Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät
-blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss Elävät päät

7.4.2016 10.20
Elina Heikkilä

Mikael Agricola ja välimerkit

Vinoviiva näytti 1500-luvulla tauon paikan.

Kun lukee Mikael Agricolan teoksia 1500-luvulta, löytää monenlaista hämmästeltävää niin sanastosta, oikeinkirjoituksesta kuin lauserakenteistakin. Entäpä Agricolan tekstiä jaksottavat välimerkit? Niihin ehkä harvemmin tulee kiinnittäneeksi huomiota, mutta niitäkin tutkiskellessaan nykylukija löytää sekä edelleen eläviä että pois jääneitä käytänteitä. Tässä muutamia välimerkkihavaintoja lauantaista Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää odotellessa.

Nykykirjoittajilla on käytössään paljon runsaammin erilaisia välimerkkejä kuin Mikael Agricolalla. Hänen painetuista teoksistaan löytyy pääasiassa vain viittä välimerkkiä: vinoviivaa, pistettä, yhdysmerkkiä, kysymysmerkkiä ja kaarisulkeita. Agricola on siis tullut toimeen muun muassa ilman huutomerkkiä, kaksois- ja puolipistettä sekä lainausmerkkejä. Mutta pärjäsikö hän myös ilman pilkkua? Palataan  siihen kysymykseen vähän myöhemmin. Kysymysmerkkiä ja kaarisulkeita Agricola on käyttänyt melko lailla samaan tapaan kuin niitä edelleenkin käytetään.

Pisteellä monta käyttöä

Pistettä Agricola on käyttänyt virkkeen lopussa jokseenkin nykyiseen tapaan. Tai ehkä pitäisi sanoa, että hän käytti sitä kappaleen lopussa. Varhaisessa Rucouskiriassa on nimittäin monen sivunkin pituisia rukouksia, jotka on ladottu yhdeksi kappaleeksi ja joissa on vain yksi piste, lopussa. Muutoin tekstiä rytmittää vinoviiva. Myöhemmissä teoksissa Agricolalla on jo pisteitä myös kesken kappaleen.  Eräänlaisena luetelmamerkkinäkin piste on toiminut: Agricolalla voi nimittäin allekkaisille riveille ladotuissa luetteloissa ja runonsäkeissä olla rivinloppuiset pisteet.

Näiden lisäksi Agricolalla on piste myös erilaisten otsikoiden lopussa: kirjojen nimiösivuilla (Se Wsi Testamenti.), usein väliotsikoissa (Isen Jumalan tyge Rucous.) ja jopa elävissä päissä eli sivujen ylälaidoissa juoksevissa otsikoissa (esimerkiksi aukeaman vasemmalla sivulla Davidin. ja oikealla Psalttari.). Vaikka pistettä ei enää nykyään otsikoiden lopussa käytetäkään, tämä käytäntö on elänyt sanomalehdissä ja kirjoissa sitkeästi aina 1900-luvun alkupuolelle asti.

Agricolan aikana kirjan jokaista sivua ei numeroitu vaan ainoastaan aukeaman oikeanpuoleiselle sivulle merkittiin lehden numero roomalaisin numeroin. Agricolan Rucouskiriassa lehtinumeroissa ei vielä ollut pistettä, mutta hänen myöhemmissä teoksissaan oli.

Lyhentämisen ja rivinvaihdon käytänteitä

Agricola on käyttänyt pistettä myös lyhenteissä, joskaan ei systemaattisesti. Mutta enemmän huomiota Agricolan ja hänen aikalaistensa teksteissä kiinnittää aivan toinen lyhentämiseen liittyvä merkintätapa, niin sanottu nasaaliviiva eli tekstiin merkitty pieni rivinylinen viiva esimerkiksi sanoissa , seurakunnā, mielēme. Näillä viivoilla on osoitettu, että vokaalin jäljessä ääntyy nasaalikonsonatti n tai m, siispä esimerkkisanat on luettu sen, seurakunnan, mielemme.

Agricolan teoksista löytyy toinenkin nykylukijalle outo lyhenne. Sananloppuisen kirjainyhdistelmän us tilalla on käytetty merkkiä 9, siis Christ9 on luettu ”Kristus”. Näitä molempia merkintätapoja on alun perin käytetty käsikirjoituksissa, mistä ne ovat sitten siirtyneet painotekstiinkin.

Yhdysmerkki on Agricolan aikana ollut toisennäköinen kuin nykyään: ei suora poikkiviiva vaan yläoikealle kallistuvan yhtäsuuruusmerkin näköinen. Nykysuomalaiselle tämä Agricolan aikainen yhdysmerkki on tuttu Ilta-Sanomien logosta. Agricolan teoksissa yhdysmerkkiä näkyy pelkästään rivinvaihdoissa ja niissäkin nykyistä säästeliäämmin. Ellei rivin lopussa ollut tilaa yhdysmerkillekään, se vain jätettiin pois ja annettiin sanan katketa.

Vinoviiva vastasi pilkkua

Heti ensi silmäyksellä Agricolan teoksissa huomaa vinoviivan runsaan käytön. Ei ihme, että vinoviivaa on runsaasti, sillä Agricolan aikaisessa painotekstissä se on vastannut pilkkua:

Nin me mös näem / ettei hen wadhi taicka tunge / mutta ysteuelisesti haucuttele ia sanopi / Autuat ouat ne keuhet etc.

Tämän esimerkin viimeisen vinoviivan tilalla nykykirjoittaja käyttäisi kaksoispistettä eikä pilkkua.

Itse asiassa Agricolan teoksista löytyy kuin löytyykin myös pari pilkkua ja kaksoispistettä, mutta ainakin pilkut lienevät ladontavirheitä: Johanneksen evankeliumissa  väliotsikot Nelies Lucu ja VIII Lucu ovat saaneet peräänsä pilkun tuolloin tavanomaisen pisteen sijaan. 1500-luvulla käsikirjoituksissa on kyllä käytetty pilkkua mutta painetuissa teksteissä sen on korvannut näyttävämpi vinoviiva.

Suomen nykyiset pilkkusäännöt pohjautuvat lauseiden ja niiden osien välisiin suhteisiin, eikä pilkku nykyään ole mitenkään automaattisesti tauon paikka.  1500-luvulla oli toisin: vinoviiva on mitä ilmeisimmin ensi sijassa rytmittänyt ääneen luettua tekstiä – on helppo kuvitella, kuinka pappi on rukousta tai evankeliumia lukiessaan pitänyt tauon aina vinoviivan kohdalla:

Nin vskoit monda Samaritani / sijte Caupungist henen pälens / sen waimon puhen tedhen / ioca todisti / Hen ombi minulle sanonut / caiki mite mine tehnyt olen.

Vinoviiva onkin ollut hämäriin kirkkoihin ja tupiin sopiva välimerkki, lukijalle taatusti helpompi havaita kuin pikkuruinen pilkku.

Olisi mukava tietää, millaisia nimityksiä Mikael Agricola eri välimerkeistä käytti. Pistettä hän olisi voinut kutsua punktiksi latinan punctum-sanan mukaan tai sitten pilkuksi, jota sanaa hän on käyttänytkin merkityksessä ’tahra’. Tämä jää kuitenkin pelkäksi arvailuksi, sillä suomen kirjakielen isä ei ole teoksissaan antanut ohjeita välimerkkien käytöstä eikä muutenkaan kommentoinut niitä.

ELINA HEIKKILÄ

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja