Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Terhi Ainiala. Kuva: Kotuksen arkisto.

Terhi Ainiala tutkii ja tarkkailee nimiä ja niiden käyttöä. Hän asuu
Helsingissä ja toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin
yliopistossa. Aiemmin hän on työskennellyt Kotuksessa.

rss Terhi Ainiala

4.2.2011 13.12

Rööperiin

Hietalahden telakka-alueen nimeksi tullee Rööperinranta.

Rööperi on Helsingin tunnetuimpia slanginimiä. Pepe Willberg laulaa ”Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen” yhä uudelleen radiossa ja levyillä. Moni taitaa muistella Rööperiä karaokessakin. Kappale on jo vuodelta 1967, Juha Vainion sanoittama suomenkielinen versio Beatlesin Penny Lanesta.

Nimi on laulun myötä tainnut tulla tunnetummaksi kuin itse paikka. Muualla Suomessa eivät Punavuorta kaikki tunne, mutta Rööperistä on kyllä kuultu. Sijainti tosin voi olla epäselvä. Ja hämmästyipä kerran eräs Helsinkiin maalta muuttanutkin, että Rööperi onkin omassa uudessa kotikaupungissa. 

Rööperistä on puhuttu jo 1800-luvun lopulla. Taustalla on Rödberget-nimi; nykyisen Sepänkadun ja Punavuorenkadun välisistä rantakallioista on jo 1600-luvulla käytetty tätä nimeä niiden punaisen värin vuoksi. Kaupunginosan nimi on ruotsiksi Rödbergen.

Nyt Rööperi päässee viralliseksi nimeksi. Tai pikemmin sellaisen osaksi. Hietalahden historiallisen telakka-alueen nimeksi on nimittäin tulossa Rööperinranta. Nimi on nimistötoimikunnan ehdotus. Alueen nimistö vahvistetaan vielä asemakaavassa. 

Rööperin julkisuus siis jatkuu ja kasvaakin. Ei tunnu ollenkaan hullummalta tämä uusi alueen nimi. Ja näin slanginimi, kansanomainen nimi, pääsee osaksi virallisia karttoja ja kylttejä.

Kadunnimiinkin slangia on joskus haluttu, mutta se taitaisi olla jo hankalampi juttu. En noin yleisesti ja yksiselitteisesti kannata.


Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele

4.2.2011 13.26
Ei iske
Kyökkisuomea
Pitääkö sitä kyökkisuomea virallisiinkin nimiin tunkea. Rööperinranta on ihan hyvä puhekielinen nimi, mutta viralliseen nimistöön vaikka Punavuorenranta / Rödbergsstranden sopisi paljon paremmin. Kun puhekielessä nimet kuitenkin väännetään toisiksi, ei virallisten nimien puhekielistämisessä loppua näy. Krunikka, Sörkka ja Tölikka ovat hienoja nimiä juuri puhekielisinä.
8.2.2011 16.50
Terhi Ainiala
Hyvä kommentti! Kiitos siitä. Paljolti olen samaa mieltä. Tuo Rööperi on kuitenkin niin vanha (1800-luvun lopulta) ja laajalti tunnettu puhekielinen nimi, että kelpaa minulle virallistettunakin. Vai tulenkohan tässä anteeksi pirulle pikkusormen... Suunnilleen tähän rajan slanginimien virallisistamisessa kuitenkin tekisin.
21.2.2011 12.00
Esko Häsä
Rööperiin
En ole kielentutkija, enkä osaa edes määritellä slangia, mutta siitä huolimatta, tai siitä johtuen en pidä Rööperiä slangisanana, vaan kansan keskuudessa vakiintuneena kaupunginosan nimenä. Suomennoksena, jota Punavuorikin on. Mielestäni Rööperiä ei voi rinnastaa Tölikkaan, tai Krunikkaan. Painivat eri sarjoissa, johtuen kaupunginosien erilaisista ominaislaaduista. En haista Rööperissä kyökin hajua, vaan teollistuvan Helsingin. Vielä viisikymmentäluvun lopulla muistini mukaan alueella sijaitsivat mm. Philipsin tehtaat, Kniefin makkaratehdas, Fazerin makeistehdas, Suomen Kaapelitehdas, Airamin tehtaat, Koffin olutpanimo, Hietalahden Telakka ja tietysti satamatoimintoja. Kaikki tämä parinsadan metrin säteellä. Tuolloin se ei ollut kalliin asumisen Punavuori, vaan proletaarinen, lukuisten ränsistyneiden puutalojen Rööperi. Puhumattakaan sadan vuoden takaisesta historiasta. Rööperi-sana on täynnä arjen raadantaa, niukkuutta ja loputonta työtä. Menneisyyden Helsinkiä. Kunnioittakaamme sitä.
Helsingistä ovat kadonneet tehtaiden savupiiput, satamien nosturit ja lähes kaikki sen teollisen historiaan viittaava. Arvostan suuresti, että Hietalahden Telakan arkkitehtikilpailun lähtökohdissa tämä oli otettu huomioon. Pisteeksi i:n päälle tuli tämä nimi, Rööperinranta.
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa slangisanojen käytöstä kaupungin nimistössä, vain harkitusti ja pitkin hampain. Lohduksi vielä, tuskin tämä kuitenkaan koko kättä vie. Niin ja iltalukemiseksi pieni vihje. Arvo Turtiainen (1962): Minä paljasjalkainen.
24.2.2011 8.49
Terhi Ainiala
Esko Häsälle
Kiitos mukavasta kommentista! Slangin määrittely onkin kovin hankala asia. Slangissaon erilaisia kerrostumia: myös käyttöaloiltaan ja laajuudeltaan erilaisia nimiä. Osa niistä kuuluu jo yleissuomalaiseen puhekieleen (mm. Aleksi, Kaivari, Lintsi), jolloin ne eivät "tunnu kovin slangilta". Ja kiitos lukuvihjeestä: Turtiaisen kirja onkin hyllyssä, siihen on aina hyvä palata.
16.3.2011 13.24
Rööperinlikka
Telakka kaupunginosa maailmalla yleinen

Vai on Turussakin Telakka, Telakanranta, niin ei voida Helsingissä antaa paikalle sen historiallisen toimialan mukaista nimeä. Onhan Turussa Rautatieasemakin, joten pitäisikö Helsingin Rautatieaseman nimi muuttaa, jottet luule olevasi Turussa. Maailman monissa kaupungeissa (mm. Tukholma, Venetsia) on paikalla sijainnen telakan mukainen kaupunginosa.

Uuteen kaupunginosaan pitäisi suunnitelmien mukaan tulla turisteillekin tarkoitettuja toimintoja, tavaa nyt sitten Rööperinrantaa heille, lausumisesta puhumattakaan.

Antakaa Helsingille ja Hietalahden Telakalle sille oikeasti kuuluva nimi eli Telakanranta.

Kulttuurintaju kasvaa oman historiansa tuntemisesta, myös tulevissa Telankanrannan design-kortteleissa. Kiitos!
18.3.2011 14.36
Terhi Ainiala
Rööperinrannalla vain markkinoidaan
No niin, sainkin täsmennettyä tietoa Rööperinranta-nimestä Helsingin nimistönsuunnittelijalta. Rööperinrantaa ei ole esitetty viralliseksi. Rööperinranta on alueen markkinointi- ja imagonluontitarkoituksia varten luotu nimi, josta ei välttämättä tule koskaan osa Helsingin virallista kaupunginosa- ja osa-aluejakoa eikä kaavanimistöä. Alue on aiemmin tunnettu Telakkarantana, mutta kaavoittajalla ja rakennuttajilla oli tilauksessa "myyvempi" nimi, joka ei lisäksi sotkeutuisi samaan aikaan rakenteilla olevaan Turun Telakkarannan alueeseen. Rööperinrannan nimi ei siis välttämättä tule näkymään kartoilla tai asemakaavassa. Alue on edelleen Länsisataman kaupunginosan Munkkisaaren osa-aluetta. Kulmakunnan nimenä Rööperinranta saattaa tulla tutuksi, etenkin jos alueen uudet asukkaat ottavat sen omakseen, mutta ainakaan tässä vaiheessa sitä ei olla virallistamassa osaksi Helsingin virallista aluejakoa.