Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Omakuva: Kersti Juva.
Kersti Juva on suomentanut englanninkielistä kaunokirjallisuutta 1970-luvulta asti. Häntä kiinnostaa kielessä ennen kaikkea merkitys ja miten se suomeksi ilmaistaan. Paraikaa hän kirjoittaa elämäntyöstään Kulttuurirahaston eminentia-apurahan turvin.

rss

31.3.2012 20.22
Kersti Juva

Persoonallista

Työssäni olen tullut huomaamaan että suomen kielessä persoona ilmaistaan usein kovin eri tavalla kuin englannissa. Paljon on puhuttu sinä-passiivin epäsuomalaisuudesta mutta eivät ensimmäisen persoonan vastineetkaan aina ole itsestään selviä.

Otan esimerkkejä työn alla olevasta käännöksestä. Lyhyessä blogimerkinnässä en voi valitettavasti liittää mukaan kontekstia, joka kertoisi enemmän siitä, miksi olen päätynyt juuri näihin ratkaisuin. Viime kädessä konteksti on koko teos.

”You think they’re [vanhemmat] OK when you’re little” tuntui kotoisammalta muodossa ”Pienenä sitä luulee että ne on Ok”. Kysymystä ”Can you stand impatiently?” vastaa käännöksessäni ”Voiko ihminen seistä kärsimättömästi?” Mutta lause ”What if you can prove you weren’t the bad guy she took you for” tuntuikin vaativan sinä-muotoa koska puhuja tarkoittaa tässä enemmän itseään kuin ihmisiä yleensä: ”Mitä jos voisit todistaa, ettet ollut se roisto, jona hän sinua piti”. Toinen mahdollisuus voisi olla: ”Entä jos voisin todistaa, etten ollut se roisto, jona hän minua piti”.

Suomalainen käyttää yksikön ensimmäistä persoonaa paljon vähemmän kuin britti. ”I rather doubted it” voisi hyvin kuulua: ”Tuskinpa vain” ja ”I sometimes wonder” ”Joskus se mietityttää” ja ”I wish I hadn’t told you that” ”Kaduttaa että kerroin sinulle siitä.” On muitakin tapoja häivyttää painokas minä, usein turvaudun kätevään sanaan ”meikäläinen”.

Monikon ensimmäinen persoona on aina ongelmallinen käännettävä. Englanninkielisissä elämäntapaoppaissa otetaan lukija mukaan esittämällä asiat me-muodossa, mutta minusta tapa on suomen kielelle vieras. Yleistäviin väitteisiin passiivi tai nollapersoona sopii suomessa paremmin.

Pari esimerkkiä romaanista, jota paraikaa suomennan: ”we blame a historical process as a way of exonerating individuals” ”syytetään historiallista prosessia, jolloin yksilöt vapautuvat vastuusta”  ja ”Can we be sure the child was his?” ”Onko varmaa, että lapsi oli hänen?” Kuinka paljon kömpelömpi olisikaan käännös: ”Voimmeko olla varmoja siitä että  – ”? Joskus häivyttäminen tuntuu luontevalta silloinkin, kun on kyse tietyistä ihmisistä: ”There was a silence. We ate.” ”Oltiin vaiti. Syötiin.”

Kyllä suomi on metka kieli.


Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele

1.4.2012 19.52
L
Kommentoidaan nyt
Sekin on metkaa, miten suomenkieliset puhujat nielevät mukisematta passiivissa tai nollapersoonassa esitetyt yleistävät väitteet sen enempää kyselemättä. Ehkä siksi, että kenenkään ei tarvitse ajatella väitteen koskevan juuri häntä itseään. "Hanavettä pidetään terveellisenä" ei välttämä implikoi minua, ja kun tarkemmin ajattelen, ei ketään muutakaan. Jos vastaavan lauseen esittää englanniksi, vastapuolen reaktio on herkästi "by whom?".

Toisaalta englanninkieliset nielevät purematta me-muodossa esitety yleistykset. Suomalainen vastaisi, että "ketkä me?".
2.4.2012 9.42
M
Kaikenlaista niellään purematta
Nimim. L:n mukaan suomalainen vastaisi "ketkä me?", mutta emmeköhän ole jo aika tottuneet suostettelu-, painostus- tms. puheeseen, jossa meitä viedään kuin pässiä narussa.

Ne meistä, jotka ovat säilyttäneet kriittisyytensä, osaavat epäillä myös syytetään-tyyppisiä verbinmuotoja. Sellainen epäily kuuluu ymmärtävän lukutaidon alkeisiin.

Minusta sävy, jopa sisältö muuttuu toiseksi, jos "we blame" käännetään "syytetään". Jälkimmäinen sopisi paremminkin vastaamaan ilmausta "they blame".

"We blame" sisältää osallisuuden ajatuksen, vaikka ehkä aika lievän - ei we-sana sentään ole täysin fraasiutunut. Suomen "syytetään" on ulkokohtainen.

Ehkäpä suomalaiset käyttävät 1. persoonaa harvemmin kuin esimerkiksi britit. Johtuukohan tämä osittain siitä, että käännöskirjallisuus varjelee meitä siltä? Käsitykset suomalaisten umpimielisyydestä ovat jossain määrin itsensätoteuttavia ennustuksia.

Kyse ei ole vain siitä, että britti tai amerikkalainen tai ruotsalainen sanoo asiat toisin, käyttäen useammin 1. persoonaa. Jospa hän myös tuntee ja ajattelee toisin? Silloin "suomenmukainen" kääntäminen onkin sisällön muuttamista ja henkilöiden ja asioiden sijoittamista suomalaiseen miljööseen.

Pitäisiköhän "Cogito ergo sum" suomentaa "Jotain taidetaan ajatella. Saattaapa siis jotain olla olemassa, vaan saattaa olla olemattakin." Olisiko "Veni vidi vici" fennistisesti "Olihan tuota tulemista ja näkemistä ja voittamista".
2.4.2012 13.48
L
Pandoran lipas aukesi...
Nimim. M, tulit juuri havainnollistaneeksi, kuinka tekstiyhteys eli konteksti on aina kaiken kääntämisen A ja O, vaikket itse sitä ihan taida tajutakaan!

3.4.2012 9.56
Laura Kataja
Me-muoto
Tuosta tulee mieleen aikaisemmin terveydenhuollossa käytetty (typerä) meitittely: "kuinkas meidän vatsamme on tänään toiminut" - kun sinuttelu tai teitittely olisi tuttavallisuuden asteesta riippuen oikea puhuttelutapa.

Lienee vähentynyt, kun kärttyisät potilaat ovat tarpeeksi usein vastanneet: "tohtorin vatsasta en tiedä, mutta minulla on edelleen ummetusta."
3.4.2012 21.21
L
Sono ergo penso
Tulipahan mieleeni, koska olen, että lause "sometimes I wonder" oikeastaan sisältää suomeksikin 'minut': se tarkoittaa, että "joskus (minua) mietityttää". Samoin "I wish I hadn't told you" tarkoittaa oikeastaan, että "(minua) kaduttaa, etten...".
6.4.2012 16.37
Kanssa
Yritetään parhaamme
Tästäkö siis on kyse, kun Kiira Korpi kommentoi TV:ssä kisamatkansa petuuntumista tyyliin: " Totta kai ollaan pettyneitä, mutta yritetään tähdätä ensi kauteen ja ollaan toiveikkaita..." Ei yhden yhtä minää koko haastattelussa.