Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Omakuva: Kersti Juva.
Kersti Juva on suomentanut englanninkielistä kaunokirjallisuutta 1970-luvulta asti. Häntä kiinnostaa kielessä ennen kaikkea merkitys ja miten se suomeksi ilmaistaan. Paraikaa hän kirjoittaa elämäntyöstään Kulttuurirahaston eminentia-apurahan turvin.

rss

31.10.2011 17.01
Kersti Juva

Lukemisen ylistys

Lukulaitteet tuntuvat herättävän intohimoja. Suuri joukko lähipiiristäni vakuuttaa, että kirjan lukemisesta on maku poissa, jos sitä ei saa käteen paperille painettuna kirjana. He yltyvät ylistämään kirjan tuoksua, paperin rahinaa, esineen käteensopivuutta.

Kysyttäessä käy ilmi etteivät he ole koskaan nähneetkään lukulaitetta.

Lukulaite ei todellakaan tuoksu eikä rahise, mutta se mahtuu taskuun ja painaa murto-osan siitä mitä vastaava määrä kirjoja, niitä kun voi olla laitteeseen ladattuna kymmeniä (itse asiassa satoja). Kukapa ei nauttisi kirjan lukemisesta kotona nojatuolissa, mutta entä kun haluaa kaksikymmentä kirjaa mukaan matkalle tai mökille eikä pääse autolla ovelta ovelle?

Muutama vuosi sitten ajoin pyörällä Keski-Ranskasta Santiago de Compostellaan. Iltalukemista yli kuukauden matkalle tarvittiin enemmän kuin yksi kirja, mutta yhtään liikagrammaa ei tehnyt mieli polkea Pyreneiden yli. Latasin kännykkään Gutenbergista vanhoja suomalaisia klassikoita ja luin Espanjan lämmössä teltassa Jukolan veljesten ilvesjahdista lumisessa korvessa. Kukaan ei saa minua uskomaan että teksti olisi soinut kauniimmin kirjamuodossa.

Kirjoitettu sana ei siitä muutu, onko se käsin kirjoitettu, painettu vai sähköisessä muodossa. Todella suuret muutokset sanan välittämisessä eteenpäin ovat olleet kirjoitustaito ja kirjapainon keksiminen. Suullisen perinteen kuolemassa on paljonkin suremista, käsinkirjoitettujen, harvojen etuoikeudeksi jäävien teosten perään en sen sijaan haikaile. Tärkeää kai lienee se mitä luetaan ja se että luetaan. Eikähän mikään estä lukemasta painettua kirjaa nojatuolissa takan ääressä (paitsi kirjan, nojatuolin tai takan puute.

Sähköisellä kirjalla on omat etunsa. Kun kirjahyllyt täyttyvät, ei ole pakko muuttaa isompaan asuntoon tai luopua kirjoista. Metsääkin säästyy jos jokaista bestselleriä ja sanomalehteä ei tarvitse painaa tuhansin kappalein.


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

17.11.2011 21.56
Kata
Niinpä. Tuosta tulee jotenkin mieleen 90-luvun loppu ja digikuvauksen tuleminen. Julistettiin huolestuneena mm. että valokuvan "totuus" kärsisi inflaation. Hui-hai, kuvia oli muokattu erilaisia totuuksia vastaavaksi jo suurin piirtein valokuvauksen keksimisestä lähtien.

Camera obscura, sulkakynä, pallokirjoituskone,
digikuvakehys, kirjakäärö, hipaisupuhelin.

Kuvan tai tekstin lukeminen ei muutu.
18.11.2011 18.59
Mutabilis
Muutosten näkemisestä
Ei ole mitään uutta auringon alla, sanoi Saarnaaja. Ja uskonnonopettajani selitti tätä sillä, että ei suihkukonekaan ole uusi keksintö, sillä jo muinaisina aikoina mustekalat ovat liikkuneet reaktiovoimalla.

Tuohon kai voisi tiivistää teknonihilismin eli sen, ettei nähdä tai ei myönnetä tekniikan kehityksen merkitystä tai vaikutuksia.

Valokuvat ovat kärsineet todellisen inflaation ja samalla arkipäiväistymisen. Ennen vanhaan kuvia todella otettiin harkitusti ja niitä valmisteltiin. Nykyisin niitä vain napsitaan ja ehkä saman tien postataan nettiin. Kannattaa katsoa ilmaisjakelulehtiä: niissä on "lukijoiden lähettämiä" eli lehden tosi halvalla ostamia kuvia, joiden tekninen tai valokuvauksellinen laatu voi olla aivan surkea mutta jotka osuvat ihan nappiin. Content is king, jos latinan sekaan saa näin englantia heittää.

Sama koskee kirjoittamista. Nykyisin kuka vain ja hänen veljensä voi kirjoittaa julkisuuteen ja myös tekee niin. Jos joku ei tämän takia tarkista lukutottumuksiaan, oma häpeä. Voi pysyä poissa uusista medioista, mutta jos niitä rupeaa seuraamaan, on pakko opetella suodattamaan ja rajusti.

Kirjoitettu sana on aina muuttunut tekniikoiden mukaan. Kiveen hakatut kirjaimetkin olivat ihan erilaisia kuin papyrukseen piirretyt. Silloin, kun kirja maksoi hyvinkin pienen maatilan verran, kirjoittaja harkitsi ja ajatteli ihan toisin kuin nykyisin. Kirjapainotaito laski aluksi ehkä hinnan tavallisen talonpojan vuositulojen tasolle. Nyt kirjan monistuskustannukset ovat palaneen puupennin luokkaa - tai vähemmän, jos levitetään netissä. Totta kai se vaikuttaa.

Nasevalla ilmaisemilla on edelleen arvonsa, mutta sitä ei arvosteta. Kolumnitkin ovat nykyisin jutustelu- tai romaanityyliä. En halua moittia ketään kolumnistia erikseen vaan maailman kaikkia kolumnisteja kaikkia yhteisesti.

Ennen vanhaan hyvä kolumnisti mietti asiaa pitkään, kirjoitti liuskan, mietti uudestaan ja kirjoitti kaiken uudestaan, leikkasi sitten ensimmäisen puoliskon pois (koska siinähän ei päästy asiaan ja juttu oli ihan liian pitkä) ja työsti loppuosasta hyvän jutun tiivistäen niin, että pahaa teki, kun omasta hengentuotteesta lensi niin paljon pois. Nyt ei tunnu olevan väliä, kun tilaa on (ainakin netissä) mutta aikaa ei (kirjoittajalla).

Jos kolumnia ei ole tuskallista kirjoittaa, sitä on yleensä tuskallista lukea.