erittäin yleinen se on karjalankielisissä tarinoissa, sekä uusissa että vanhoissa. Myös murrenäytteissä sitä esiintyy, jos puheessa on meneillään kertova jakso. Diffuusisti anaforisella itse-sanalla on siis ehdottomasti pohja kansankielessä. Se ei ole modernin median keksintö. Sosiaalinen media on kuitenkin synnyttänyt uusia tekstityyppejä, ja median käyttäjät näyttävät pitävän itse-sanaa näppäränä keinona, jolla voidaan esim. viitata aikaisempiin puheenvuoroihin.
Perusmuotoinen itse esiintyy usein myös tavan adverbiaalina: "Maksan ravintolalaskuni itse." "Itse tehty lahja lämmittää." "Ennen tehtiin kaikki itse ja omin käsin, ei silloin mitään koneita ollutkaan." Nämä itse-sanan perusmuodon eri käyttötavat ovat "sukua" keskenään, ja oletettavasti anaforinen käyttö on kehittynyt tästä konkreettisemmasta käytöstä tavan adverbiaalina. Molemmat käyttötavat ovat vanhoja, ja niitä esiintyy suomen lisäksi kaikissa muissakin itämerensuomalaisissa kielissä.
Näiden lisäksi on vielä olemassa perusmuodon käyttö fokuspartikkelina (Itse Seppo Ilmarinen; tämä kelpaa itse kuninkaallekin) ja ja tyyppi "Särkelä itte".

Itse-sanan käytöstä on tehty graduja. Omani lisäksi Katri Kleemola on tehnyt sellaisen (2005), samoin Satu Kaunio-Väisänen (1998). Myös itse-sanan "liikakäytöstä" pitäisi olla olemassa gradu. Sitä en ole saanut vielä käsiini.

No niin, taidan jatkaa sen tutkimuksen kirjoittamista, mutta oli mukavaa, että asia tuli puheeksi täällä.
26.6.2015 9.41
Kiiski
Minä olen tätä mieltä
Voisiko olla kysymys sellaisesta, että "minä" voi usein tuntua liian painokkaalta? Tällöin siis sanan "itse" käyttö ei olisikaan itsekorostusta, päin vastoin sillä ehkä pyritään välttämään oman mielipiteen liian vahvaa esittämistä. Tällaisen ajatuksen olen saanut, kun olen omissa viesteissäni harkinnut, käytänkö sanaa "minä" vai "itse".
4.7.2015 9.49
Maria Kok
Itse-sanan käytöstä
Kiiski, havaintosi on aivan oikea. Asiasta on kirjoittanut Auli Hakulinen Virittäjä-lehdessä 1982. Itse-sanan käyttö minä-pronominin tilalla voi tietyissä yhteyksissä olla ns. kohteliaisuusstrategia. Itse-sanalla on hyvin paljon erilaisia käyttöstrategioita, ja oman persoonan taka-alaistaminen on niistä vain yksi. Tietyissä puhetilanteissa kuten mielipiteen ilmaisemisessa se on kuitenkin usein käytetty strategia.
11.8.2015 19.09
Sara
Liudennettu minä eli itse
(Lähetän tämä kommenttini uudelleen siltä varalta, että kesäkuun lopussa lähettämäni samansisältöinen kommentti on kadonnut bittiavaruuteen.)

Kuten nimimerkki Kiiski kirjoittaa, itse-sanan käyttö voi joissain tapauksissa olla minä-pronominin käytön välttämistä. Tämän huomion jälkeen minua jää yhä mietityttämään, miksi verbin taivuttaminen 1. persoonassa ei riitä, vaan koetaan, että minä-pronominin korviketta ”itse” on käytettävä. Väistämättä seuraa ajatus, että verbin taivuttaminen 1. persoonassa ei riitä sen vuoksi, että se ei tuo kirjoittavaa yksilöä riittävästi esille. Sen vuoksi on lisättävä jotain, joka osoittaa sormella kirjoittajaa. On siis lisättävä eräänlainen liudennettu minä eli ”itse”.

