Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Riitta Korhonen
Riitta Korhonen on Kielitoimiston erikoistutkija. Hän tuli kielitajuiseksi muinoin oppikoulun 1. luokalla: tuolloin ilmeni aivan odottamatta, ettei hänen puhumansa kieli ollutkaan suomea – vaan savvoo. Vuosien mittaan on kielessä sitten riittänyt paljon muutakin ihmettelemistä ja ihastelemista.


Riitta Korhonen

20.3.2012 11.04

Kirjoittaminen ei ole vain kirjoittamista

Koululaisten heikentyneistä kirjoitustaidoista valitellaan aika ajoin. – Onko kaikki riepottelu reilua?

Koululaisten kirjoitustaidoista revitellään ajoittain otsikoita: Nuorten kirjoitustaidot ruosteessa tai Osa pojista ei opi kirjoittamaan peruskoulussa. Jokin aika sitten paisuteltiin uutinen jopa sanan renki epäperinteisestä taivuttamisesta: Abit menivät erikoiseen ansaan yo-kokeessa. Hyvätkin kirjoittajat saattoivat nimittäin kirjoittaa rengestä. Myös tämän jotkut tulkitsivat osaksi heikentyneitä kirjoitustaitoja.

Maallikolle on uutisoinneista ja julkisuudessa esitetyistä mielipiteistä voinut jäädä mielikuva, että koululaiset kirjoittaisivat nykyään kaikin puolin huonommin kuin ennen. Aina ei olekaan käynyt ilmi, tarkoitetaanko kirjoitustaidoilla vain oikeinkirjoituksen hallintaa vai laajemmin esim. tarkoituksenmukaisen tekstin rakentamista.

On oikeastaan ihme, että nuoret kirjoittavat niinkin hyvin kuin kirjoittavat (= valtaosa on kelvollista keskitasoa, osa erinomaisia, osa heikkoja). Onhan tekstimaailma, johon koululaiset päivittäin törmäävät, todella kirjava. Eivät vain esim. juttelusivustojen tekstit ole kirjavia, vaan myös julkisuuden asiateksteissä näkee sellaista, mikä ei menisi läpi koulun kirjoitelmissa. Myös oudosti kirjoitettuihin tuote- ja yritysnimiin törmää kaikkialla. Näkemästään sekavuudesta huolimatta iso osa koululaisista silti siis tuottaa myös kohtuullisen kirjakielisiä järkeviä tekstejä (sen lisäksi, että he hallitsevat myös ”puhekielisiä” kirjoitustapoja).

Uutisoinneissa ei ole myöskään kerrottu sitä, että kirjoittaminen nykykoulussa ei ole vain kirjoittamista. Monet kirjoitustehtävät nimittäin edellyttävät tekstien lukemista, ymmärtämistä ja kykyä vertailla eri tekstien näkemyksiä. Vaativaa on jo ”pelkkä” yhden tekstin referoiminenkin.

Vaativien tekstien kirjoittaminen vaatii paljon harjoittelua. Koulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineeseen kuuluu kuitenkin nykyään niin paljon muutakin sisältöä, että nykyisellä tuntimäärällä kirjoittamiselle jää liian vähän aikaa.

Perusopetuksen tavoitteita ja tuntijakoa valmistelleen työryhmän tuoreessa muistiossa ehdotetaan, että äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaine saisi lisätunnin – alakoulun 5.–6. luokan mediakasvatukseen. Sekä äidinkielen opettajat että suomi toisena kielenä ‑opettajat ovat puolestaan esittäneet, että tuntilisäys kuuluisi pikemminkin yläkouluun, mm. juuri kirjoittamiseen ja lukemiseen. Esimerkiksi suomen opettajien kannanotossa (joka sisältää paljon muutakin) muistutetaan, että yläkoulussa täytyy harjoitella vaativia tekstejä, joita tarvitaan myöhemmässä elämässä niin jatko-opinnoissa kuin ylipäänsä yhteiskuntaan osallistumisessa. Näiden tekstien harjoitteluun ei nykyinen tuntimäärä riitä, ei äidinkielisille eikä muunkielisille. Sitä paitsi vasta yläkoulussa monet ovat ajattelussaan ylipäänsä sen verran abstraktilla tasolla, että he kykenevät paremmin ymmärtämään ja arvioimaan lukemiansa tekstejä ja muodostamaan niiden pohjalta omia perusteltuja mielipiteitä – ja lisäksi kirjoittamaan tuosta kaikesta jäsentyneen yleiskielisen tekstin!

