Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

31.8.2015 14.00
Elina Heikkilä

Parempia kuljetusseteleitä valtakunnan asukkaille

Joko 1700-luvulla selkeytettiin viranomaistekstejä?

Paraikaa käynnissä olevassa Virkakielikampanjassa on pyydetty ilmiantamaan onnistumistarinoita virkakielen parantamisesta. Tarinoita saa lähettää syyskuun 9. päivään asti. Voisikohan niitä löytyä jo 1700-luvulta?

Selailen vanhoja asetuksia. Tässäpä yksi lupaavalta kuulostava otsikko vuodelta 1748:

Cuning[alli]:sen Maij[este]:tin Armollinen Julistus, Nijden formularein parandamisesta, cuin Banco Transporti eli Culjetus-Sedeleinä tulee tästälähin pitämään.

Mutta voi surku. Kun julistustekstiä ryhtyy lukemaan, käy nopeasti selville, että puheena olevat formuläärit eivät olleet nyky-ymmärryksen mukaisia kaavakkeita eivätkä lomakkeita vaan – aivan niin kuin otsikossakin sanotaan – kuljetusseteleitä. Siis uutta paperirahaa, jota oli varmasti kätevämpi kuljettaa kuin aiemmin käytettyjä julmetun painavia kupariplootuja.

Pettymyksestä huolimatta julistusteksti tempaa mukaansa, vaikka asiayhteyden ymmärtämiseksi täytyy hakea vähän lisätietoa Erkki Pihkalan kirjasta Suomalaiset maailmantaloudessa keskiajalta EU-Suomeen. Sen mukaan seteliraha oli alkanut yleistyä Ruotsissa 1720-luvulta lähtien. Aluksi oli käytetty säätyjen pankin vaihteleville summille asettamia siirtoseteleitä  – oikeastaan talletuskuitteja – mutta vuodesta 1743 lähtien niiden rinnalla oli alettu käyttää myös kiinteäarvoisia siirtoseteleitä. Seteleiden katteena oli pääasiassa pankin kupariplootuvaranto.

Palaan julistustekstiin. Vuonna 1748 kuljetussetelit olivat siis jo käytössä, mutta edellisillä valtiopäivillä useat suomalaiset valtiopäivämiehet olivat jättäneet valituksia, joiden takia säädyt pitivät tarpeellisena antaa ”summan nijsä wähemmisä Banco Transporti-Sedeleisä myöskin Suomenkielen prändättä”. Ilmeisesti suomalaiset olivat epäilleet siihen asti käytettyjen ruotsinkielisten seteleiden arvoa: mahtoivatko moiset paperinpalat olla minkään arvoisia, kun ei niissä edes lukenut rahan arvoa selvällä suomella?

Kun ”nijden wähembien Sedelein” arvo oli määrä painattaa seteleihin myös suomeksi, lukutaitoiset suomalaiset saivat varmemmaksi vakuudeksi mahdollisuuden todeta omin silmin, mitä rahoja heille oikein tarjoteltiin. Suuriarvoisimmissa seteleissä suomenkielinen teksti olisi ollut turha; jos suomalainen oli sellaisessa asemassa, että käsitteli suurempia seteleitä, hän myös osasi varmasti ruotsia.

Samassa yhteydessä päätettiin toisestakin uudistuksesta. Se ei palvellut pelkästään suomalaisia vaan kaikkia setelirahan käyttäjiä Ruotsin valtakunnassa. Jotta setelit olisi helppo erottaa muista painotuotteista, säädyt päättivät painattaa ”yhden oman, ja caikista muista tawallisista Pränttämisen muodoista erinäisen Präntin, ja toiset suuremmat ja selwemmät Cruunut” kuin siihen asti oli ollut käytössä. Seteliraha sai siis oman erityisen kirjaintyypin ja omat leimat. Tämän ohjeistuksen mukaisia uusia seteleitä säätyjen pankki oli nyt aikeissa lähettää liikkeelle sitä mukaa kuin sinne palautettaisiin vanhoja.

Mitenkähän seteliuudistus mahtoi onnistua? Alkoivatko suomalaiset luottaa paperirahaan, ja vähentyivätkö väärinkäytökset seteleiden ”erinäisen Präntin” vakiinnuttua? Sitä tämä julistus ei kerro, mutta siirrytään ajassa vähän toistakymmentä vuotta eteenpäin, vuodelta 1761 olevaan julistukseen:

Cuning[ali]:sen Maij[este]:tin Armollinen Julistus, Nijtä wääriä huudoja wastaan, Slantein corgottamisesta.

Vuonna 1761 Ruotsi kävi paraikaa Pommerin sotaa ja paperirahan kurssi suhteessa hopeaan ja kupariin oli päässyt laskemaan jopa puoleen entisestään. Talonpojat vaativat maksun tuotteistaan metallirahana ja ottivat vastaan vain sen verran seteleitä kuin tarvitsivat verojen maksuun. Huhuttiin yleisesti, että pienten kuparilanttien arvoa tultaisiin korottamaan, ja niin kansa hamstrasi lantteja rikastumisen toivossa.

Julistuksessaan vuodelta 1761 kuningas Aadolf Fredrik kuitenkin pyrki katkaisemaan huhuilta siivet ja vakuutti, että lantteja lyötiin ainoastaan vaihtorahaksi alle yhden hopeataalerin maksuista; sitä suuremmat summat tuli maksaa joko plootuilla tai pienillä pankkiseteleillä, ”jotca owat, ja aina pitä pysymän yhtä hywinä ja wacaina jocaitzen kädesä”. Oli  aivan turhaa kerätä kolikoita ja odottaa niiden arvon nousevan, sillä moinen ajatus oli ”yhtä oikiata ymmärtäwäistä huoneenhallituxen menoa wastaan, joca, Slantein sisällisen hinnan puolesta, pikemin waatij nijden alendamista cuin corgotusta”, kuningas läksytti alamaisiaan.

Näiden kahden julistuksen perusteella vaikuttaa siltä, että seteliuudistus oli helpommin julistettu kuin toteutettu. Vertailukohtia ei tarvitse kaukaa hakea – tulee mieleen markat ja eurot. Löytyi siis ajatuksia herättävä tarina, vaikkei löytynytkään onnistumistarinaa Virkakielikampanjan kilpailuun. Mutta vielähän tässä on viikko aikaa osallistua. Täytyy vain jatkaa etsimistä!

ELINA HEIKKILÄ

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.

Virkakielikampanja

Onnistumistarinat-kilpailu

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja