Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Satamanosturit. Kuva: Kuva-Plugi.

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen on blogitoimituksen ylläpitämä blogi. Tässä kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

rss Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

27.9.2016 9.28
Riitta Korhonen ja Ulla Onkamo

Kielineuvojien haasteita ja haaveita

Kielitoimisto tunnetaan varsinkin pitkäikäisestä puhelinneuvonnastaan. Neuvontakanavia ja -tapoja on kuitenkin monenlaisia. – Miten kielineuvonta pysyisi perässä, kun maailma muuttuu?

Tallinnassa järjestettiin 15.9. pienimuotoinen kansainvälinen kielineuvojien symposiumi (Future of linguistic consultation services), joka oli samalla osa virolaisen kielineuvonnan 50-vuotisjuhlia. Osallistujia oli Viron lisäksi Latviasta, Liettuasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä.

Symposiumissa kuultiin esitys kunkin maan kielineuvonnan tavoista, haasteista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kielineuvonta on tulevaisuudessakin tarpeellista. – Ovatkohan muut samaa mieltä?

Yhtäläisyyksiä ja eroja

Eri maiden kielineuvontojen palveluissa ja käytänteissä on paljon yhteistä. Kaikkialla tarjotaan puhelinneuvontaa, josta kysytään pitkälti samantapaisia asioita oikeinkirjoituksesta, kieliopista, tyylistä, nimistä, murre- ja slangisanoista sekä sanojen ja sanontojen taustoista.

Erojakin on. Esimerkiksi Latviassa neuvojia työllistää myös muunkielisten henkilönnimien muuntaminen latvialaiseen muotoon asiakirjoja varten. – Suomi on muuten ainut maa, jossa on erillinen nimiä koskeva puhelinneuvontapalvelu.

Suomessa kielineuvontaa tarjotaan sähköpostitse lähinnä ruotsin kielessä, mutta muissa maissa sähköpostineuvonta toimii aktiivisesti puhelinneuvonnan rinnalla. Esimerkiksi Virossa kielenkäyttöä koskevien sähköpostikysymysten määrä on vuosittain jopa kasvanut. Venäjällä kysytään sähköpostitse erityisesti nimien muuntamisesta kyrillisestä kirjoitusjärjestelmästä latinalaiseen tai päinvastoin.

Keskeisellä sijalla kieliohjeiden välittämisessä on kunkin laitoksen oma internetsivusto ohjepankkeineen tai kysymys-vastauspankkeineen. Latviassa ohjepankkipalvelu on kuitenkin vasta suunnitteilla, ja Venäjällä puhelinneuvontaa ja verkko-ohjeita tarjoavat eri tahot.

Katse kohti tulevaa

Symposiumissa pohdittiin, miten kielineuvonnan tarve on muuttunut ja millaisia asioita neuvojien pitäisi tulevia palveluita suunnitellessaan ottaa huomioon. Keskusteluun heitettiin niin toteutettavissa olevia suunnitelmia ‒ esimerkiksi laajempaa sosiaalisen median hyödyntämistä ‒ kuin sellaisiakin toiveita, jotka ainakin Suomessa nykyresurssein jäävät vain toiveiksi.

Nostamme tässä esiin pari kummankinlaista aihetta. Niistä olisi kiinnostavaa saada kuulla yleisemminkin mielipiteitä.

Pitäisikö yksilöllisiä palveluita vähentää vai lisätä?

Kielineuvontojen ‒ myös Kielitoimiston ‒ tavoitteena on tarjota mahdollisimman paljon kielitietoa maksutta verkossa. Tällöin tieto saadaan vähäisilläkin resursseilla laajan yleisön hyödynnettäväksi.

Kielitoimiston sanakirjasta julkaistiin ilmainen verkkoversio vuonna 2014, ja Kielitoimiston ohjepankki ilmestyi vuonna 2015. Parhaillaan tekeillä on muun muassa paikannimien taivutusohjeita sisältävä sähköinen Asutusnimihakemisto, josta voi tarkistaa, sanotaanko vaikkapa Alastarolla vai Alastarossa.

Ongelmana on kuitenkin, että usein avuntarvitsijan voi olla vaikea löytää verkosta etsimäänsä tietoa, vaikka se siellä olisikin: yleistä kielen sääntöä ei aina ole helppoa soveltaa omaan konkreettiseen ongelmaan. Tämän vuoksi henkilökohtaisesta neuvonnastakaan ei voi täysin luopua. Jos resurssit riittäisivät, yksilöllistä neuvontaa voisi tarjota niin puhelimitse, sähköpostitse kuin tsättipalvelunakin, ehkä jopa Facebookissa.

Kenellä on oikeus ymmärtää? Kenellä on oikeus käyttää kieltä?

Kielenkäyttäjien ja kielenkäytön kirjo on laaja, mutta silti mahdollisimman monelle tulisi taata oikeus ymmärtää vähintäänkin itseään koskevia asioita. Ymmärtäminen on perusoikeus, johon sisältyy mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa asioihin osana demokraattista yhteiskuntaa. Kaiken tarjotun tekstin pitäisikin siis olla mahdollisimman selkeästi muotoiltua. Myös tässä työssä tarvittaneen edelleen kielineuvontaa sekä viranomaisille että yksityisille kansalaisille.

