Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Riitta Korhonen
Riitta Korhonen on Kielitoimiston erikoistutkija. Hän tuli kielitajuiseksi muinoin oppikoulun 1. luokalla: tuolloin ilmeni aivan odottamatta, ettei hänen puhumansa kieli ollutkaan suomea – vaan savvoo. Vuosien mittaan on kielessä sitten riittänyt paljon muutakin ihmettelemistä ja ihastelemista.


Riitta Korhonen

8.7.2009 11.32

Rupattelua ranskiksilla

Terveisiä lomalta.

Yhden viikon siitä vietin esimurkkuni kanssa Katalonian auringosta ja ihanuuksista nauttien. Teimme hiekkarantakävelyjen ja aaltoja vastaan ”taisteluiden” lisäksi päivän retken Barcelonaan. Kun helteessä alkoi hiukoa, piti päättää, missä ”vetäistä evästä naamaan”, kuten sanonta kuului esimurkkukielellä. Poikalapsen kaukokatse erotti kaukaa kulmien takaa keltaiset kaaret: ”Mäkkäriin”, hän ilmoitti määrätietoisesti. Minä vaadin pojalta painavia perusteluita, jotta muka menisimme Barcelonassa Mäkkäriin. ”Me ei olla koskaan oltu Mäkkärissä Barcelonassa”, vastasi poika. Aika hyvä perustelu. Niinpä seisoimme pian tutun oloisessa jonossa ja tilasimme ranskiksemme.

Niitä pöydässä syödessämme oivalsin näkeväni ympärillämme aimo palan maailmaa. Onhan kyseisenlaisia syömäpaikkoja yli sadassa maassa. Meidän vieressämme istui joukko paikallisia nuoria. He näyttivät rupattelevan yhtä iloisen rennosti kuin ne suomalaiset, ruotsalaiset, virolaiset, latvialaiset, itävaltalaiset tai saksalaiset nuoret, joita poikani kanssa olen päässyt kulloinkin paikallisissa Mäkkäreissä näkemään. Poika totesi meiningin rupattelusorinoineen olevan kodikasta. Ja nuoret tosiaankin ”vetivät naamaansa” yhteistä ranskisannosta. Tärkeää tuntui kuitenkin olevan rupattelu kavereiden kanssa. He näyttivät olevan keskittyneitä puheenaiheeseen, eivät syömiseen. Tytöt puhuivat intensiivisesti, pojat vähemmän. Välillä vastailtiin kännyköihin tai annettiin kaverin kuunnella musiikkia omasta soittimesta. Pikaruokalassa ei ollut kiireestä tietoakaan.

Ruokapaikkaamme tuli koko ajan myös turistiperheitä. Lapset eri puolilta maailmaa näyttivät sisään tullessaan helpottuneilta: näyttää vähän erilaiselta mutta riittävän samanlaiselta, tutulta. Kaikki hyvin.

Olipa tällaisista pikaruokaloista mitä mieltä hyvänsä – onhan niissä epäilyttävätkin puolensa, kun ajattelee esimerkiksi niiden mahdollista vaikutusta siihen, miten suhtaudumme jätteiden lajitteluun tai vaikkapa pihvikarjan tehotuotannon vaikutuksiin – niissä on myös oma sykähdyttävä puolensa. Nuoret ovat yhdessä ja rupattelevat keskenään omassa tutussa ympäristössään, joka ulkoisesti edustaa samaa ”muottia” kuin missä tahansa muualla. Silti se on heidän omaansa. Kaikkialla. Tätä globaalia tapaa olla on varmasti tutkittu suunnasta jos toisestakin. (Satunnaisella pikahaulla ei valitettavasti vain tarttunut haaviin osumia noista tutkimuksista.)

Päätimme esimurkkuni kanssa, että seuraavankin kesän lomamatkalla käymme kerran vastaavanlaisessa pikaruokalassa. Pojastakin oli mukavaa levähtää paikassa, jossa saattoi katsella ja kuunnella takuulla paikallisia nuoria, mutta myös turisteja. Mistä hyvänsä. Kielellä ja alkuperämaalla ei ole hänen mielestään merkitystä. Lähtiessä hän kuitenkin totesi: ”Mäkkäri on varmaan ranskalainen, kun ranskikset on niin hyviä.”


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa

Ei puheenvuoroja