Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

15.6.2011 12.30

Vastakkainasettelut ja peruskysymykset

Markus Hamunen

”Vastakkainasettelun aika on ohi”, koska ”duunareitahan tässä kaikki ollaan”.

Kielentutkijoiden duuni on tutkia kielen moninaista olemusta mahdollisimman perustelluin menetelmin ja käsitejärjestelmin. Kuten Vesa Heikkinen jo esittelikin (ks. linkki alla), kevään Kielitieteen päivät luovat vuosittain läpileikkauksen alan monipuoliseen – sanoisinko jopa tursuavaan – kirjoon. Päivät ovat muuten avoin tapahtuma myös ei-lingvistiyleisölle.

Verrattain pienenäkin tieteenalana perillä olo edes murto-osasta kielentutkimuksen nykysarkaa on – no, melkoista duunia. Toisin oli ennen. Kollegani Elina Pallasvirran kanssa esitelmöimme Kielitieteen päivillä fennougristi P. Ravilan ja lauseopin tutkija P. Siron 1940-luvulla käymästä verbaalipainista, jonka keskiössä oli erimielisyys siitä, voidaanko ja missä määrin suomen kielen syntaksia eli lauseoppia periaatteessakaan esittää formaalissa muodossa logiikasta lainatuilla symboleilla ja periaatteilla. Monesti aikaisemmin tapausta on selostettu herkistyen usein sen henkilöön menevän luonteen vuoksi, ja erityisesti Ravilan kieltämättä kovakouraista otetta on kavahdettu. Myös Siron projektin järkevyyttä on arvioitu.

Alan seuraaminen oli tuohon aikaan sikäli helpompaa, että periaatteessa kaikki legitiiminä pidetty suomen kielen tutkimus oli mahdollista lukea kokonaan, sillä tutkimusihanne oli tarkasti rajautunut: positivistisuus eli empiirisesti havaittavat tosiasiat ja niiden historiallinen selittäminen eli kielen kehityksen kuvaus. Perusesimerkki tällaisesta tutkimuksesta on esimerkiksi jonkin rajatun murrealueen äännejärjestelmän historiallinen kuvaaminen. Tällainen oli vakiintunut tutkimusperinne itsensä E. N. Setälän alullepanemana ja myös jonkinlainen herderiläinen jäänne kielen (ja kansan suuren) historian selvittelystä.

Siro souteli ennakkoluulottomasti uusilla reiteillä, vaikka tutkimuksen väylät oli niinkin tarkkaan merkitty. Tähän Ravila tarttui. Hänen mielestään Siron lähinnä puolalaisilta loogikoilta lainaama ja soveltama ns. indeksisymbolismi ei kerta kaikkiaan soveltunut kielentutkimukseen ylipäätään, koska se abstrahoi kieltä eikä selittänyt sitä historiallisesti. Lisäksi formalisoitava kieli oli käytännössä Siron itsensä keksimiä lauseita. Tällaisten dikotomioiden varassa keskustelu pääsi roimasti polarisoitumaankin, ja välillä itse asia ja esimerkiksi formaalistaminen periaatteineen unohtuivat.

Virittäjässä ilmestyneistä artikkeleista Ravilan ”Lauseopin periaatekysymyksiä” (1944) ja Siron vastine ”Lauseopin periaatekysymyksistä vieläkin” (1944) antavat edustavan kuvan debatista. Kun keskustelua lukee tarkkaavaisesti erinäisten tölväisyjen, anekdoottien, väärinymmärrysten ja ohipuhumisten takaa nousee tärkeitä teoreettisia kysymyksiä. Paavot pohtivat – yksissä tuumin mutta vastakkaisista näkökulmista – mm. sellaisia asioita kuin kielisysteemin mahdollisuutta ja olemusta, systeemin kuvaamista, kielen käytön suhdetta kielen kuvaukseen, kielen historian ja nykyhetken suhdetta, omia käsityksiään siitä ”mitä on kieli”, käsitteenmuodostusta yleensä ja viimein kielen yleistä olemusta (ontologiaa) sekä mitä ja miten siitä saadaan pätevää tieteellistä tietoa (epistemologiaa).

Näkemyksemme mukaan tämä pölyttynyt oppihistoriallinen tapaus on vielä tänäänkin tärkeä juuri kielentutkimuksen periaatteellisen teoreettisen pohdiskelun ansiosta. Vastakkainasettelujen taustalta nousee ajankohtaisia peruskysymyksiä. Nykylingvistiikan eri erikoisalat ovat niin omissa uomissaan, että alan sisällä tällaiset peruskysymykset eivät aina luonnollisesti aktivoidu tai sitten tällaista ”filosofointia” ei pidetä arvossa, sillä ajatellaan ehkä, että sellainen veisi tilan itse kielenilmiöiden tutkimiselta. Samoin tieteidenväliseen tutkimukseen tällainen pohtiminen kuuluu olennaisesti, kun pyritään yhdistämään mahdollisesti tyystin erilaisia tutkimusperinteitä. Kuvaavaa periaatteellisten kysymysten eli metateorian kannalta on, että vasta äskettäin on ilmestynyt ensimmäinen suomenkielinen aihetta lingvistisesti käsittelevä kirja. Suosittelen tutustumaan.

Mitä nykykielentutkimuksen mahdollisiin vastakkainasetteluihin tulee, niin sitä emme esitelmässämme käsitelleet. Oletettavasti monet pihinät ovat peittyneet konformismin alle ja joskus paljastuessaankin ne osoittautuvat näennäisiksi tai ainakin liennytettäviksi, mikäli asioita tarkastelisi metateoreettisemmalta tasolta.

MARKUS HAMUNEN

Vesa Heikkinen: Kielitieteen kirjoa


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja