Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Omakuva: Kersti Juva.
Kersti Juva on suomentanut englanninkielistä kaunokirjallisuutta 1970-luvulta asti. Häntä kiinnostaa kielessä ennen kaikkea merkitys ja miten se suomeksi ilmaistaan. Paraikaa hän kirjoittaa elämäntyöstään Kulttuurirahaston eminentia-apurahan turvin.

rss

30.3.2013 15.40
Kersti Juva

Lainahöyhenissä

Kirjailijoilla on usein tapana upottaa tekstiin sitaatteja antaakseen sanottavalleen sillä kurilla kiivautta ja voimaa.

Kääntäjälle lainaukset aiheuttavat loputonta vaivaa. Hyvä suomennostapa edellyttää, että sitaatit ovat kohdallaan. Ensin pitää äkätä, että tekstissä on sitaatti, sitten selvittää, mistä se on, sitten ongittava tietoon, onko se suomennettu, ja lopuksi kaivettava tuo suomennos jostakin esiin. Kaiken tämän vaivan jälkeen suomentajalla on käsissään tekstinpätkä, joka ei ehkä sano suomalaiselle lukijalle mitään. Vaikka jonkun englantilaisen runoilijan tuotantoa olisikin suomennettu, runot eivät ole meille tuttuja samalla tavalla kuin kansallinen kirjallinen perintömme.


Sitaatilla on tekstissä jokin tarkoitus. Sen on määrä tuottaa löytämisen iloa, tunnistamisen tyydytystä, herättää muistoja, luoda tunnelmaa, palauttaa mieleen siteeratun teoksen maailmaa.


Suomentaja sijoittaa löytämänsä sitaatin tekstiin, lisää ehkä lainausmerkit, joskus jopa muutaman selittävän sanan: "kuten Hamlet sanoo", ja toivoo parasta. Nämä ovat niitä kulttuurisidonnaisia asioita, jotka väkisinkin jäävät käännöksessä hämäriksi.


Raamattu on poikkeus. Sen voi olettaa olevan yhtä tuttu (tai tuntematon) sekä lähdekielen että kohdekielen lukijoille, kun käännetään esimerkiksi englannista suomeen, mutta aina ei asia ole ihan mutkaton siinäkään tapauksessa. Kerron esimerkin, jossa raamattukin osoittautui perin ongelmalliseksi.


Laurence Sternen Tristram Shandyssä on saarna, jonka tekstinä heprealaiskirjeen 13. luku 18. jae. Jaakko-kuninkaan käännöksessä se kuuluu näin: For we trust we have a good Conscience. Vuoden 1992 raamatunkäännös sanoo: ”Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas." Ikävä kyllä saarnan kärki perustuu nimenomaan sanaan trust – 'luotamme'. "Eikö nyt ihminen tässä elämässä voi olla varma ainakin yhdestä asiasta [ ---] onko hänellä hyvä omatunto vai ei.”


Suomentajan uteliaisuus herää. Hän ryhtyy tekemään täysin tarpeetonta tutkimustyötä. Uudemmissa englanninkelisissä raamatuissa on sama tulkinta: We are sure that we have a clear conscience. Mitä sanoo alkuteksti? πειθομεθα γαρ οτι καλην συνειδησιν εχομεν εν πασιν καλως . Sanan peithometha merkitys on kuulemma jotakin uskomisen, luottamisen, vakuuttuneisuuden ja varmuuden väliltä.


Takaisin töihin. Suomentaja alkaa penkoa vanhempia raamatunkäännöksiä. ”Sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto”, sanoo vuoden 1938 Uusi testamentti. Sama ongelma. Perintöraamattu vuodelta 1852 tulee viimein hätiin: ”Sillä se on meidän uskalluksemme, että meillä on hyvä omatunto”. Pastori Yorick pääsee jatkamaan saarnaansa.


Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

30.3.2013 16.26
Ripsa
Suomentaja=salapoliisi
Juuri tuollaiset käänteet tulevat kyllä lukijankin silmiin. Koska tottakai Raamatun tekstillä on miltei aina jokin aivan määrätty tarkoitus kesken muun tekstin, kirjailijat ovat kamalan ovelia.

Meillä olisi olleet kotona Kings James, nuo kaksi Raamatun suomennosta, mutta ei kreikkalaista, saati tajua kreikasta.

