Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

9.4.2015 9.39

Opi nyt kirjoittamaan, Mikael Agricola!

Elina Heikkilä

Eikö suomen kirjakielen isä osannutkaan kirjoittaa suomea?

Oppe nyt wanha, ia noori / joilla ombi Sydhen toori, riimitteli Turun katedraalikoulun rehtori Mikael Agricola 1540-luvulla aapisensa nimiösivulla. Oliko suomen kieli Agricolan aikana noin erilaista kuin nykyään, vai eikö suomen kirjakielen isä yksinkertaisesti osannut kirjoittaa suomea? Ja mikä kumman muoto tuo oppe oikein on?

Mikael Agricola ei päässyt helpolla julkaistessaan ensimmäisiä suomenkielisiä kirjoja. Mitään yhtenäistä suomen kielen oikeinkirjoituskäytäntöä ei vielä ollut eikä voinutkaan olla olemassa, kun suomeksi oli kirjoitettu vasta kovin vähän. Papit olivat kopioineet omaan käyttöönsä keskeisiä rukouksia ja liturgisia tekstejä, ja muunkielisiin asiakirjoihin oli merkitty yksittäisiä suomenkielisiä henkilön- ja paikannimiä.

Muunkielisissä teksteissä sama kirjain saattoi merkitä useita eri äänteitä ja toisaalta samaa äännettä voitiin merkitä useilla eri kirjaimilla. Näin toimi siis Agricolakin suomea kirjoittaessaan. Loppusoinnun tuottamiseksi hän oli valmis jopa pieneen väkivaltaan suomen kieltä vastaan: saadakseen sanat nuori ja tuore rimmaamaan keskenään hän käytti tilapäistä sana-asua tuori.

Entä sitten Agricolan runon ihka ensimmäinen sana, oppe? Eikö hän erottanut, että opi-käskyssä on vain lyhyt p? Ja miksi hän on kirjoittanut sanan loppuun i:n tilalle e:n, vaikkei tässä kohtaa edes ole tarvetta loppusointuun?

Mikael Agricolan aikana ja vielä seuraavillakin vuosisadoilla oppia-verbi oli taivutukseltaan nykyistä monimuotoisempi. 1500–1700-luvuilla käytössä oli rinnakkain kokonaista kolme erilaista verbiä:

  1. oppea, joka taipui minä open : sinä opet : hän oppee jne.
  2. oppia, joka on säilynyt käytössä nykyaikaan asti
  3. harvinaisimpana opeta, joka taipui kuten lämmetä, siis oppenen : oppenet : oppenee jne.

Opeta-vaihtoehto putkahtaa esiin vanhassa kirjasuomessa vain muutamalla kirjoittajalla ja vain tietyissä muodoissa. Esimerkiksi 1690-luvun ruumissaarnassa kerrotaan, kuinka Johannes Gezeliuksen piispana ollessa monda tuhatta – – täsä Hijppacunnasa oppenit Kirja lukeman, ja vielä 1700- ja 1800-lukujen taitteessa saatettiin kirjoittaa, kuinka kristitty oppene wastanottaman armo ilman edelläkäywäisiä tundomerkkejä.

Sen sijaan oppea piti pintansa aina 1700–1800-lukujen vaihteeseen asti, ja sanavartalo oppe- näkyy myös adjektiiveissa oppevainen ja oppematon. Tunnettiinpa sellainen sananparsikin kuin Oppenut oluen juo, oppematoin oksentaa. Mutta lopulta oppea joutui väistymään oppia-taivutussarjan voittokulun tieltä.

Vanhan kirjasuomen sana oppe on mahdollista lukea kahdella tavalla, joko [ope] tai [oppee]. Tekstiympäristö osoittaa – ainakin useimmiten – kumpaa kirjoittaja on tarkoittanut. Agricolan teoksissa on yksi oppe-esiintymä, joka tarkoittaa varmasti muotoa [ope]: kieltolauseessa eijuet he quitengan wanhurscautta oppe. Yleensä oppe on kuitenkin luettava [oppee], kuten Agricolan suomennoksessa Ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä Teiden waimon pite wait oleman Seurakunnissa – – Mutta ios he iotain tachtouat oppe, nin kysyken Miehildens Cotona sekä vuoden 1642 Bibliassa Siirakin kirjan selityksessä Hyena – – On yxi eläin Egyptis, joca oppe cudzuman coiran nimeldäns nijncuin ihminen.

Siis onko Agricolan runon avaussana oppe tulkittava kehotukseksi [ope] vai toteamukseksi [oppee]?

