Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

22.6.2015 12.00
Elina Heikkilä

Kurkistus vanhaan Bibliaan, osa 1

Sanakirjantoimittaja selailee ruotsalaista Raamattua 1600-luvulta.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajalle vanhat kirjat ovat jokapäiväinen asia. Niistä etsimme muun muassa apua sanakirjaan valittujen esimerkkilauseiden tulkintaan, ja niistä myös tarkistamme usein esimerkkien oikeinkirjoituksen. Nyt pitelen kuitenkin käsissäni kirja-aarretta, joka ei ole vanhaa kirjasuomea vaan – ruotsia.

Ruotsalainen Biblia on oktaavokokoinen eli 11 cm  x 18 cm, varsin pieni vanhaksi Raamatuksi. Se on sidottu kauniisti ruskeisiin nahkakansiin, joiden pakotettu reunuskuvio on säilynyt hyvin, ja selkämykseen on koristeraitojen lisäksi pakotettu nimi BIBLIA. Kirja on aikoinaan suljettu soljin, mutta nyt niistä on jäljellä vain kaksi messinkinastaa.

Sisäkannet eivät ole mitä hyvänsä vanhoja asiakirjoja vaan sini-puna-kelta-vihrein marmorikuvioin somistettua paperia. Kansilehdellä on Isebrandus Compostellin kaiverrus, jossa näkyy avonainen Raamattu ja sen molemmin puolin naishahmoiset Christiana Simplicita (kristillinen yksinkertaisuus) ja Theosophia (jumalallinen viisaus).

Nimiösivu ilmoittaa, mitä kaikkea tässä on yksissä kansissa:

BIBLIA,

Thet är, Hela then Helga Skrifft på Swenska,

Med utgående verser, Sampt i brädden CONCORDIANTER.

Theslijkest, Ett register öfwer Evangelia och Epistler på alla Söndagar,

och förnembste Helgedagar om hela åhret.

Såsom ock, Then Swenska Psalmboken,

jämpte Böner på hwar dagh i Wekan, med wahnlige Böner effter Predikan,

Sampt een lijten Handbook i Kyrkiorne brukeligh.

Siis Raamatun lisäksi myös virsikirja, pieni rukouskirja ja suppea kirkkokäsikirja. Kirja on painettu Tukholmassa vuonna 1674 Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa kaikkein armollisimman privilegion turvin kuninkaallisen kirjanpainajan Niclas Wankijffin tykönä tämän omalla kustannuksella.

Niclas Wankijff, kuninkaallinen kirjanpainaja

Niclas tai kotoisemmin Nils Wankijff oli kirkkoherran poika Vankivan pitäjästä Skoonesta. Nilsin syntymävuosi ei ole tiedossa, mutta 1660-luvun lopulla hän oli jo täysi-ikäinen ja täysinoppinut kirjanpainaja, joka tarttui tilaisuuteen, kun kuninkaallisen kirjanpainajan privilegiota vain puolisentoista vuotta nauttinut Georg Hantsch kuoli ja tämän leski Maria Matras tarvitsi kirjapainoon jatkajan. Toukokuussa 1669 Niclas sai valtakirjan kuninkaallisen kirjanpainajan  tehtävään ”erityisesti sen tähden, että hän on aikeissa solmia avioliiton Georg Hantsch -vainajan lesken kanssa”, ja soveliaan ajan kuluttua mestari Georgin kuolemasta Maria ja Niclas menivätkin keskenään naimisiin.

Kuninkaallisen kirjanpainajan velvollisuuksiin kuului painaa omalla kustannuksellaan kuninkaallisia toimeksiantoja, valtiopäivien päätöksiä ja Ruotsin virallista lehteä, joka oli tuolloin nimeltään Ordinari Post Tijdender. Vastineeksi hän sai vapautuksen kaikista porvarillisista veroista ja rasituksista, hänelle maksettiin palkka ja ylläpito ja hän sai käyttöönsä talon Mårten Klinks grändiltä (nyk. Ignatii gränd) Tukholman Vanhastakaupungista.

Vuonna 1871 ilmestyneen Ruotsin kirjapainohistorian mukaan Niclas Wankijff painoi 20-vuotisen kuninkaallisen kirjanpainajan uransa aikana monia suuria ja pieniä teoksia mutta ”ei mitään typografisesti merkittävää”. Tätä luonnehdintaa tukevat myös maallikon havainnot Wankijffin painaman Raamatun äärellä.

