Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

24.6.2015 11.00

Kurkistus vanhaan Bibliaan, osa 2

Elina Heikkilä

Sanakirjantoimittaja jatkaa 1600-luvulla painetun ruotsalaisen Raamatun selailua.

Jatkan nyt toissapäivänä aloittamaani blogia pienestä, vuonna 1674 painetusta ruotsalaisesta Bibliasta, jossa on kaikkiaan kolme omistuskirjoitusta. Kirjanpainaja Niclas Wankijffin omistus kuningas Kaarle XI:lle kertoo mestari Nilsin olleen yritteliäs ja aloitekykyinen mies, ja omistus kreivi Magnus Gabriel De la Gardielle osoittaa, että oktaavokoisellekin Raamatulle oli kysyntää.

Näiden kahden omistukirjoituksen väliin sijoittuvassa omistuksessa leskikuningatar Hedvig Eleonooralle Niclas Wankijff kommentoi erityisesti uuden raamatunpainoksen formaattia. Kirjanpainaja vakuuttaa, että vaikka käsillä oleva kirja on totuttua pienempi, se sisältää Pyhän Kirjan aivan yhtä täydellisessä muodossa kuin suuremmatkin sekä sen lisäksi myös ruotsalaisen virsikirjan ja eräitä muita tekstejä, jotka ovat tarpeen jumalanpalvelusta toimitettaessa. Mestari Nils huomauttaa, että pientä kirjaa on paljon mukavampi kantaa mukanaan kuin suurta, ja toivoo, että kuningatar tahtoisi ottaa vastaan ”tämän hyvää tarkoittavan alamaisen lahjan”.

Kuningattaren matkaraamattu...

Uusi, tavallista pienempään formaattiin painettu Raamattu lisukkeineen  on siis lahja Hedvig Eleonooralle. 1650-luvun lopulla Kaarle X Kustaan vielä eläessä ja sotiessa Puolassa ja Tanskassa kuningatarkin oli osallistunut miehensä sotaretkiin. Heidän poikansa Kaarle XI:n hallituskaudella tällaista matkustustarvetta ei vielä toistaiseksi ollut ollut, mutta olihan toki mukavaa, että leskikuningattarella oli jumalanpalveluksissa yksissä kansissa kaikki tarvittava: raamatunkohdat, rukoukset, messukaava ja virret, niin että hän saattoi seurata jumalanpalveluksen kulkua ja laulaa virret omasta kirjastaan.

1600-luvulla kirjoja ei useinkaan sidottu valmiiksi kirjapainoissa vaan niiden sidonnasta huolehti erikseen kirjansitojien ammattikunta; tosin joillakin kirjapainoilla oli oikeus myös kirjansidontaan. Jotta Niclas Wankijff on pystynyt konkreettisesti lahjoittamaan Hedvig Eleonooralle kirjan, jossa on yksissä kansissa Raamattu, virsikirja, rukouksia ja messukaava, hänen on täytynyt sidottaa sellainen kuningatarta varten.

Kyse ei kuitenkaan ole yksittäiskappaleesta, jonka Niclas olisi erikseen sidottanut kuningattarelle, vaan kirjanpainaja on tosiaankin tähdännyt uudessa raamatunpainoksessaan tällaiseen yhteissidokseen – sen osoittavat sekä omistukset Hedvig Eleonooralle ja kreivi De la Gardielle että yhteinen nimiölehti. Myös Magnus Gabriel De la Gardie on saanut oman kappaleen Bibliaa ”pieneksi uudenvuodenlahjaksi”, todennäköisesti alkuvuodesta 1674. Uusi testamentti on merkitty painetuksi jo vuonna 1673, ja omistuksen Hedvig Eleonooralle mestari Nils on päivännyt 12. helmikuuta 1674. Olisiko myös Vanha testamentti painettu vuonna 1673 tai vieläkin aiemmin?

...vai valtakunnan sotaraamattu?

Niin tai näin, juuri samoihin aikoihin, kun Niclas Wankijff apulaisineen ahersi pienen Raamattunsa painotöissä, Ruotsi oli sitoutunut turvaamaan rauhan Saksan alueella 16 000 sotilaan voimin ja varmistamaan, etteivät saksalaiset sekaantuisi vuonna 1672 alkaneeseen Ranskan ja Alankomaiden väliseen sotaan. Vastineeksi Ruotsi sai Ranskalta huomattavaa raha-avustusta. Huhtikuussa 1674 Ranskan Tukholman-lähettiläs lupasi korotuksen Ranskan Ruotsille maksamaan tukeen, jos Ruotsi lisäisi Pommerissa olevien joukkojensa vahvuuden 22 000 mieheen, ja niin Kaarle XI lähetti lisäjoukkoja Pommeriin.

