Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Omakuva: Ilona Paajanen.

Ilona Paajanen edustaa Kotimaisten kielten keskuksen juniorikastia. Hän on innostunut 4-virkavuotias, jonka erikoisaloja ovat murresanakirjan makkara-alkuiset sanat sekä verkkosivujen editointi. Murreorientoitumisen lisäksi hänen salaamattomia intohimojaan ovat viron kieli ja alkeisvalokuvaus.


rss

18.10.2016 11.45
Ilona Paajanen

Onko sika kunnossa?

Puhekielessä on pitkään kuultu ihan sikana puhetta sikahyvistä asioista.

Sikamagee. Tällainen oli ensikontaktini slangisikailuun. Vuosi oli kutakuinkin 1996, ja yllekirjoittanut pikku maalainen oli yökylässä samanikäisen helsinkiläisserkkunsa luona. Serkku intoili viimeisimmästä fudismatsista, jonka voittaminen oli ollut sikamageeta. Vielä enemmän kuin futiksen d tai makean g, maalaishiirtä ihmetytti, mitä tekemistä sialla ja makealla on keskenään. Sanaparitus kuulosti tottumattomaan korvaan koomiselta.

Kahdessakymmenessä vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua kummallista evoluutiota. Viime viikolla bloginiekka sai itsensä kiinni kehumasta nyhtökauran yllättävää runsautta: sitä ol iha sikana yhdessä rasiassa. Jos sika-virus on tarttunut kolmekymppisen itäsuomalaisen murteeseen, minne muualle se onkaan levinnyt? Vai onko niin, että satun vain olemaan slangijättöinen: omaksun trendi-ilmaukset vasta sitten, kun kukaan muu ei niitä enää käytä? Päätin tarttua possua saparosta ja tutkaista asiaa.

Sian pitkä historia

Suomen kielessä sialla on jo pitkään ollut erityinen sija – ainakin jos syvään juurtuneista, sukupolvelta toiselle periytyneistä sanonnoista voi päätellä jotain. On saatettu esimerkiksi ostaa sika säkissä tai heittää helmiä sioille. Milloin on lyöty jotakuta kuin vierasta sikaa, milloin taas eletty kuin siat vatukossa. Sikaa on myös käytetty haukkumasanana siivottomalle tai törkeästi käyttäytyvälle ihmiselle.

Paunosen (2000) slangisanakirjassa kerrotaan sian laajentaneen reviiriään sikana- ja sikahyvä-tyyppisiin ilmauksiin 1980-luvulla. Kotuksen uudissanatietokantaan ensimmäiset taltioinnit sian tällaisesta käyttötavasta on tehty vuonna 1993, jolloin Madonna vaikutti ihan sikana lihaksikkaalla esikuvallaan. Samana vuonna havaittiin myös uusi sikaenerginen ja seksikäs miestyyppi. Sittemmin tietokantaan on lisätty laumoittain uusia sika-havaintoja, muiden muassa adjektiivit sika-ajankohtainen, sikacool, sikavaikea ja klassikko sikahyvä, mutta myös esimerkiksi adverbit sikahuonosti ja sikapaljon sekä substantiivit sikahumalainen ja jopa sikaraivo.

Sika nykysuomessa

Edellä mainittujen tapausten valossa vaikuttaa siltä, että sikaa ei ole tiukasti karsinoitu, vaan se on hyvinkin monikäyttöinen puhekielen elementti. Vastaavanlaisissa merkitysyhteyksissä esiintyvät intensiteettiä lisäävät törkeen ja sairaan. Sanoille voi nähdä yhteisenä eräänlaiset siivottomuuden tai epämiellyttävyyden konnotaatiot, mutta kaikkia ilmauksia käytetään kuitenkin surutta myös neutraalin tai positiivisen määritettävän edellä. Sikasiisti on yhtä viihdyttävän paradoksinen lausahdus kuin törkeen siisti, mutta kummankin merkitys on yksinkertaisesti ’todella hieno’.

Sika- ja sikana kuulostavat sillä tavalla värittyneiltä ilmauksilta, että niiden voisi helposti olettaa jääneen jo pois käytöstä; muotisanojen elinkaari kun harvoin on pitkä. Tuntuisi luontevalta, että sikaakin olisi viskelty nuorison puheessa joitakin vuosia kiihkeästi, kunnes se sitten olisi alkanut kalskahtaa aikansa eläneeltä oman aikansa lapselta ja tehnyt tilaa uusille vahvistussanoille, joiden intensiteettiä ei olisi vielä kulutettu loppuun. Mutta niin kävi tämänkin teorian kohdalla, että sika söi eväät niin sanotusti, eli myttyyn meni. Sika- ja sikana ovat nimittäin jo siinä määrin vakiintuneet osaksi puhekieltä, että kumpikin on mainittu nykykielenkäyttöä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa arkikielinen-täsmenteen kera. (Normitetussa yleiskielessä niiden käyttöä edelleen kielipoliisit, -natsit ja -fetisistit karsastavat.)

Ja niin vain elinvoimaiselta sika vaikuttaa myös tekemäni satunnaisotannan perusteella. Sika livahtaa yli kolmekymppisten tuttavieni puheessa melkein yhtä sutjakkaasti kuin viime vuosikymmenelläkin: asioita tehdään ihan sikana, nyt kun vielä ollaan nuoria (joidenkin silmissä). Pikaisen Google-haun satona taas 17-vuotias lahtelainen kuvailee YleX:n kesän 2016 Kesäkumibiisiä sanoilla ”kivan erilainen, freesi. Ihan sikahyvä”.

Entäs sitten Stadin slangin perilliset, Helsingin nuoret kieli-innovaattorit? Vieläkö sika tarjoaa riittävää voimakkuutta ilmauksiin? Vastikään erään kantakaupunkilaisen lukion edustalla hyvin trenditietoisen oloinen tyttöporukka valitteli tenttikokemuksiaan: koe oli ollut siis sikavaikee.

Lienee turvallista (tai aiheeseen sopivammin kärsällistä) todeta, että sika elää ja voi hyvin.

Possu ja kurakärsä. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.
Sikapossu.
Paunonen, Heikki & Paunonen, Marjatta 2000: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii. Stadin slangin suursanakirja. Helsinki: WSOY.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja