Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

16.5.2016 11.25
Leena Joki

Euroviisut ja Eurovisio

Suomi ei menestynyt Euroviisuissa. Visuaalisuudessako vika?

Suomi ei päässyt Euroviisujen finaaliin. Selittäjien mielestä olisi päässyt, jos Sandhjan tulkinnan tukena olisi ollut enemmän näyttävyyttä, show’ta, visuaalisia aineksia. Sandhja ja muut muusikot ajattelivat kai osallistuvansa ennen kaikkea musiikkikisoihin – joiden virallinen nimi onkin Eurovision laulukilpailu (engl. Eurovision Song Contest, lyh. ESC), siis Euroopan yleisradiounionin televisiojakeluverkon, Eurovision, laulukilpailu.

Suomen kielessä puhutaan epävirallisesti Euroviisuista, monissa muissa kielissä useimmiten ”Eurovisiosta”. Meillä nimessä painottuu laulu, toisilla kuva. Englanniksi kilpailuista käytetään sanaa Eurovision (tai lyhennettä ESC), ja samaan tapaan se lyhenee ranskassa ja saksassakin. Venäjässä kisoista kerrotaan sanalla Евровидение, jonka jälkiosa on johdos venäjän näkemistä tarkoittavasta verbistä. Samoin on muodostettu ukrainan sana Євроба́чення.

Toisinaan Euroviisuista käytetään myös ilmauksia, joissa on eroteltavissa sekä visuaalinen että laulullinen puoli: ”audiovisuaalisuus” on läsnä ainakin ruotsin sanassa eurovisionsschlagerfestivalen. Tosin ruotsissakin käytetään tavallisesti sanaa Eurovision tai sen englanninkielistä lyhennettä ESC. Eteläisessä naapurikielessämme virossa sana on muodossa Eurovisioon.

Otimmeko me tänä vuonna sanan Euroviisut liian kirjaimellisesti? Uskottiin viisun veisaamisen voimaan ja jätettiin ”visiot” vähiin? Ja pitäisikö meilläkin puhua Eurovisiosta?

Viisujen historiaa

Suomi osallistui kisoihin ensi kerran 1961 Laila Kinnusen esittämällä laululla Valoa ikkunassa, ja tuolloin sanaa Euroviisut – tai euroviisu – ei vielä ollut keksitty. Suomen kielen perussanakirjassa (1990) sana on vain yksikössä, se on merkitty arkikieliseksi ja sen merkitys on ’Eurovision laulukilpailuihin osallistuva sävelmä’. Kielitoimiston sanakirjassa hakusanan euroviisu kohdalla kerrotaan, että monikossa ja isolla alkukirjaimella kirjoitettuna sana tarkoittaa kyseisiä kilpailuja.

Kollegani mukaan euroviisu-sanaa käytettiin aluksi leikillisesti, ehkä vähän halveksuenkin; viisuhan tarkoittaa kevyttä laulelmaa, Nykysuomen sanakirjan (1961) mukaan vieläpä ”usein turhanpäiväistä” sellaista. Sana on lainaa ruotsista, ja suomenruotsissakin käytetään kilpailuista joskus ilmausta Eurovisan ja sen kappaleista samaa sanaa pienellä alkukirjaimella.

Kotuksen Nykysuomen arkistostakaan ei selviä, milloin sana euroviisu on ilmestynyt suomen kieleen, puhumattakaan siitä, että sanan keksijä olisi tiedossa. Arkistossa on tieto vuodelta 1973: ”Jääkiekkoilussa – – olemme aivan kansainvälisen huipun tuntumassa. Euroviisut ovat menneet meiltä aina heikosti.” (Matti Keinonen, Möllin piruetit.) Sana on monikossa ja merkitsee kilpailuja, mutta kontekstista ei voi päätellä, onko ”Mölli” tiennyt, että se kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Euroviisuissa emme siis menestyneet, mutta tuskin se sanasta johtuu. Toivottavasti jääkiekon MM-kisoissa menee paremmin.

Kielitoimiston ohjepankki: Alkukirjain tapahtumien ja kampanjoiden nimissä
Vad ska sångtävlingen kallas: Eurovisionen, Melodifestivalen eller något annat?

LEENA JOKI

Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan toimittaja.


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

23.5.2016 17.09
Risto Widenius
Esiintymistä
Yleisestä kiinnostuksesta tulin vilkaisseeksi eurovisiosukuisten sanojen esiintymiä 1900-luvun aikakauslehtikorpuksessa, jossa on Suomen kuvalehden erinäisiä vuosikertoja rakenteistetussa muodossa.

Pikaisellakin vilkaisulla näyttäisi siltä, että sana on tullut käyttöön melko pian Suomen ensimmäisen osallistumisen jälkeen. Vuonna 1955 eurovisio esiintyy vain kollokaatiossa "Miss Eurovisio". Tuolloin ei vielä laulukisaa järjestetty. Korpuksen vuosikerrassa 1965 esiintyvät laulukilpailusta puhuttaessa niin euroveisaajat, euroviisuilijat, euroviisut kuin Eurovision iskelmäkilpakin. Vuoden 1972 korpuksessa euroviisut on jo selvästi yleisempi kuin eurovisio.

En pitäisi mahdottomana, että euroviisut on ilmestynyt suomeen jo ennen Suomen ensimmäistä osallistumista vuonna 1961, ehkä jo 1958 kun Ruotsi osallistui kilpailuun ensi kertaa. Joka tapauksessa totuus on
jossakin vuosien 1956 ja 1965 välillä.

23.5.2016 17.47
Digit
Lehtilöytö
Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista, löytyy Etelä-Suomen Sanomista löytyy 3.2.1965 viittaus STT:n uutiseen joka on otsikoitu 'Parhaat euroviisut' . Jutussa kerrotaan ko. vuoden Suomen yleisöäänestyksen päättymisestä. 18.2.1965 euroviisut sanaa oli käytetty myös Maaseudun Tulevaisuudessa.