Kuinka onnekasta, että armeijan papeilla oli nyt mahdollisuus ottaa mukaan kätevä matkaraamattu! Vai mahtoiko se olla pelkkää sattumaa? Olisiko Niclas Wankijff saanut sisäpiiritietoa siitä, että pikapuoliin valtakunnassa ja sen alusmaissa tarvittaisiin lisää pieniä Raamattuja? Kirjanpainajalle tällainen tieto olisi ollut oivallinen tilaisuus saada markkinoille uudenlainen matkaraamattu.

Mestari Nilsin alamaisen lahjan voi siis mieltää paitsi henkilökohtaiseksi lahjaksi leskikuningattarelle ja kreiville, myös lahjaksi koko Ruotsin valtakunnalle ja sen sotilaspapeille. Näiden tarpeisiin käsikirjaan olisi tosin voinut lisätä vielä ruumiinsiunauskaavan, mutta ehkäpä se olisi vaikuttanut liian pahaenteiseltä.

Piispa Gezelius, kirjanpainaja Winter ja suomalainen sotaraamattu

Ainakin yksi uusista pienistä Raamatuista lienee päätynyt Suomeen, vieläpä varsin pian. Täällä nimittäin piispa Johannes Gezelius teki aloitteen siitä, että suomeksi pitäisi saada vuoden 1642 Bibliaa pienempi ja halvempi raamatunpainos, joka sopisi esimerkiksi kenttäpappien käyttöön. Saikohan piispa Gezelius ideansa nimenomaan siitä, että oli nähnyt kappaleen pientä ruotsalaista Raamattua?

Suomessa ei kuitenkaan tyydytty julkaisemaan vanhaa suomennosta sellaisenaan, vain pienemmässä formaatissa, vaan hyvin suomea osaava Paimion kirkkoherra Henrik Florinus sai tehtäväkseen korjata ensimmäisen painoksen virheet. Toinen, korjattu painos ilmestyi vuonna 1685, ja sen painoi Johan Winter piispa Gezeliuksen kirjapainossa. Ruotsalainen Raamattu on hyvinkin voinut olla Winterillä mallina painotyön suunnittelussa. Vaikka suomalainen sotaraamattu sisältää pelkän Raamatun, siitä tuli ruotsalaista suurempi, 15 cm x reilut 19 cm.

Sotaraamatun painaessaan Johan Winter oli kuninkaallinen kirjanpainaja; piispa Gezelius oli hankkinut tämän arvon kirjanpainajalleen sen jälkeen, kun oli vuonna 1674 saanut siirretyksi kuninkaallisten plakaattien ja asetusten suomeksi painatuksen Turun akatemian kirjapainosta omaansa. Niclas Wankijffin tavoin Winterkin oli vapautettu kaikista porvarillisista veroista ja rasituksista kirjapainonsa toimipaikassa.

Ruotsissa seuraavaksi Kaarle XII:n Raamattu

Kuningas Kaarle XI vaati myös ruotsalaisen kirkkoraamatun uudistamista, ja tätä työtä teki kaksikin komiteaa vuodesta 1686 alkaen. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut julkaista kokonaan uutta ruotsinnosta vaan ainoastaan parannella vanhaa. Niinpä uusi Raamattu, joka julkaistiin lopulta vuonna 1703, oli edelleenkin vain tarkistettu laitos Kustaa Vaasan Raamatusta. Vuoden 1703 ruotsalainen Biblia ei edes kulje Kaarle XI:n vaan hänen poikansa Kaarle XII:n nimissä, sillä isä-Kaarle oli kuollut kuusi vuotta aikaisemmin.

Kirjanpainaja Niclas Wankijffin kuolemastakin oli Kaarle XII:n Raamatun ilmestyessä  kulunut jo toistakymmentä vuotta. Miten mestari Nilsin vuosina 1673–1674 painama pieni Raamattu tulisi mieltää: oliko se ensisijaisesti yksityiseen hartaudenharjoitukseen tarkoitettu kotiraamattu vai sotilaspapeille suunnattu kenttäraamattu? Entä montako kappaletta sitä on kaikkiaan mahtanut säilyä? Ruotsin kirjastoissa näkyy olevan vähintään puolisen tusinaa eksemplaaria ja Suomessa ainakin tämä Kansalliskirjaston kappale, jonka nyt suljen varovasti. On aika palata sanakirjaa tekemään.

ELINA HEIKKILÄ

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.



Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja