Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

16.2.2015 10.40

Minun polveni ovat heikot paastosta

Sanna Nissinen

Laskiaisen sanastoa.

Vaikka psalmirunoilija valittaa Mikael Agricolan suomennoksessa, että hänen polviaan heikottaa paastoamisen vuoksi, minun kohdallani näin ei tule olemaan. Keittiöstä leviää vasta paistettujen pullien tuoksu, jääkaapissa odottaa kerma vatkattavaksi pulliin ja kaakaoon. Koska pullia tuli leivottua varsin runsaasti, voi herkuttelua jatkua loppuviikkoon asti. Tosin jo keskiviikkona pitäisi aloittaa paasto, ainakin kristillisen perinteen mukaan.

Laskiainen on nykyisin monelle meistä varsin pakanallinen juhla laskiaispullineen ja mäenlaskuineen. Usein pullansyönti jatkuu vielä seuraavanakin päivänä välittämättä laskiaisen perimmäisestä tarkoituksesta: sitä vietetään pitkän, pääsiäiseen saakka kestävän nelikymmenpäiväisen paaston alun kunniaksi. Laskiaista on käytetty yhdyssanan perusosana jo 1580-luvulla kuningas Kristofferin maanlain suomennoksen kohdassa, jossa kerrotaan hirvenmetsästyksestä: paastonlaskiaisesta nijn oleuin päiuän - - ei mahda yxikän hiruein iälkin mennä. Laskiainen esiintyy ensimmäisen kerran itsenäisenä terminä vanhassa kirjasuomessa 1640-luvulla kirkkokäsikirjassa: Laskiainen löytän wuosiwuodeld, Cullaisen lugun järjestyxest. Kuitenkin sen käyttö itsenäisenä terminä vakiintui suomen kirjakieleen vasta 1700-luvulla.

Ehkäpä nyt kuitenkin unohdetaan hetkeksi laskiaishuvitukset kaikkine herkkuineen ja keskitetään huomio paastoon. Paasto on kuulunut kirjoitettuun suomen kieleen aina 1540-luvulta lähtien Agricolan Rucouskirjan kalenteriosasta, jossa mainitaan neljän paastokeskiviikon nimestä himmurtai: Jelken, Tuhaan, ia Heluntain. Ristin, Lutzian, kirckun lain. Ensimeijnen Keskiwijcku. Himmurtain paastu lijcku. Sanaa paasto on käytetty kuvaamaan sekä (uskonnollisista syistä tapahtuvaa) täydellistä tai osittaista pidättäytymistä ruoasta että vuotuista paaston aikaa, mutta löytyy vanhasta kirjasuomesta muutakin paasto-sanastoa.

Paastorukouspäivistä kerrotaan vuonna 1654 painetussa Thomas B. Rajaleniuksen Muutamat Christilliset Saarnat -kokoelmassa: [Vitsausten vuoksi] D. Mammertus, joca Wiennas Pispana oli, cuulutti ia päälle pani, Colme Paasto-Rucous Päiwä. Noihin päiviin kuuluivat tietysti olennaisena osana paastorukoukset, kuten vuonna 1667 säädettiin asetuksella: joca wuosi on Herralle pyhitetyt wissit päiwät, yhteisehen pastorucouxen ia kijtoxen.

Kuten olen jo aiemmin vihjannut, vanhassa kirjasuomessa todella on sana laskiaishuvitus, jolla viitataan maalliseen laskiaisen juhlintaan: senkaltaiset laskiais huwituxet - - tansit ja kaikenlaiset irstaisuudet ja hulluudet. Laskiaishuvituksen lisäksi löytyy vanhasta kirjasuomesta myös laskiaiskokous: Isänne on kaxi asiaa teille käskenyt; yxi on, mennäxenne kotio; toinen, tehdäxenne syndiä laskiais kokouxesa. Sekä laskiaishuvitus että laskiaiskokous löytyvät 1770-luvulla suomennetusta tekstistä Omantunnon kysymyxet, jossa käsitellään tanssin ja muiden huvitusten paheellisuutta. Syntiä tai ei, minä ainakin aion syödä vielä keskiviikkona yhden laskiaispullan, jotta polviani ei heikota.

SANNA NISSINEN

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja