Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Omakuva: Kersti Juva.
Kersti Juva on suomentanut englanninkielistä kaunokirjallisuutta 1970-luvulta asti. Häntä kiinnostaa kielessä ennen kaikkea merkitys ja miten se suomeksi ilmaistaan. Paraikaa hän kirjoittaa elämäntyöstään Kulttuurirahaston eminentia-apurahan turvin.

rss

2.9.2013 11.21
Kersti Juva

Suomen hankalat sijat

Omaa tekstiä kirjoittava ei ehkä tule tuottaneeksi yhtä rumia virkkeitä kuin suomentaja raakakäännöstä tehdessään.

Tyypillinen ongelma ovat suomen sijamuodot, jotka isoina ryppäinä saavat tekstin kömpelyydessään muistuttamaan puuhevosen juoksua. Otan pari esimerkkiä omasta työstäni asian valaisemiseksi. Ensimmäiset ovat Julian Barnesin teoksesta A Sense of an Ending, joka ilmestyi viime vuonna suomeksi nimellä Kuin jokin päättyisi.

Alkuteksti kuului näin: The three of us considered school sports a crypto-fascist plan for repressing our sex-drive – ja raakakäännös näin: ”Me kolme pidimme koulu-urheilua salafasistisena keinona tukahduttaa poikien sukupuolivietti.” Luettavuus paranee mielestäni ratkaisevasti, jos urheilusta tehdään subjekti ja essiivit siivotaan pois: ”Meistä kolmesta koulu-urheilu oli salafasistinen keino tukahduttaa poikien sukupuolivietti.”

Toinen esimerkki on samasta kirjasta: But I've heard of him, read about him in a magazine article. Sananmukainen käännös ”Mutta olen kuullut hänestä, lukenut hänestä aikakauslehtijutusta.” sisältää elatiiveja hämäävästi eri tehtävissä. Rukkasin jälkimmäistä lausetta niin, että elatiiveista päästiin eroon: ”Mutta olen kuullut hänestä, yhdessä aikakauslehdessä oli juttu.”

Pitkät luettelot ovat yleensä siistimpiä perusmuodossa. Vielä samasta kirjasta: When you're young– when I was young – – you want your emotions to be like the ones you read about in books. You want them to overturn your life, create and define a new reality. Raakakäännös: ”Kun ihminen on nuori – kun minä olin nuori – hän haluaa tuntemustensa olevan niin kuin ne, joista luetaan kirjoista. Haluaa niiden muuttavan elämän, luovan ja määrittelevän uuden todellisuuden.” Ja sama siivottuna: ”Kun ihminen on nuori – kun minä olin nuori – sitä toivoo että omat tunteet olisivat niitä, joista luetaan kirjoista. Niiden piti mullistaa elämä, luoda ja muovata aivan uusi todellisuus.”

Toinen esimerkki pitkästä litaniasta on A. S. Byattin novellikokoelmasta Pieni musta kirja, joka sekin ilmestyi syksyllä 2012. Pätkä kertoo omaelämäkerrallista teosta työstävästä harrastelijakirjoittajasta: He had worked his way through measles, mumps, the circus, his school essays, his passions for schoolgirls, recording every fumbling on every sofa, at home, in the girls' homes, in student lodgings, the point of the breast or the suspender he had struggled to touch.

Raakakäännös on raskasta kahlattavaa: ”Hän oli käynyt läpi tuhkarokon, sikotaudin, sirkuksen, kouluaineet sekä kiinnostuksen koulutyttöihin merkiten muistiin jokikisen käpälöinnin jokikisellä sohvalla, kotona, tyttöjen kotona, opiskelijakämpissä, rinnankärjen tai sukkanauhan jota koskettamaan hän oli pyrkinyt.” Persoonan häivyttäminen auttaa ratkaisemaan pulman: ”Tähän mennessä oli käyty läpi tuhkarokko, sikotauti, sirkus ja kouluaineet sekä kiinnostus koulutyttöihin, ja mukaan oli kirjattu jok’ikinen käpälöinti jok’ikisellä sohvalla, hänen kotonaan, tyttöjen kotona, opiskelijakämpissä, jok’ikinen rinta tai sukkanauha, johon koskemisesta hän oli kamppaillut.”


Palaa otsikoihin | 20 puheenvuoroa | Keskustele

2.9.2013 13.02
Erkki (eka)
Tarpeellista tyylioppia
Mainio kirjoitus suomen sijoista tyyliopin kannalta. Kukapa muu kuin suomentaja tekisi työnsä puolesta noin osuvia havaintoja tästä äidinkielemme ominaisuudesta, sijamuotojen runsaudesta, joka aiheuttaa tautofoniaa – ja usein myös monimerkityksisyyttä kontekstista irrallaan.

Kirjoittajan omasta tekstistäkin voi poimia ainakin tämän kohdan, joka liittyy kyseiseen ongelmaan: ”Toinen esimerkki pitkästä litaniasta on – – novellikokoelmasta – –. Pätkä kertoo omaelämäkerrallista teosta työstävästä harrastelijakirjoittajasta – –.”
2.9.2013 17.23
Kersti Juva
Kiitos
Hyvin havaittu! (Poistuu nolona talavasemmalle.)
3.9.2013 9.07
Satunnainen lukija
Tyyli vai sisältö?
Kaikissa esimerkeissä näyttää sisältö – ainakin sävy – muuttuvan, kun käännöstä ”korjataan”. Minua ei yksikään ”raakakäännöksistä” häiritse sillä tavoin kuin jutun mukaan pitäisi.

Onko siis kääntäjän fiilis siitä, ettei virkkeessä saisi esimerkiksi olla samasijaisia adverbiaaleja, tärkeämpi kuin sisällön ja sävyn välittyminen sellaisena kuin alkuperäinen kirjoittaja on ne tuottanut?

Esimerkeistä näkyy, miten sisältö muuttuu. Pelkästä käännöksestä ei näe. Siitä ei näe, että kääntäjä on esimerkiksi sijantoistoa pelätessään jopa häivyttänyt persoonan.

Joskus harvoin samasijaiset adverbiaalit tuottavat todellisia ongelmia. Silloin kääntäjä (tai muu kirjoittaja) voi joutua pohtimaan ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja – joskin usein ongelmaan on helppo ja ilmeinen ratkaisu. Pohtimiseen jää paremmin aikaa, kun ei pohdi turhia selvissä tapauksissa.
4.9.2013 7.37
Laura Kataja
Käännös on väännös
Kuka mahtoikaan joskus sanoa, että jos käännös on kaunis, se ei ole uskollinen, ja jos se on uskollinen, se ei ole kaunis?

Itse kyllä pidin noita korjattuja versioita parempina, suomen kielessä listat joiden jäseniä on taivutettu, varsinkaan muuhun kuin genetiiviin tai partitiiviin, vaikuttavat helposti äärettömän raskailta.

Satunnaiselle lukijalle: tuossa oli esitelty yksittäisiä virkkeitä, se miten virkkeen käännös toimii laajemmassa kontekstissa on sitten oma asiansa (ja tuohon oli tietysti mahdoton panna kovin pitkiä pätkiä).

Sekään ei tietysti ole välttämättä paha, jos käännöksestä jossain määrin kuultaa alkukieli läpi - alkukielen ilmaisutavat ovat osa tekstin tyyliä.

Itse muistan muinaiskieliä opetelleena, että käännökset kreikasta tai latinasta kuulostivat tyylillisesti ihan erilaisilta kuin käännökset seemiläisistä kielistä - tosin nuo tietysti olivat etupäässä ns. tieteellisiä käännöksiä, joissa oli ensisijaisesti pyritty yksityiskohtien tarkkuuteen, tyyli ja kielen sujuvuus tulivat niiden jäljessä: klassisissa kielissä harrastettiin mutkikkaita lauserakenteita ja monipolvisia sivulauseita, kun seemiläiset luottivat yksinkertaisempiin rakenteisiin.
4.9.2013 7.47
Toinen satunnainen lukija
Tyyliseikat
Samaan kiinnitin huomiota kuin satunnainen lukija; tyyli muuttui mielestäni merkittävästi kun suomentaja "korjasi" virkkeitä, eikä todellakaan sinne hyvään suuntaan. Eikö kääntäjän tarkoitus kuitenkin olisi olla mahdollisimman uskollinen alkuperäistekstille, myös tyylillisesti?
4.9.2013 7.49
Topiax
Käännösvirhe?
But I've heard of him, read about him in a magazine article.

Eikös "read" ole kuitenkin imperfekti: "Mutta olen kuullut hänestä, luin hänestä eräässä lehtirtikkelissa".
4.9.2013 9.47
Ilkka Kuusisto
Käännösvirhe?
Lainaus Topiaxilta: But I've heard of him, read about him in a magazine article.

Eikös "read" ole kuitenkin imperfekti: "Mutta olen kuullut hänestä, luin hänestä eräässä lehtirtikkelissa".


Veikkaisin, että virkkeen ensimmäisen lauseen "have" on voimassa vielä jälkimmäisessäkin, jolloin kyseessä onkin perfekti. Se on vain jätetty pois turhan toistamisen takia. Virkkeen voisi kuvitella siis kirjoitettavan myös näin: But I've heard of him, (I) have read about him in a magazine article.
4.9.2013 11.37
Filoloogikko
Käännöksen taidearvo
Vaikka olen engl.filologiaa opiskellut ja rakastan tuota nykyajan latinaa eli lingua francaa, niin suomen kielelle kääntäjän tulisi tehdä muutakin kuin vain kääntää sanasta sanaan, ollen uskollinen alkukielelle. Jollei tekisi, niin samahan tuo olisi survaista kaikki kirjat Google-kääntäjän läpi tai käännättää kirjat (edullisesti) vastavalmistuneilla englanninkielen taitajilla. Mutta saako orjallinen kääntäjä palkintoja taitavista ja kauniista käännöksistä? Käännöksen taidearvo on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä kuin itse käännöstyö. Moni kääntäjä on jopa onnistunut loihtimaan keskinkertaisesta alkukielisestä tekstistä parannetun version käyttämällä taiten kaunista ja rakasta suomen kieltämme. Toki alkukielen 'henki' saa kuultaa läpi, muttei liian suorasukaisesti.
4.9.2013 11.56
Önnö
Mikä käännös oikeastaan on?
Minä olen täysin samaa mieltä Kersti Juvan kanssa, hiotut lauseet ovat parempia kuin raakakäännökset. Ne ovat parempia, koska niiden muoto ei häiritse merkityssisällön hahmottamista.

Kolumnin raakakäännökset muistuttavat monien lehtijuttujen kömpelöitä käännöksiä - lukekaapa vaikka iltapäivälehtien nettisivujen tiedeuutisia. Lehtijuttuja ei ole aikaa muokata, vaan ne on työnnettävä nettiin heti kun ne ovav valmiit.

Hyvässä käännöksessä ei toisinneta lähdekielen pintarakenteita, vaan merkityksiä, jotka useinkin piilevät ainakin osittain pintarakenteiden takana. Suomen ja englannin pintarakenteet poikkeavat toisistaan paljon, joten orjallinen jäljentäminen saa aikaan lähinnä muoto-opillista kohinaa, joka häiritsee merkityksen hahmottamista. Siksi kenenkään ei pitäisi toivoa käännösten olevan väkisin väännettyjä lähdekielen rakenteiden mukaisiksi.
4.9.2013 12.50
Räpätäti
Paluu kääntämisen ytimeen
Oivoi, kiitokset Kerstille kirjoituksesta! Kunnioitan kaunokirjallisuuden kääntäjiä tosi paljon, itsestäni - tekniikan kääntäjästä - ei siihen työhön olisi. Sama ongelma suomen sijamuotojen suhteen koskee tietysti myös tekniikan käännöksiä. Parhaillaan työn alla on raakakäännösasteen saavuttanut teksti, joka on tuonut harmaita hiuksia sijamuotojen vuoksi. Tyylilaji on toinen, mutta periaate sama. Tästä se lähtee Kerstin ja keskustelijoiden avulla lutviutumaan!
4.9.2013 15.23
Satunnainen lukija
Lisää ihmettelyä
Ihmettelenpä sitäkin, että sekä ”raakakäännöksessä” että ”parannetussa” käännöksessä” sanat ”our sex-drive” on suomennettu ”poikien sukupuolivietti”.

Viimeisenä kuvatussa ”parannuksessa” on siirrytty kirjoitusasusta ”jokikisellä” asuun ”jok’ikisellä”. Se on ainakin suomen normien mukaan huononnus, ja tyylillisesti se viittaa isoisän aikaan.
4.9.2013 18.31
Timothée
Käännöksen pitää olla idiomaattinen
Toisin kuin eräät kommentoijat katsovat, sävy muuttuu pakosta, kun käännetään idiomaattiseksi suomeksi. Jos alkutekstin sävy halutaan orjallisesti säilyttää, tuloksena ei ole varsinaista suomea vaan tässä tapauksessa englantia, jota vain kirjoitetaan suomalaisin sanoin. Tällä periaatteella Barnesin teoksen nimi olisi suomeksi "Päättymisen tuntu" eikä epäenglantilaisesti "Kuin jokin päättyisi" (As If Something Ended).

