Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Omakuva: Kersti Juva.
Kersti Juva on suomentanut englanninkielistä kaunokirjallisuutta 1970-luvulta asti. Häntä kiinnostaa kielessä ennen kaikkea merkitys ja miten se suomeksi ilmaistaan. Paraikaa hän kirjoittaa elämäntyöstään Kulttuurirahaston eminentia-apurahan turvin.

rss

26.5.2015 15.13
Kersti Juva

Tekijät esiin

Suomentajat unohdettiin käännöskirjallisuustapahtumassa.

Helsingissä järjestettiin 22.–23. 5. käännöskirjallisuuden festivaali otsikolla Helsinki Lit. Istuin Savoy-teatterissa kahden päivän ajan kuuntelemassa toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjailijakeskusteluja, ja olisin lähtenyt kotiin oikein hyvillä mielin, ellei olisi käynyt niin, että suomenkielisten käännösten kirjoittajat unohtuivat jotakuinkin kokonaan.

Vain kun Sofi Oksanen jututti Mihali Šiškiniä ja kehui kirjailijan kieltä, Šiškin kysyi, oliko Sofi Oksanen mahdollisesti lukenut kirjan suomeksi. ”Siinä tapauksessa olette lukenut Vappu Orlovin kirjoittaman kirjan”, hän totesi, ja yleisö puhkesi suosionosoituksiin.

Kukaan juontajista tai kirjailijoista ei sen jälkeen maininnut sanallakaan suomentajaa, vaikka käännökset olivat pöydällä näkyvästi esillä, niitä hypisteltiin ja niistä luettiin näytteitä. Vasta kun tuli aika jakaa Jarl Hellemann -palkinto vuoden parhaalle käännöskirjalle, jouduttiin suomentajan nimi mainitsemaan, koska Riina Vuokko oli kutsuttu paikalle vastaanottamaan palkinto Mo Yanin teoksesta Viinamaa. Lyhyen listan ehdokkaiden suomentajista ei pihahdettukaan..

Minun mittani tuli täyteen, kun lavalle kutsuttiin Hassan Blasim lukemaan teostaan arabiaksi ja Juha Itkonen sen käännöstä. Huusin salista: ”Kuka sen on suomentanut”, johon juontajat vastasivat, etteivät he tienneet. Kulisseista ja yleisöstä huudettiin sitten nimi Sampsa Peltonen, jonka juontajat toistivat muodossa Sampsa Pelkonen.

Edes kirjailijat ja kirjallisuusfestivaalien järjestäjät eivät nähtävästi ymmärrä, että suomentaja kirjoittaa kirjan kokonaan uudestaan. Kirja ei käänny toiselle kielelle itsestään ja vähällä vaivalla, etenkään kun käännetään suomen kielelle, joka muistuttaa kovin vähän maailman muita kieliä. Pikku esimerkkinä liitän tähän englanninkielisen alkutekstin sekä ensimmäisen että viimeisen version lyhyestä pätkästä omaa käännöstäni. Yritin valita tekstin, joka näyttää yksikertaiselta ja jonka voi kuvitella ymmärtävänsä heikommallakin kielitaidolla. Muutokset ovat näennäisesti pieniä ja liittyvät rytmiin, sujuvuuteen ja suomen kielen tapaan ilmaista painotuksia ja sävyjä. Muutosten määrä ei ole mitenkään poikkeuksellinen, vain hyvin harvoin lause onnistuu ensimmäisellä yrittämällä..

Teos on Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi (The Sense of an Ending) ja katkelman tapahtumat kuvaavat 1960-luvun opiskelijaelämää. En väitä, että käännös olisi täydellinen tai ainoa mahdollinen, yritän vain valaista siitä tulkinnan ja hienosäädön määrää, joka vaaditaan tekstin saattamiseen sujuvalle, toimivalle ja kauniille suomen kielelle niin, että alkutekstin merkitykset välittyvät. Sopii myös muistaa, että kyseessä on muutama virke tuhansista, joiden kaikkien pitäisi mennä nappiin. Pilkutusta unohtamatta.

After we broke up, she slept with me.
Yes, I know. I expect you're thinking: The poor sap, how did he not see that coming? But I didn't. I thought we were over, and I thought there was another girl (a normal-sized girl who wore high heels to parties) I was interested in. I didn't see it coming at any point: when Veronica and I bumped into each other at the pub (she didn't like pubs), when she asked me to walk her home, when she stopped halfway there and we kissed, when we got to her room and I turned the light on and she turned it off again, when she took her knickers off and passed me a pack of Durex Fetherlite, or even when she took one from my fumbling hand and put it on me, or during the rest of the swift business.

Kun olimme eronneet Veronica makasi kanssani.
Joo, tiedän. Te varmaan ajattelette: voi poikaressu, eikä se osannut odottaa sitä? Mutta en osannut. Minä kuvittelin että kaikki oli lopussa ja kuvittelin että oli toinen tyttö (normaalikokoinen tyttö joka käytti bileissä korkokenkiä) josta olin kiinnostunut. En osannut odottaa sitä missään vaiheessa. Kun Veronica ja minä törmäsimme tosiimme pubissa (hän ei pitänyt pubeista), kun hän pyysi että saattaisin hänet kotiin, kun hän pysähtyi puolimatkassa ja me suutelimme, kun tulimme hänen huoneeseensa ja minä panin valot päälle ja hän sammutti ne, kun hän riisui alushousut ja ojensi minulle paketin Durex Fethelitejä, tai edes kun hän otti yhden kömpelöstä kädestäni ja veti sen paikoilleen tai koko lyhyen toimituksen aikana.

Kun olimme eronneet, Veronica makasi kanssani.
Joo joo. Te varmaan ajattelette: voi poikaressu, etkö arvannut että niin kävisi? Mutta kun en niin en. Minä kuvittelin, että kaikki oli lopussa, ja kuvittelin, että olin kiinnostunut eräästä toisesta tytöstä (joka oli normaalipituinen ja käytti korkokenkiä bileissä). En osannut odottaa sitä missään vaiheessa. En kun Veronica ja minä törmäsimme tosiimme pubissa (vaikka hän ei pitänyt pubeista),  kun hän pyysi että saattaisin hänet kotiin, kun hän pysähtyi puolimatkassa suutelemaan, kun tultuamme hänen huoneeseensa minä sytytin valot ja hän sammutti ne, kun hän riisui alushousunsa ja ojensi minulle paketin Durex Fetherlitejä, en edes kun hän otti kondomin kömpelöstä kädestäni ja pujotti sen paikoilleen, tai koko lyhyenä loppuaikana, jonka toimitus kesti.

P.S.

Mainitsematta jäivät seuraavat suomentajat:

Peter Høeg – Katriina Huttunen
Monika Fagerholm – Liisa Ryömä
Lena Andersson – Sanna Manninen
Jörn Donner – Kari Koski
Jonas T. Bengtsson – Päivi Kivelä
Märta Tikkanen ­– Liisa Ryömä
Nadifa Mohamed – Heli Naski
Emma Hooper – Sari Karhulahti

Sekä Jarl Hellemann -palkinnon ehdokkaat:

Jhumpa Lahiri – Sari Karhulahti
Luiz Ruffato – Jyrki Lappi-Seppälä
David Foster Wallace – Juhani Lindholm

Festivaalin tuottaja Heidi Backströmin mukaan tämä kritiikki on otettu vastaan, huomioitu, jaettu ja opiksi otettu.


Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele

27.5.2015 9.22
Mikko Lemmetti
Mitä ovat "oikeat työt"?
Mielestäni suomentaja tekee "oikeaa työtä" suomentaessaan siinä missä vaikka metsuri kaataessaan puita tai sairaanhoitaja hoitaessaan potilaita jne.
27.5.2015 9.56
Oili Suominen
hienosäätöä
Melkein hienointa tuossa lopullisessa suomennoksessa on se, mitä viimeisessä lauseessa toistetaan. Ei englannin tapaan konjunktiota when/kun, vaan kieltosanaa! Se tekee tekstistä paljon ymmärrettävämmän, napakamman, kauniimman, suomalaisemman. Ja tuollaisten "pikkujuttujen" tajuamiseen suomentaja tarvitsee paitsi taitoa myös aikaa.
27.5.2015 9.57
Kersti Juva
Oikeat työt
Sanoin tuon toki ironisessa mielessä. Suomentavien on oikeaa ja vaativaa työtä.
28.5.2015 8.45
Laura Kataja
Näkymäntön kääntäjä
Tuosta tuli mieleen keskustelu pikkukustantaja Osuuskumman myyntipöydän luona. Totesin Aliette de Bodardin kirjasta Perhonen ja jaguaari että tuohan minulla onkin, jolloin vastakysymys tuli "kiinnitinkö huomiota kieleen".
En ollut kiinnittänyt. Hyvä, käännös siis oli ainakin kohtuullisen onnistunut, etenkin kun kääntäjiä oli ollut kaksi.
Voisiko päätellä että kääntäminen on juuri niitä töitä jotka huomataan vain silloin kun ne on tehty huonosti?
2.6.2015 15.41
Urpu
Kyllä, Laura Kataja...
...kääntäminen on nimenomaan työtä, joka huomataan vain kun se on tehty huonosti. Kuten suurin osa maailman töistä.