Sekä koko kirjan että Uuden testamentin nimiösivut on reunustettu koristeellisella kiehkurakehyksellä samoin kuin omistuskirjoitusten ensimmäiset sivut, ja Uuden testamentin lopussa on vinjetti, mutta alkukuvan lisäksi kirjassa on vain kreivi Magnus Gabriel De la Gardien kuva hänelle osoitetun omistuskirjoituksen yhteydessä. Raamatun kirjojen initiaalit ovat varsin yksinkertaiset, lukujen alussa vielä yksinkertaisemmat. Painojälki – myös kuvien – on siistiä, ja tekstistä saa hyvin selvää sen pienuudesta huolimatta.

1600-luvulla oli maan tapa, että kuninkaalliset kirjanpainajat usein painoivat ja myivät omaksi hyödykseen ylimääräisiä kappaleita tai uusia painoksia virallisista julkaisuista. Tätä mahdollisuutta  Niclas Wankijff hyödynsi niin järjestelmällisesti, että sitä ei enää katsottu hyvällä vaan asiasta riideltiin aina vuoteen 1690 eli mestari Nilsin kuolemaan asti.

Omavaltaisuutta vai kysyntään vastaamista?

Käsillä olevan raamatunpainoksen syntyhistoriasta kertovat omistuskirjoitukset, joita pienen Biblian alussa on kaikkiaan kolme: kuningas Kaarle XI:lle, tämän äidille leskikuningatar Hedvig Eleonooralle sekä kreivi Magnus Gabriel De la Gardielle, joka oli ollut kuningattaren luottomies Kaarlen lapsuudenaikaisessa holhoojahallituksessa.

Ensimmäinen omistuskirjoitus on osoitettu Kaarle XI:lle. Siinä Niclas Wankijff pyytää kuningasta suhtautumaan suopeasti siihen, että on omavaltaisesti ottanut Raamatusta uuden painoksen. Mutta eihän kyseessä olekaan mikä hyvänsä kirja, vaan Pyhä Raamattu, jota tarvitaan jatkuvasti ja jonka painokset tulevat siksi loppuunmyydyiksi. ”Maalle ja valtakunnalle ei ole mikään pieni kunnia ja kiitos, että Raamatusta otetaan usein painoksia”, Niclas vihjaa. Omistuskirjoitus vahvistaa mielikuvaa mestari Nilsistä yritteliäänä miehenä, joka tarttui tilaisuuteen, missä vain sellaisen näki.

Kirjanpainaja uskaltaa luottaa kuninkaan suopeuteen siitäkin syytä, että tämä on aikaisemmin painattanut useita uskonnollisia teoksia, kuten Philipp Nicolain De Regno Christi sekä lapinkieliset katekismuksen, evankeliumikirjan ja virsi- ja rukouskirjan.

Omistus Magnus Gabriel De la Gardielle puolestaan viittaa siihen, että juuri kreivi De la Gardie olisi muiden muassa rohkaissut Niclas Wankijffiä painamaan Raamatun entistä pienemmässä formaatissa. Kreiville kirjanpainaja paljastaa myös käsillä olevan kirjan reseptin: mikä kirjassa on vanhaa ja tuttua, mikä uutta ja mullistavaa.

Jotain vanhaa, jotain uutta

Mestari Nilsin painama Biblia vastaa tekstiltään vuonna 1618 julkaistua Kustaa II Aadolfin Raamattua, joka puolestaan on miltei identtinen Kustaa Vaasan Raamatun kanssa (UT 1526, VT 1541). 1600-luvun Raamatuissa lukijaa palvelevia uudennoksia olivat vain  jaenumerointi, hakemisto ja konkordanssit eli viitteet muihin samaa aihetta käsitteleviin raamatunkohtiin.

Niclas mainitsee noudattaneensa ”suurempaa leidenilaista painosta” eli kvarttokokoista raamatunpainosta vuodelta 1633 tekstin, aakkosellisen rekisterin, marginaaliviitteiden ja konkordanssien suhteen mutta korjanneensa painoksessa havaittuja virheitä – tuskinpa Leidenissa oli ollut saatavissa tarpeeksi ruotsin kielen taitoisia latojia. Avoimeksi jää, miksei hän käyttänyt mallina kaikkein tuoreimpia, Kaarle X Kustaan hallituskaudella Tukholmassa 1650-luvulla painettuja laitoksia.

Ruotsalaisesta Raamatusta oli jo aiempina vuosikymmeninä julkaistu oktaavokokoisia painoksia. Vaikkei niitä voikaan pitää suoranaisina taskukirjoina, ne olivat folio- ja kvarttokokoisiin Raamattuihin verrattuna kevyitä ja helppoja pakata mukaan matkoille.

