Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät
-blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss Elävät päät

4.2.2016 9.17
Elina Heikkilä

Kaikki lapset laulamaan!

Ensimmäinen suomenkielinen koululaulukirja täyttää 400 vuotta.

Vuonna 1616 Maskun kirkkoherra Hemminki oli jo ikämies, hyvinkin kuusissakymmenissä. Toistakymmentä vuotta oli ehtinyt vierähtää siitä, kun hän oli toimittanut Yhden Wähän Suomenkielisen Wirsikirjan (1605). Mutta nyt Tukholmassa Ignatius Meurerin kirjapainossa oli saatu valmiiksi Hemminki Maskulaisen uusin kirja, ensimmäinen suomenkielinen koululaulukirja. Se on nimeltään

Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud, Christuxesta, ja inhimisen elämän surkeudhesta.

Kirja on suomennos Piae cantiones -laulukokoelmasta. Nimiön mukaan laulut ovat ”aina Suomen Schouluissa veisatud” mutta ”muutamissa M[aisterilta]. Jacobilda Finnolda – – ojetud”. Näitä lauluja oli siis vuoteen 1616 asti laulettu latinaksi Suomen harvalukuisissa kouluissa. Osa sävelmistä ja teksteistä oli vuosisatojen takaa, osa nuorempaa tekoa, mutta painettuina ne olivat ilmestyneet ensimmäisen kerran vasta vuonna 1583. Niinpä lauluja ei ollutkaan painettu aivan keskiaikaisessa muodossaan, vaan Turun katedraalikoulun rehtori Jaakko Finno oli korjaillut niiden sisältöä paremmin luterilaista oppia vastaaviksi.

Omistuskirjoituksessa Kankaisten kartanonherralle Henrik Hornille Hemminki vakuuttaa:

Ja vaicka näitä caickia ratki tyyni sana sanasta ei saatu Suomexi käätä suomen kielen ahtaudhen tähden: niin cuitengin virtten oikia ymmärys ja toimi on tallesa: niincuin sen oppined ja viisad miehed ymmärtävät.

Sen lisäksi, että Hemminki on tehnyt teksteihin tällaisia pakon sanelemia muutoksia, hän kertoo myös sovittaneensa muutamat alun perin koululaisista kertoneet laulut ”yhteidzest ja pääldä märäisest caickihin nuorihin ihmisihin”. Tämä maininta herättää mielenkiintoni: siis miten Hemminki on muokannut laulujen sisältöä? Viis siitä, että latinan alkeiskurssi jäi aikoinaan kesken – sanakirja kouraan ja rohkeasti vertailemaan!

Nuoruusikä ojennettakoon

Laulu Castitatis speculum on alun perin opiskeleville nuorukaisille suunnattu kehotus hylätä maailmalliset huvit, juopottelu ja muotivillitykset ja keskittyä ahkerasti opintoihin. Hemminki laajentaa laulun kehotukset koskemaan kaikkea nuorisoa ja vaihtaa koulun kirkoksi:

Puhtaudhen pyhyttä, Nuored racastaca, Hyljäin mailman turhutta, Kirckoo virjäst käikä.

Laulun latinankielisissä säkeistöissä vilahtelee nimiä, joiden pitäisi olla koulupojille oppikirjoista tuttuja. Heidän tulee hylätä filosofi Boethius ja rakkauden jumalatar Venus ja ottaa näiden sijaan oppia Lucretian tarinasta. Kun tämä hyveellinen nainen ei suostunut kauneudestaan huumaantuneelle Sextukselle, tämä raiskasi hänet. Lucretia vannotti omaisensa kostamaan puolestaan ja teki itsemurhan. Myös raiskaajan peri kuolema. Kumpikin joutui siis intohimon, Venuksen polttavan liekin, uhriksi.

Suomalaisnuorisolle Hemminki tarjoaa tässä kohtaa tutumpaa ajateltavaa, Jeesuksen vertausta tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11–32):

Esicuvax otettacon Toi Tuulaja Poica, Nuorus ikä ojettacon Cohta oikjan aican.

Kun tuhlaajapoika on rellestänyt maailmalla niin kauan, että on tuhlannut koko perintönsä, hän ymmärtää palata nöyränä ja anteeksi pyytäen isänsä luo – ja isä ottaa hänet avosylin vastaan.

Siinä vaiheessa, kun tuomitaan juomingit, näkösälle marssitetaan lisää antiikin mytologian hahmoja, viinin jumala Bacchus sekä jumalten juomanlaskija Ganymedes. Nämäkin nimet Hemminki ohittaa suomennoksessaan ja varoittaa sen sijaan:

Cuin on ynnä yhdhes seoras, Äiti sikjäns cansa: Niin juomist haoreus seora, Huorus hecumat nouta.

Puuveitsi pivossa

Samantapainen varoituslaulu on myös Scholares convenite, jossa valitetaan nykykoululaisten röyhkeyttä ja neuvotaan heitä nöyryyteen ja kuuliaisuuteen opettajiaan kohtaan. Tässä aiheessa Hemminkikin pitäytyy suomennoksensa ensimmäisessä säkeistössä:

Muinen oppivat olit, Cunnjall cuuljaxi tulit, Kärseit covaa kyllä. Nyt nuored nisäst tulled, Ei alamaisna olla, Tahtoo voi vanhoilla.

Laulun keskimmäisessä säkeistössä puhutaan latinaksi lampaista (oppilaista), joiden opiskeluinto herpaantuu ilman paimenta (opettajaa): latinan taito taantuu, ja käytös muuttuu barbaariseksi. Tämän kohdan Hemminki suomentaa vapaasti maalaillen:

Ei talon poica tiene, Papill nöyrytt näyttä. Vaan puuveidz pios pyrki, Silmäin edhes lyö nyrckii, Ilkjäst idzens käyttäin.