Runoilija Juha Siro muistutti eilen mieleeni Odysseus Elytiksen pitkän runoelman pari vuotta sitten Markku Pääskysen suomentaman opuksen (nimi katosi päästä), joka tuntui olleen aivan täynnä viittauksia mm. pääsiäiseen, mutta siis kreikkalaiskatolisessa (?) muodossa.

Kirja jäi tuolloin kesken, mutta muistan vainunneeni siinä bysanttia.

Kiitänpä Sinua nyt kaikista hienoista suomennoksistasi, kun kerran ilmestyit siihen!
1.4.2013 8.23
Mauri Komsi
Raamatunselitystä
Raamattu on poikkeus, sen voi olettaa tutuksi, sanoo Kersti Juva, mainiten kuitenkin yhden poikkeuksen tästä poikkeuksellisuudesta. Saanen kertoa tapauksen, joka siitä tulee mieleeni.
Jos on kerrankin käynyt joulukirkossa, on varmasti kuullut keisarin käskystä, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tuota raamatunlausetta matkimalla suomalainen saa henkevän kiteytyksen vaatimukselle, että on verotettava myös niistä tuloista, jotka on ohjattu maailman ääriin erinäisiin veroparatiiseihin. Niin elävöitettiinkin erään puolueemme poliittisessa ohjelmassa vastaavaa vaatimusta. Iskevää julistusta vai turhaa sanakikkailua, se on makuasia.
Ohjelman mahdollisissa käännöksissä sanoitus kuitenkin olisi toiminut keskimäärin huonommin kuin suomeksi. Sillä monessa kieliversiossa kyseinen raamatunkohta (Luuk 2:1) kertoo ensi sijassa väestökirjanpidosta tai omaisuuksien arvioinnista. Se ei heti tuo mieleen pelkkää rahastusta, niin kuin suomen sana verollepano tekee: …that a census be taken of all the inhabited earth… / …that all the world should be valued… / …dass alle Welt geschätzt würde… / …que tout le monde fût enregistré…
Jaakko-kuninkaan raamatussa on kyllä tutun näköinen verbi: …that all the world should be taxed. Mutta tietääkseni sekin tarkoitti aikoinaan nimenomaan arvioimista.
Lisiä: scripturetext.com
2.4.2013 10.54
Erkki (eka)
Maailman verolliseksi laskeminen
Mauri Komsi toteaa, että monessa kieliversiossa raamatunkohta Luuk 2:1 kertoo ensi sijassa väestökirjanpidosta tai omaisuuksien arvioinnista: ”Se ei heti tuo mieleen pelkkää rahastusta, niin kuin suomen sana verollepano tekee.”

Ensimmäisissä Raamatun suomennoksissa puhuttiinkin ”maailman verolliseksi laskemisesta” ja ”arvioimisesta” – ei verollepanosta.

Agricolan Uusi testamentti 1548: ”Se tapactui sijs nijnä Peiuine / Ette yxi Käsky wloskeui Keisarild Augustuselta / ette caiki Mailma piti Werolisexi laskettaman. Ja teme weron Laskemo oli ensimeinê / ia silloin tapactui coska Kyrenius oli Waldamies ylitze Syrian maan. Ja menit itzecukin Kaupungihins andaman heidens arwatta.”

Vuoden 1642 Raamattu: ”Niinä päiwinä käwi yxi käsky Keisarilda Augustuxelda / että caicki mailma piti werollisexi laskettaman. Ja tämä weron laskemus oli ensimäinen / joca tapahtui silloin coska Kyrenius oli Maanherra Syrias. Ja cukin meni kaupungihins andaman idziäns arwatta.”
2.4.2013 11.00
Sekaisin
Siis kuinka?
Minulle jäi epäselväksi, miten uskallus olisi luottamusta ja minkä ongelman ratkaisi se, että suomennoksessa käytettiin vuoden 1776 Bibliaa. Näen kyllä, minkä ongelman sellainen *aiheuttaa*...
4.4.2013 15.39
K. Ruohomäki
Sananselitystä
Kun vanhemman kielenkäytön sanoja alkaa selittää sanojen nykymerkityksillä, tuloksena on juuri sellaista puppua kuin edellisistä kommenteista näkyy.

Sanat uskaltaa ja uskallus merkitsivät vanhassa kirjakielessä ja merkitsevät yhä murteissa juuri luottamista taikka tarkkaan ottaen sitä samaa mitä blogisti selittää kreikan peithometha sanasta. Samoin eestin usaldada merkitsee 'luottaa'. Siksi vanhan kirkkoraamatun teksti avasi siteerattua kohtaa, jonka voisi tulkita: "sillä me luotamme hyvään omaantuntoomme".

Laskea taas, jota Erkki (eka) koettaa selittää, merkitsi vanhassa suomessa ja merkitsee lounaismurteissa 'panna, asettaa'. Kun Agricola kääntää: "ette caiki Mailma piti Werolisexi laskettaman", hän tarkoittaa, että koko maailma piti verolle pantaman. Ja "weron Laskemolla" hän tarkoittaa juuri verollepanoa. Eli vanhimmissa suomenkielisissä uusissa testamenteissa sanonta on tässä kohtaa merkitykseltään olennaisesti sama kuin nykyisessä. Erkkikin hyväksynee, ettei rakennuksen perustan laskeminen tarkoita lujuuslaskelmia vaan perustan panemista, muuraamista.
5.4.2013 13.30
Etkki (eka)
Laskeminen ja paneminen
Hyväksyn mielihyvin K. Ruohomäen sananselitykset. Hän varmaa tuntee asiansa.

Mielenkiintoinen on kuitenkin tuo Mauri Komsin toteamus, että monessa kieliversiossa raamatunkohta Luuk 2:1 kertoo ensi sijassa väestökirjanpidosta tai omaisuuksien arvioinnista.

Siksi nuo vanhimpien Raamatun suomennosten kohdat tuntuivat minusta tässä asiayhteydessä huomion arvoisilta.

5.4.2013 15.47
Edelleen sekaisin
Kääntäjän ratkaisu?
Ilmeisesti tässä yksi ongelma on, että alkuperäisessä jutussa kääntäjä ei kerro, mitä teki. Lähtötekstissä saarna perustui raamatunkohtaan ja sen tulkintaan siten, että nykyisen tai edellisen suomennoksen pohjalta tulkinta näyttää tuulesta temmatulta.

Ottiko Juva siis käännökseensä vuoden 1776 Biblian tekstiä vai miten hän ratkaisi ongelman? Osa kommentoijista näyttää ottaneen jutun vain selityksenä, miten kääntäjä päätteli lähtötekstin merkityksen ja logiikan. Kääntämisen ongelma jää, ja oikeastaan kärjistyy.
7.4.2013 9.05
Finnugor
Matkijalintu lainahöyhenissä
Sitaattiongelma on ja pysyy sellaisena kuin Kersti Juva sen hyvin selosti. Yhtä hankala ja kääntäjille tuttu se on kuin sanaleikkiongelma. Joskus nämä kaksi ovat kimppuna.

Kuvitellaanpa tilannetta, että kirjailija haluaa siteerata vieraskielistä tekstiä, jonka kaikki hänen maassaan hyvin tuntevat siinä vieraskielisessä asussaan. Vielä hän haluaa korvata siinä joitakin sanoja samanhahmoisilla oman kielensä sanoilla, ikään kuin lapsi matkisi kuulemiaan sanoja, joita hän ei ymmärrä. Syntyy hourailua, lukuelämyksenä ehkä nautittavaakin lukijalle, joka huomaa lainaamisen ja matkimisen.

Tuloksen siirtäminen kolmannelle kielelle on lievästi sanoen haasteellinen tehtävä. Mutta sellaiseenkin toimeen on tartuttu. Ajattelen Sándor Kányádin On seutuja –kokoelman runoa Vainajien päivä Wienissä. Hän siteeraa latinalaista, katolisessa Unkarissa hyvin tunnettua messukaavaa Dies irae, dies illa… Seuraava säe olisi solvet saeclum in favilla. Siinä Kányádi muuttaa kolmea ensimmäistä sanaa sen verran, että niistä tulee unkarin sanoja. Neljättä ei tarvitse muuttaa, koska se muutenkin näyttää unkarilaiselta yhdyssanalta (fa = puu, villa = hanko, tadikko).

On se suomennettu!