Niclas Wankijffin painaman Raamatun mullistavin uutuus on se, että kirjan pienestä koosta huolimatta mestari Nils on mahduttanut siihen mukaan myös luettelon vuotuisten pyhäpäivien evankeliumi- ja epistolateksteistä, virsikirjan, pienen rukouskirjan sekä kirkkokäsikirjan, joka sisältää kaste-, messu- ja vihkikaavan, siis omien sanojensa mukaan ”kaiken arvokkaimman, mitä Jumalan Kirkossa lauletaan, luetaan ja käytetään”.

Olen lukenut vasta kaksi kolmesta omistuskirjoituksesta, mutta nyt täytyy keskeyttää, jottei blogimerkintä venyisi mahdottoman pitkäksi. Jatkan piakkoin.

ELINA HEIKKILÄ

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele

27.10.2015 13.04
Anni K.
Tarinan, kertomuksen ja maailman lumo
Onpa kiinnostavaa lukea kirjapainon entisestä maailmasta.

1990-luvun lapsena kodissamme oli lapsuudesta saakka niin uusia kuin vanhoja kirjoja. Pidin aina kirjoja arvokkaina ja hienoina, mutten ole koskaan oppinut innokkaaksi lukijaksi.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä aloin hoitaa kuusivuotiasta poikaa. Luimme yhdessä iltasatuja, vaan mikään ei sytyttänyt häntä kuin tietokonepelit. Kouluunmenon myötä hänen intonsa vain kasvoi: pelit olivat hänen ja hänen ystäviensä pääpuheenaihe, joka seurasi poikaa kotiin useamman vuoden.

2010-luvun alussa rupesin hoitamaan alle vuoden ikäistä lasta. Jo vuoden ikäisenä mikään ei voinut lumota häntä kuin äidin tai isän älypuhelin. Kaksivuotiaana hän sai pikkuveljen, joka oppi jo varhain vaatimaan vanhempien puhelinta itsellensä kuin se olisi hänen omansa. Kuinka helppoa onkaan saada lapsen huomio, jos käsillä on kosketusnäyttöinen laite – älypuhelin, iPad tai mikä vain. Kuinka moni laitteita omistava vanhempi onkaan paininut paineiden, syyllisyyden ja levon kaipuun ristiaallokossa hakiessaan arvojaan näiden laitteiden roolin suhteen lasten kasvatuksessa.

Valmistun pian lastentarhanopettajaksi, mutta välillä yhteiskunnan kehityksen suuntaa tarkkaillessani koen rehellisesti myös huolestuneisuuden ja toivottomuuden tunteita. Mitä lapsuudesta ja päiväkodista tulee, jos tämä suunta jatkuu? Alkavatko lapset vieraantua todellisesta maailmasta? Kasvavatko he turtuneisuuteen, jossa jännityksen ja lumon kokeminen edellyttää tietotekniikkaa ja erityistehosteita ja kaikki muu tuntuu laimealta? Entä mikä on oma laitani: osaanko itsekään nähdä tulevaisuudessa kauneutta ja lumoa vähässä ja nauttia arjesta? Uskonko todella yksinkertaisen voimaan tarjota niin rauhaa, turvaa kuin elämyksiä?

Tänään huomasin blogitekstisi otsikon, avasin kirjoitelman, aloin lukea ja unohduin. Pian huomasin olevani täysin lukemisen pauloissa: Kuinka kiehtovasti maalaatkaan historiaa kuin tarinaa. Kuinka värisyttävän arvokkaalta ja hienolta kuulostaakaan 1600-luvulla painettu Raamattu. Kuinka kiinnostavaa onkaan kuulla vuosisatojen takaisesta kirjapainon maailmasta ja kulttuurista sekä tavoista – aiheesta, jota en muutoin helposti valitsisi luettavakseni.

Kirjoituksesi lukeminen toi virkistystä ja raikasta toivoa aiempiin ajatuksiini. Mieleeni alkoi hiljalleen palautua toisenlaisiakin muistoja, kuten päiväkotiharjoittelun villin pojan nauliintunut liikkumattomuus, kun hän kuunteli esikoulukirjasta luettavaa tarinaa. Tällaiset kokemukset muistuttavat ja valavat uskoa siihen, että maailma voi olla ihmiselle aina ihmeellinen, kun sitä osaa katsoa tai esitellä oikein. Näitä näkökulmia tarvitaan aina. Kiitos blogikommentistasi, ja avoimia silmiä ja herkkyyttä syksyyn meille kaikille.