”Minästä” on saattanut tulla välteltävä sen vuoksi, että nykyisessä minä-minä-maailmassa monet ehkä eivät halua kuulostaa itsekeskeisiltä. He pyrkivät löytämään minälle eufemismin, kiertoilmaisun. Aikoinaan pyhää ja vaarallista karhua ei saanut mainita, jottei sitä kutsuisi luokseen tai jottei pilaisi metsästysonnea. Sen vuoksi karhua kutsuttiin muun muassa otsoksi ja mesikämmeneksi. Ehkä minästä on tullut välteltävä, koska minän korostamiseen on viime vuosina liitetty paljon negatiivista. Onko ”itse” siis minän eufemismi? Jos näin on, niin joidenkin korvaan ”itse” kuulostaa vielä voimakkaammalta minän korostamiselta kuin minä-pronominin käyttö.

- - - - -

Aiemmissa kommenteissa on esitetty, että itse-sanaa käytetään, kun verrataan omia tekemisiä tai ajatuksia aiemmin esitettyihin. Joistakin kommenteista välittyy tausta-ajatus, että sen vuoksi asiassa ei pitäisi olla mitään ärsyyntymisen aihetta, sillä itse-sanaa on käytetty tällä tavoin aina. Ei siis mitään uutta auringon alla.

”Musta tuntuu”-periaatteen mukaan itse-sanaa käytetään nykyään (= viime vuosina) enemmän kuin aiempina elämäni vuosina. ”Musta tuntuu”-periaatteen mukaan itse-sanaa käytetään myös yhteyksissä, joissa omia tekemisiä tai ajatuksia ei verrata aiemmin esitettyihin.

Alla on joitain esimerkkejä, joista osa on vertailuja, osa ei ole.

(1) [Mikaela] Ingberg kertoo eräästä kahdessa lajissa menestyneestä nuoresta, joka joutui jättämään kansainvälisen urheilutapahtuman väliin, koska toisen lajin valmentaja käytännössä kielsi matkan. (…)"Mitä monipuolisemmin urheilee, sitä helpompaa on tekninen oppiminen ja kehon hallinta. Itse pelasin keihäänheiton ohessa muun muassa koripalloa." (HS Urheilu, 23.6.2015.)

(2) Devonin saarella generaattorin hajoaminen kesken kaiken voisi jopa vaarantaa miehistön, jos sähköt menetettäisiin 50 pakkasasteeseen laskevassa lämpötilassa kaamoksen keskellä. ”En itsekään ole mikään automekaanikko, mutta jonkin verran sitä on tullut moottorikelkkoja korjailtua Huippuvuorilla ja Etelä-mantereellakin,” Vehviläinen toteaa. (Tähdet ja avaruus, 3/2015, s. 47.)

(3) Suosittelen lämpimästi sarjaa, itse olen katsonut tätä netflixistä mutta pitääpä alkaa yleltä myös katsomaan kun kerta kolmoskaudenkin onnistuvat näyttämään :)
(22.6.2015, nimimerkki Tiina, Yle/Areena > Neiti Fisherin etsivätoimisto > kommenttisivu)

(4) Christie työskenteli aina yksin: ”Kirjailijan ammatin paras puoli on, että työtä saa tehdä omissa oloissaan, silloin kuin itselle parhaiten sopii.” Olen hänen kanssaan tismalleen samaa mieltä! Työskentelen itse varsin sotkuisessa ateljeessa, joka on täynnä kirjoja ja kaikenlaista muuta tavaraa.
(Tom Adamsin kirjoittama johdanto kirjassa Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus. WSOY, 2015, s. 19. Suomentaneet Antti Autio ja Pekka Marjamäki.)

(5) Minä ihastuin Kuolleen miehen huvimajan tarinaan jo nuorena poikana, kauan ennen kuin kirjasta tehtiin elokuvasovitus. Teos ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1956, jolloin olin itse kolmetoistavuotias.
(Mathew Prichardin kirjoittama esipuhe kirjassa Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus. WSOY, 2015, s. 25. Suomentaneet Antti Autio ja Pekka Marjamäki.)

6.10.2015 14.00
tiina
Hyviä pohdintoja ja mielenkiintoisia huomioita itse-sanan käytöstä täällä. Olen monin paikoin samaa mieltä, mutta huomannut myös, että etenkin 'itsehän' muodossa sanaa käytetään usein tuohon vertailevaan tyyliin, mutta nimenomaan humoristisesti toisen kommentin nokittamiseen esim. "Itsehän en muistanut tehdä koko tehtävää." toisen henkilön valitettua vaikkapa palauttaneensa tehtävän myöhässä. Onkohan tässä kyse jostain muoti-ilmiöstä vai kielellisestä ilmaisullisesta kontekstista?