Sanassa jok'ikinen heittomerkki osoittaa tavurajaa; "jokikinen" näet hahmottuu tavuittain jo-ki-ki-nen eli väärin. Samasta syystä kirjoitetaan vaa'an eikä "vaaan", ko'oissa eikä "kooissa" sekä ha'uista (sanasta haku) eikä hauista (sanasta hauis).
4.9.2013 23.30
Palstalle eksynyt
Makuasioita
Jo teoksen nimi "Kuin jokin päättyisi" on runollisen kaunis oivallus, ja vastaa mielestäni alkuperäistä olematta sananmukainen käännös.
4.9.2013 23.32
oo äm gee
Jotain rajaa
En ymmärrä, mikä vika "poikien sukupuolivietissä" on olevinaan. Kyseessä on poikakoulu. Kirjan kontekstissa ei ole syytä olettaa, että "me" viittaisi ainoastaan puhujaan ja hänen lähipiiriinsä, vaan luonnollinen viitekehys käsittää kaikki koulussa opiskelevat. "Me" olisi tässä yhteydessä tosi epämääräinen ja vääriä mielikuvia poikiva valinta.

Jos on pakko yrittää päteä muiden kustannuksella, suosittelen katsomaan BTI:n tekstittämiä ohjelmia telkusta. Niillä aikatauluilla ja työehdoilla tulee sangen epätasaista jälkeä, ja siitä ääneen valittaminen saattaisi jopa tukea av-alan työntekijöiden ponnisteluja saada inhimilliset työolot.

P.S. Tykkäisin Önnön kommentista, jos blogi tukisi sellaista toimintoa! :)
5.9.2013 17.06
Satunnainen lukija
Kääntämistä ja vääntämistä
Mikä vikako poikien sukupuolivietissä? No se, että kun kirjailija on päättänyt puhua meidän sukupuolivietistämme, niin kääntäjä vääntää sävyä toiseksi. Kirjailija on valinnut, että hän puhuu asiasta poikien kannalta eikä abstraktisti. Hän on käyttänyt sanaa ”our”, joten ”oo äm geen” pitäisi lähettää valituksensa kirjailijalle, jos valittaa haluaa.

Jos teksti sellaisena kuin kirjailija on sen kirjoittanut ei kelpaa kääntäjälle, hänen pitäisi kysyä, mitä oikeastaan on tekemässä.

Sävy tietenkin aina muuttuu jollain tapaa. Kyse onkin siitä, että sen pitäisi muuttua mahdollisimman vähän. Varsinkaan ei pidä erityisesti tuoda muutoksia sillä, että ei käytä selvää vastinetta vaan väkisin vääntää toiseksi. Väännöksiä syntyy helposti myös siitä, että ratkottaessa olemattomia ongelmia muutetaan ilmaisu toiseksi.

Nimimerkille Timothée suosittelen kirjoitusasusäännön tarkistamista Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta.

Ja totean, että idiomaattisuuden ei todellakaan pidä olla kääntämisessä tavoitteena. Käännöksessä saa käyttää idiomaattisia ilmauksia, mutta väkisin idiomatisointi on lähinnä idioottimaista sanan arkimerkityksessä (älyä on, mutta se on pantu hyllylle).
6.9.2013 13.13
Önnö
Tarkoitus
Satunnainen lukija kirjoitti: "Kirjailija on valinnut, että hän puhuu asiasta poikien kannalta eikä abstraktisti. Hän on käyttänyt sanaa ”our”,"

Nyt et näe lausetta asiayhteydessään. Et voi tietää (enkä minäkään), onko edeltävien jä jäljessä tulevien lauseisen asiayhteys sellainen, että poikien sukupuolivietistä puhuminen tuossa kohdassa on käännöksessä täysin luontevaa. Et myöskään voi tietää, mihin "our" tarkkaan ottaen viittaa - näihin kolmeen poikaan, vai koko oppilasyhteisöön, jota kohtaan näiden kolmen pojan voidaan olettaa tuntevan solidaarisuutta.

"Nimimerkille Timothée suosittelen kirjoitusasusäännön tarkistamista Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta."

Mitä siellä sanotaan?

"Sävy tietenkin aina muuttuu jollain tapaa. Kyse onkin siitä, että sen pitäisi muuttua mahdollisimman vähän."