Ehkä kirjailijoiden ja kirjallisuustapahtumien järjestäjien voi tosiaan olettaa tietävän, että kääntäjä kirjoittaa teoksen (vaivalloisesti) uudestaan, muttei keltään muulta. Jos päättäisin kääntää jonkin klassikon suomeksi, miksi tekisin sen? Siksi, että suomalainenkin lukija saisi lukea klassikon. En siksi, että suomalainen lukija ihailisi, kuinka juuri MINÄ olen KIRJOITTANUT kirjan UUDELLEEN suomeksi. Kääntäjä on määritelmän mukaan näkymätön, oli miten hyvä ja mestarillinen tahansa. Ainoastaan toiset kääntäjät tai muuten valistuneet lukijat huomaavat erikseen arvostaa kääntäjän panosta; muita lukijoita voi aina valistaa ja kehottaa kiinnittämään huomiota käännökseen, mutta ei heitä voi moittia siitä, jos he eivät niin tee.
7.6.2015 18.00
Maukka
Laulujakin käännetään
Kersti Juva kertoo, miten hän yleensä toisessa käsittelyssä parantelee ensiksi tekemäänsä käännöstä. Huomion kohteissa hän mainitsee rytmin. Luulen arvaavani, mitä hän tarkoittaa, vaikka ei proosan rytmi olekaan ihan sama asia kuin mitallisen runouden ja laulujen rytmi.

Yhteistä proosan ja laulurunouden kääntämisessä on se edellistenkin kommentaattorien toteama seikka, että yleisö huomaa virheet, ei huippusuorituksia.

Laulettuina puro ja syli useinkin kuulostavat puurolta ja syyliltä. Sanoittajilla taitaa joskus olla niin kiire, että eivät ehdi löytää pitkän sävelen kohdalle pitkää tavua. Siltä tuntuu virsiäkin kuunnellessa. Valtaosa niistä on tuontitavaraa, melodia oli siis jo olemassa suomalaisia sanoja luotaessa. Vaikka virsikirjamme uudistus paransi monta kömpelöä kohtaa, vielä olisi nuijalla töitä. Yleisemmältä kuin isä kuulostaa edelleen ”iisä”.

Katselin Pirkanmaan maakuntalauluksi ylennettyä Kesäpäivää Kangasalla, siis sen sanoja ja nuotteja, ja kuuntelinkin. Kun kolmannen sanan alkutavulla on kestoa neljäsosanuotin verran, kuulen laulettavan ”yylimmällä”. Vähän ihmettelen, ettei suomentaja tullut kirjoittaneeksi ”korkeimmalla”, kun Topeliuskin oli sanonut ”högsta”.

On siinä suomennoksessa laulettuna pari muutakin vastaavanlaista kohtaa. Kuuluu jokin ”Längelmäveesi” ja joku ”pyyhä” Herra. Tahdin alkuun sijoittuu myös ”Jumalan”, siis lyhyt tavu iskun kohdalle. Mutta kun sillä sävelellä on kestona vain kahdeksasosanuotti, hyvä niin, minun mielestäni. Ja melodiassa iskun kohdalle tulee aina vähintään sivupainollinen tavu, tietenkin.

Sysäyksen tähän puheenvuoroon sain kuoron äsken laulaessa Linsénin melodiaa Stadin slangiksi väännetyin sanoin. Alku oli lupaava: Mä tsittaan tääl sairaan korkeel… Mutta loppua kohti rytmitys oli lievästi sanoen sairaan persoonallista.