Yhä useampi kielenkäyttäjä tarvitsee selkeän kielen lisäksi selkokieltä, joka on yleiskieltä yksinkertaisempi kielimuoto. Se on suunnattu sellaisille ihmisille, joilla on vaikeuksia ymmärtää yleiskieltä. Tällaisetkin ryhmät tulisi ottaa huomioon erityyppistä kielineuvontaa järjestettäessä.

Erityisryhmiin liittyy myös enemmistön halu ja kyky suvaita kielenkäyttöä, joka ei noudata suomen sääntöjä. Kielineuvonta eri muodoissaan voisi kannustaa maahanmuuttajia puhumaan ja kirjoittamaan suomea erilaisissa tilanteissa ja kehottaa äidinkielisiä puhujia suvaitsemaan ”huonoa” suomea. Kieltä oppiva hyötyy konkreettisista vinkeistä, ei siitä, että vaikkapa väärin kirjoitetusta tekstistä otetaan valokuva ja levitetään se sosiaalisessa mediassa muiden huviksi – vaikka tarkoitus olisi hyväntahtoinenkin.

Symposiumissa todettiin, että palveluita olisi syytä tarjota jatkossakin suullisesti, puhelimen lisäksi esimerkiksi kasvokkain tai Skypen välityksellä, jotta mitään ryhmiä ei suljettaisi palveluiden ulkopuolelle. Joillakuilla kynnys kirjoittamiseen saattaa nimittäin olla varsin korkea. Nyky-yhteiskunta arvostaa kirjoitettua kieltä niin paljon, että unohtaa sen, etteivät kaikki voi kirjoittaa. Ihanteellinen yhden luukun kielineuvonta palvelisi monentyyppisissä kieli- ja vuorovaikutuskysymyksissä monella tavalla.

Future of linguistic consultation services -symposium 2016 (Eesti Keele Instituut)
Virallisen kielenhuollon neuvontapalvelut Suomessa (esitelmä)


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

27.9.2016 13.03
Eeva
Kentältä
”Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että kielineuvonta on tulevaisuudessakin tarpeellista. – Ovatkohan muut samaa mieltä?”

Kyllä ainakin tämän ”epävirallisen” kielenhuoltoneuvojan näkökulmasta vaikuttaa siltä, että neuvontaa tarvitaan jatkossakin. Paljon tulee ihan käytännön oikeinkirjoitus- tai kielioppikysymyksiä, joihin löytyy nykyään hyvin usein vastaus Kielitoimiston kattavista verkkoaineistoista (kiitos niistä!). Moni ei kuitenkaan tiedä niiden olemassaolosta tai ei osaa syystä tai toisesta niitä hyödyntää, joten tiedon äärelle ohjaajia ja ohjeiden tulkitsijoita tarvitaan.

Kaikkiin kysymyksiin ei löydy suoraa vastausta helposti käytettävissä olevista lähteistä; silloin on erityisen tärkeää, että käytettävissä on joku, joka vähintäänkin tietää, mistä muualta tietoa voi metsästää. Jotkut kysymykset taas ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä setviessä joutuu tukeutumaan vahvasti omaan kielitajuunsa. Niistä olen joskus ajatellut, että joukkoistaminen voisi tuottaa osuvamman vastauksen, mutta miksei yhdenkin kieleen perehtyneen vastaajan tulkinta tai näkemys auttaisi eteenpäin.

Jonkin verran tulee myös kysymykseksi muotoiltuja havaintoja ja palautteita ympäristön, esim. median, kielenkäytöstä. Siitä päätellen Kotuksen yleiskielen seurantatalkoot ja muut palautekanavat ovat varmasti tarpeen.

Lukaisin tuon virallisen kielenhuollon neuvontapalveluita koskevan esitelmän. Mielenkiintoisia suunnitelmia! Toivottavasti resurssit riittävät toteutukseen.
4.10.2016 8.01
T. C.
Miksei netissä?
Virke ”Suomi on muuten ainut maa, jossa on erillinen nimiä koskeva puhelinneuvontapalvelu” herättää kysymyksen, hoidetaanko sellaiset asiat muualla netin kautta. Ehkä Suomessakin kannattaisi hoitaa. Sähköposteihin tai sopivan some-foorumin viesteihin vastaaminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin puhelinviestintä (lähes aina).
4.10.2016 21.00
Paavo Wirpi
"Pitäisikö yksilöllisiä palveluita vähentää vai lisätä?"
Ei tarvitse ainakaan lisätä. Toisen ratkaisema ongelma ei opeta läheskään niin paljon kuin itse ratkaistu. Kielitietoa on sitä paitsi saatavilla helposti ja riittävästi.

"Kenellä on oikeus ymmärtää? Kenellä on oikeus käyttää kieltä?"
Jokaisella on nämä oikeudet, sillä niitähän ei olekaan rajoitettu mitenkään. Ne eivät kuitenkaan velvoita ketään toteuttamaan niitä, mutta varsinkin kielen ymmärtämisen tarpeettoman vaikeuttamisen estämiseksi pitäisi nähdä nykyistä enemmän vaivaa.

Hyvä suomen kieli on mielestäni yhä johdonmukaista, suorasanaista, kertovaa ja kuvailevaa. Se on kieliopillisesti oikeaa, sisältää mahdollisimman vähän lainasanoja ja vieraita rakenteita sekä torjuu turhia uudissanoja. Parhaimmillaan siinä on talonpoikainen iskevyys ja juurevuus, mutta aina korrektissa asussa.