Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Riitta Korhonen
Riitta Korhonen on Kielitoimiston erikoistutkija. Hän tuli kielitajuiseksi muinoin oppikoulun 1. luokalla: tuolloin ilmeni aivan odottamatta, ettei hänen puhumansa kieli ollutkaan suomea – vaan savvoo. Vuosien mittaan on kielessä sitten riittänyt paljon muutakin ihmettelemistä ja ihastelemista.


Riitta Korhonen

5.10.2009 15.42

Soppaa ja kriisiä vaaliraha(sana)stossa

Vaalirahapaljastusten perusteella koko valtakunta on ollut täynnä salamyhkäisesti pursuavia vaalirahakirstuja.

Suomessa on ns. valtionkirkko, josta voi erota. Suomessa taitaa olla myös ”valtionpuolueita”, mutta niistäpä ei voikaan erota! Tai sitten kai pitäisi lopettaa verojen maksaminen. Eduskunnassa istuvat puolueethan saavat valtiolta eli meiltä puoluetukea. Tuen määrä on tänä vuonna ilmeisesti siinä 18 miljoonaa. Sen päälle tulee vielä sama mokoma tiedotuksen ja viestinnän ”tukemiseen”. (Näin kerrotaan mm. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomuksessa, jossa toki ensisijaisesti esitellään, mitä seikkoja puoluetukien käytöstä on tullut tarkastettua tarkastusviraston tarkastusohjeiden mukaisesti). Minä ja sinä ja me kaikki veronmaksajat siis annamme rahaa mm. Kataiselle, Vanhaselle, Urpilaiselle, Sinnemäelle, Arhinmäelle, Soinille, Räsäselle, Wallinille sekä heidän kavereilleen.

Kohta joku keksii, että noita meidänkin rahojamme on sotkettu vaalirahasoppaan. Sitten vaalirahajupakka saaneekin aivan uusia muotoja. Tosin harva enää jaksaa erityisemmin harrastaa vaaliraharepostelua, sen verran syleilevästi meitä on valistettu näistä vaalirahasekoiluista. Toimittajat ovat onneksi kilpaa keksineet vaalirahakohulle vaihtoehtoja: edellä mainittujen lisäksi milloin voihkitaan keskellä vaalirahakriisiä tai vaalirahaskandaalia, milloin taas ollaan hikiotsin selvittelemässä vaalirahasotkua tai vaalirahavyyhteä. Välillä on pakostakin jouduttu kiertämään vaalirahakehää ja miettimään, kenellä se vaalirahapallo oikein onkaan hukassa. Vaalirahapaljastusten perusteella koko valtakunta on ollut täynnä salamyhkäisesti pursuavia vaalirahakirstuja.

Kuivan asialliset vaaliraha-asiat, vaalirahaongelmat ja vaalirahakeskustelut eivät millään enää riitäkään kuvaamaan vaalirahafarssin todellista luonnetta. Onkohan missään enää milloinkaan mahdollista käydä edes puoliasiallista vaalirahatiedonantokeskustelua?

Nyt on jo muutama päivä eletty ilman vaalirahalööppejä. Ehkä se varsinainen vaalirahajymyuutinen onkin vasta tulossa? Tosin itse ainakin haluaisin unohtaa jo koko asian, enkä vähiten alussa mainitusta syystä.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa

Ei puheenvuoroja