Viittaan nyt aiempaan kommenttiini. Jos alkutekstin sävy ei ole vieraskielimäisen kömpelö, miksi käännöksen sitä pitäisi olla. Kääntäen (heh heh): jos alkutekstin sävy on luonteva, kielen idiomaattisia ominaisuuksia hyödyntävä ja sujuva, miksi käännöksen pitäisi olla toisenlainen? Sävyhän muuttuu nimenomaan siitä, jos pyritään noudattelemaan vieraan kielen pintarakennetta ja sorvaamaan käännetty lause sen mukaiseksi.

"Ja totean, että idiomaattisuuden ei todellakaan pidä olla kääntämisessä tavoitteena. "

Kyllä pitää, koska alkutekstikin on useimmiten idiomaattinen.

Nämä väittelyt tuntuvat pitkälti johtuvan siitä, että suomalaiset osaavat englantia niin hyvin, että kykenevät kääntämään kököt käännökset jopa vaistomaisesti takaisin englanniksi ja ymmärtämään tekstin merkityksen sitä kautta. Vaan entä jos lähdeteksti onkin jotain lukijalle tuntematonta kieltä, kuten vaikka tsekkiä tai koreaa? Pitäisikö silloinkin pitäytyä kielen pintarakenteissa, vaikka käännöksestä tulisi kömpelö? Ei tietenkään.
6.9.2013 14.58
Timothée
Jok'ikinen
Nimimerkille "Satunnainen lukija": Katsoin Nykysuomen sanakirjasta, Suomen kielen perussanakirjasta sekä Kielitoimiston sanakirjasta. Mahdollisia ovat "joka ikinen" ja "jok'ikinen". Nykykielessä tavallisempi on kontrahoimaton muoto. Se on kuitenkin raskaampi kuin tavua lyhempi kontrahoitu.

Myös "jokainen" kävisi, mutta se ei anna yhtä paljon painoa. Satunnaisille lukijoille "jok'ainoa" (tai "joka ainoa") saattaa kuulostaa oudolta, vaikka sekin on aivan käypä.
6.9.2013 16.22
Kiäntäjä
"Eikö kääntäjän tarkoitus kuitenkin olisi olla mahdollisimman uskollinen alkuperäistekstille, myös tyylillisesti?"

Ei ole olemassa yhtä "oikeaa" käännösstrategiaa - paitsi ilmeisesti maallikoille. Esim. eri aikoina tehdyissä Seitsemän veljen saksannoksissa on selviä käännösstrategisia eroja, joita voidaan kuvailla yleisesti mm. akselilla uskollisuus - epäuskollisuus. Jokin versio on lähempänä jompaakumpaa ääripäätä kuin jokin toinen versio.

Asiatekstien kääntämisessä taas ei palvele ketään se, että kääntäjä noudattaisi orjallisesti esim. insinööritekstien kömpelöitä lauserakenteita, epäloogisia sanajärjestyksiä ja toisinaan mahdottomia virkepituuksia. Hyvä käännös ilmaisee alkutekstin sanoman kohdekielelle ominaisilla rakenteilla ja konventioilla sekä hengittää riittävän hyvin.

7.9.2013 22.38
Satunnainen lukija
Selittelyistä
On ihan turha spekuloida sillä, mihin ”our” viittaa. Olennaista on, että kirjailija on tehnyt valinnan ilmaisutavassaan ja kääntäjä on tämän ohittanut. Ei ”our” ole sen epämääräisempi eikä selvempi kuin suomen ”meidän”.

Heittomerkin käytöstä kannattaa oikeasti katsoa oikeinkirjoitusoppaasta. Kyllä tässä ”raakakäännöstä” nimenomaan muutettiin virheelliseen suuntaan.

Lähtötekstin idiomaattisuudesta ei todellakaan seuraa, että käännöksen pitäisi olla idiomaattinen. Idiomaattisuus on kielensisäinen asia. Kääntäjän pitää tietysti tuntea lähtökielen idiomit, mutta tämä ei merkitse, että hänen pitäisi idioottimaisesti jäljitellä niitä.

Jos joku kirjoittaa suomeksi ”Näin käytyä hyväksynemme ehdotuksen”, niin se on (teennäisen) idiomaattista, mutta ei tästä todellakaan seuraa, että sellaisen tekstin kääntäjän pitäisi väkisin ja hampaat irvessä etsiä vastinetta suomen kompaktille lauseenvastikkeelle ja potentiaalille tai vääntää itsensä solmuun suoltamalla käännökseen joitakin kohdekielen idiomeja.
8.9.2013 4.48
urpu
Koulu-urheilua? Tarkoittaako se koululiikuntaa?