Hemminki siis kuvaa hyvin konkreettisesti  opin tielle lähteneiden maalaispoikien raakalaismaista käyttäytymistä. Tätä kohtaa lukiessa kyllä tuntuu, kuin suomentaja Hemminki olisi väistynyt hetkeksi syrjään ja päästänyt kirkkoherra Hemmingin nuhtelemaan seurakuntalaisiaan.

Laulun lopussa koululaisia on alun perin moitittu siitä, että he laiminlyövät opintonsa. Tuleville papeille tärkeät kirkkosävellajitkin jäävät oppimatta, kun pojat harjoittelevat mieluummin tanssia. Hemminki korvaa suomennoksessaan miksolyydisen asteikon alkusävelet g:n ja a:n Isä meidän ‑rukouksella: ”Ei Isä meidhän Lucuu Oikein osa sit luke, Eik ota oppia.” Koululaisille mieluisa tanssinopiskelukin muuttuu suomennoksessa humalaisten tolkuttomaksi tappeluksi: ”Vaan taisten tapell taita, Juom pengis joca aica, Eik tottell toimia.”

Piikaset, laulakaa!

1300-luvulta periytyvässä joululaulussa Personent hodie kuoropoikia (clericuli) – ja saman tien kaikkia poikia (pueri) – kehotetaan laulamaan enkeleiden tavoin kiitosta ihmiseksi syntyneelle Jeesukselle. Vaikka sana pueri joissakin yhteyksissä tarkoittaa kaikkia lapsia, tässä on mitä ilmeisimmin puhe vain pojista. Katolisena aikana Turun katedraalikoululaiset avustivat messuissa laulamalla, mutta tytöt eivät päässeet kouluun vielä pitkään aikaan. Kirkossa tytötkin toki kävivät, mutta katolisessa messussa seurakuntalaiset eivät laulaneet vuosisatoihin, eivät ennen 1960-luvulla pidettyä Vatikaanin toista kirkolliskokousta.

Luterilaisessa kirkossa seurakuntalaiset lauloivat jo Hemmingin aikana. Ne, jotka osasivat lukea ja joilla oli varaa omaan virsikirjaan, veisasivat Wähästä Suomenkielisestä Wirsikirjasta. Niinpä Hemminki on suomentanut joululaulun reformaation hengessä:

Veyoised veisadcatt, Piltised paohadcatt, Piicaised laolacatt: Kiitos Pyhän Pojan, Tulemastans mailmaan.

Sanat veijoiset (veikkoset) ja pilttiset viittaavat poikiin; piltti juontaa juurensa ruotsin sanaan pilt, jota on käytetty vain pojista ja nuorukaisista. Hemminki kuitenkin nimenomaisesti kutsuu laulamaan myös piikasia eli tyttölapsia!

Vaikka tytöt eivät päässeet kouluun, ehkä he ovat kirkossa kuulleet tämän itselleen kohdistetun laulukehotuksen. Laulukokoelman latinankielinen nimi Piae cantiones ecclesiasticae et scholasticae viittaa sekä kirkkoon että kouluun, ja monet lauluista ovat sisällöltään hengellisiä, joskaan eivät suoranaista jumalanpalvelusmusiikkia. Eiköhän kirkossa silti joskus ole täydennetty  virsikirjan antia näillä hurskailla lauluilla. Kaksi Hemmingin Piae cantiones ‑suomennoksista on myös mukana nykyisessä virsikirjassamme: Oi Kristus, taivaan kuningas (nro 277) ja Jeesuksen muisto ihana (nro 300), ei kuitenkaan Piae cantiones ‑sävelmin.

Ainakin yhdessä tilanteessa koulun ja kirkon ulkopuolellakin poikien laulua joutui kuulemaan, halusi tai ei: koululaisten pitäjänkäynneillä. Varattomilla koulupojilla oli tapana kulkea maalaispitäjissä hankkimassa ruokaa ja ehkä muutakin avustusta, ja näillä ker(j)uumatkoilla he lauloivat koululaulujaan. 

Luulisi, että maalaiset kuuntelivat mieluummin suomenkielistä laulua. Latinankielisistä lauluista rahvas ei ollut saanut mitään tolkkua, mutta nyt se saattoi seurata omalla äidinkielellään, milloin laulettiin ylistystä Jeesus-lapselle, milloin taas kuvattiin Henrik-piispan marttyyrikuolemaa. Ehkä sitten ruoka-aitastakin löytyi helpommin jotain laulajille annettavaksi.

ELINA HEIKKILÄ

Lisää aiheesta:

Hemminki Maskulaisen Piae cantiones ‑suomennos kuvina
Hemminki Maskulaisen Piae cantiones ‑suomennos tekstinä 
Mats Lillhannusin latinankielinen Piae cantiones -nuottieditio
Anna Viinamäki: Hemminki Maskulainen – virsirunoilija

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

8.2.2016 19.48
Kiiski
Opetukseksi
Kovin opettavia ja varoittavia taisivat koululaulut olla 400 vuotta sitten. Onkohan sen tapaista enää nykyisissä laulukirjoissa yhtään jäljellä? Omasta kouluajastani on viitisenkymmentä vuotta, ja vielä silloin laulettiin mm. "koska meitä käsketään". Nykyiset lapset ehkä tuntevat sen vain sanoilla "tuiki, tuiki tähtönen".
7.12.2016 10.11
Elina Heikkilä
Ut, re, mi, fa, sol, la, si
Korjasin pienen asiavirheen: toisin kuin alun perin kirjoitin, ut- ja re-tavuja on käytetty useiden eri sävellajien asteikkoja laulettaessa. Nykyisessä säveltapailussa ut-tavun tilalla käytetään tavua do.