Kun runoa lukee vähän pidemmälle, ensimmäinen tulkintavihje löytyy heti kolmannesta säkeestä: Oppe nyt wanha, ia noori / joilla ombi Sydhen toori. / Jumalan keskyt, ia mielen. Tähän jatkoon sopisi lukuasu [oppee nyt vanha ja nuori – – Jumalan käskyt ja mielen].

Mutta vähän myöhemmin Agricola esittää kehotuksen Lue sijs hyue Lapsi teste [lue siis, hyvä lapsi, tästä]. Se tuntuu runon alkusäkeen parilta – siis pitäisikö ensimmäinen säe sittenkin lukea [ope nyt, vanha ja nuori]? Kyllä vain, sillä runo muodostaa kokonaisuudessaan aapiskirjan ”käyttöohjeen”.

Maisteri Mikaelin ensimmäisen teoksen ensimmäisille riveille näyttää siis jääneen harmillinen kielioppivirhe ”ope Jumalan mielen”. Se ei kuitenkaan himmennä hänen ansioitaan suomen kirjakielen alkuunpanijana.

Hyvää suomen kielen päivää!

ELINA HEIKKILÄ

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.

Mikael Agricolan teokset Kotuksen aineistopalvelussa


Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa | Keskustele

10.4.2015 8.31
kari b
Onkohan noin? Entäpä sitten seuraavassa säkeessä?
Hei Elina, kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksstasi, joka on saanut jo huomiota Facebookin ryhmässäkin. Haluaisin kysyä, mitä mieltä olet sitten seuraavan säkeen kirjoitusasun tulkinnasta? mielestäni "oppii" olisi luontevampi tulkinta runon ensi sanalle: ks. ---

Imperatiivitulkinta tuottaisi seuraavan syntaktistaustaisen virheen jo seuraavalle riville: "Oppe nyt wanha / ia noori / joilla ombi Sydhen toori . Jumalan keskyt / ia mielen / iotca taidhat Somen kielen . [A-0-001]" opi nyt vanha ja nuori, joka taidat suomen kielen vs. oppii nyt vanha ja nuori, jotka taitaat suoimen kielen

Mukavaa päivän jatkoa ja tulevaa viikonloppua!
10.4.2015 14.49
Erkki (eka)
Alkusäkeiden merkitys
Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen.

Imperatiivitulkintaa tukee se, että lause ”Oppe nyt wanha / ia noori – –” on verbialkuinen, mikä on prototyyppisen käskylauseen tuntomerkki. Käskylauseeseen voi liittyä nominaalinen puhutteluilmaus, joka ei ole subjekti, tässä ”wanha ia noori”.

Mikä on sitten relatiivilauseen ”iotca taidhat Somen kielen” korrelaatti? Viittaako pronomini ”iotka” puhutteluun ”wanha / ia noori” vai edeltävään riviin ”Jumalan keskyt / ia mielen /”? Jos korrelaattina on edeltävä rivi, relatiivilauseen voi tulkita niin, että se merkitsee 'jotka taidatte (osaatte) suomen kielellä', jolloin ”kielen” on muodoltaan instruktiivi eikä akkusatiivi.

Näin ollen alkurunon neljä riviä voisi tulkita tähän tapaan: 'Opi nyt vanha ja nuori, joilla ompi sydän tuori, Jumalan käskyt ja mielen, jotka taidatte suomen kielellä'.
10.4.2015 17.15
Jokkerix
Sarjakuvakrootikko
Vertauksesi:"...harvinaisimpana opeta, joka taipui kuten lämmetä, siis oppenen : oppenet : oppenee jne." herättää taivutuskysymyksen: olisiko se sittenkin "lämmenen"? Vai olisiko minun "sittenkin" "kuitenkin"?

Eli omia viisaita sanoja mukailen:"Niin kauan kun sinä sanot "okei", on parempi olla kommentoimatta sanan käyttämisestä, jos ei tiedä mitä kirjoittaja tarkoittaa.
12.4.2015 2.00
kari blomster, hailuoto
Tulkinnan viehätys
Minua taas viehättää "oppii"-tulkinnassa (vastakkaista symmetriaperustetta enemmän) ajatus siitä, että Agricola olisi runon alussa yleisesti, ketään puhuttelematta esitellyt tilanteen ja parisäkeen alussa antanut oppilaalle, joka yleensä silloinkin oli jos ei lapsi niin ainakin keskenkasvuinen, imperatiivimuotoisen kehotuksen, toimintaohjeen:

"Nyt on mahdollista notkeasydämisen oppia jumalansana ja tahto suomen kielellä.
Lue siis, lapsi hyvä, tästä alkuoppi ilman kielivaikeuksia."

Näitä kirjakielen alkuvaiheita on mukava ajatella ja yrittää havainnollistaa ja elävöittää lähiluvulla ja mielikuvituksella. Suomen kielen päivähän on joka päivä. :)