Epäilemättä lisätunti kaikille asteille olisi järkevin vaihtoehto. Jos kuitenkin pitää valita ja jos tulevaisuudessa toivotaan jymyotsikoita kirjoitustaitojen kohentumisesta, päättäjien kannattaa tuntijaossa(kin) kuunnella parhaita asiantuntijoita – äidinkielen ja suomen kielen opettajia.


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa

20.3.2012 23.18
Koululaisen puolesta
Vähemmän on enemmän
Jos tuntijaossa kuultaisiin kunkin aiheen ”parhaita asiantuntijoita” eli sen opettajia, niin nopeasti saataisiin lukujärjestyksiä, jossa on reilusti yli 24 tuntia per päivä. Kyllähän jokainen opettaja pystyy latelemaan perusteluja sille, että juuri hänen aineensa tarvitsee rutkasti lisätunteja ja ehdottomasti ”kaikille yhteisinä” eli pakollisina.

Jospa lähdettäisiinkin siitä, mitä koulussa ylipäänsä tarvitsee opettaa äidinkielestä. Äidinkielihän on määritelmän mukaan kieli, jota ihminen osaa jo kouluun tullessaan. Nykyisin yhä useampi osaa sitä myös lukea ja kirjoittaa ainakin jonkin verran, kun aloittaa varsinaisen koulun.

Minun kouluaikanani pakkoluetettiin Seitsemää veljestä sun muuta sen verran, että noin neljäänkymmeneen vuoteen ei juuri tehnyt mieli suomalaiseen kirjallisuuteen tarttua. Tiedä sitten, paljonko nykykoulu luo muita vastenmielisyyksiä.

Jos nyt ensin mietittäisiin, miten kaikki oppisivat hoitamaan yksinkertaista asiointia kirjallisesti, siis asioimiskirjoitusta. Se nimittäin näyttää olevan heikoissa kantimissa niin vanhan kuin uudenkin koulun käyneillä. Ja se on yksi niitä harvoja asioita, jotka olisi todella tarpeen opettaa kaikille.

Toinen aika välttämätön taito olisi kyky lukea raskaasti kirjoitettua hallinnollista tai teknistä kieltä. Sellaista kun nyt kuitenkin tulee vastaan jatkuvasti.

Siinä pari todellista tarvetta. Tyylikäs kirjoittaminen, tekstien analysointi, kieliopin hallinta ja kirjallisuuden tunteminen ovat ehkä hienoja asioita, mutta kaikki eivät niitä kuitenkaan opi eivätkä tarvitse. Itse asiassa ne opitaan enimmäkseen elämänkoulussa ja ammatti- tai yliopisto-opinnoissa, jos opitaan.
21.3.2012 14.40
L
Pakkolukeminen kunniaan
"Koululaisen puolesta", olet oppikirjaesimerkki ihmisestä, joka on todennäköisesti juuri pakkolukemisen ansioita mallioppinut kirjakieltä ja osaa kirjoittaa hyvää suomea!

Jos altistuu pelkälle arkipuheelle ja puhekieliselle tsättäilylle ja face book -päivityksille, ei opi kirjasuomea. Sitä oppii vain lukemalla yleis- tai kirjakielistä tekstiä.

Ja sit on paljon kivempaa rikkoo tiatsä niit sääntöi kun edes tajuu mitä rikkoo!
22.3.2012 8.06
Laura Kataja
Kirjallisuuden opetus
Jo omana kouluaikanani totesin, että kirjallisuuden opetus tulee monelle liian aikaisin ja ehkä väärässä muodossa. Useimmat yläkouluikäiset eivät vielä osaa arvostaa Suomen kirjallisuuden ja maailmankirjallisuuden klassikoita ja niistä tulee tylsää pakkopullaa.

Se Seitsemän veljestä on muuten oikeasti hyvä kirja. MUistan kun eräs luokkatoverini lukiossa oli valinnut sen esitelmänsä aiheeksi ja sanoi että hänestä se oli tavattoman hauska. Hän oli todella sitä mieltä, ei yrittänyt mielistellä opettajaa.

Suurin osa niistäkin kirjoista joita meillä luettiin, olisi paremmin sopinut vasta lukioon. Voi sitten ihmetellä mitä pitäisi tehdä - keskittyä yläasteella siihen arkikieleen, ja ehkä nuortenkirjoihin, ja säästää enin kirjallisuus lukioon?
22.3.2012 20.28
Koululaisen puolesta
Pakko lamauttaa
Nimimerkki ”L” tuskin tietää, missä olen mitäkin oppinut.

Joku viisas on sanonut, että ihminen kirjoittaa suunnilleen niin hyvää kieltä kuin lukee. Eikä silloin ole kyse niistä muutamista kirjoista, joita pakkoluetetaan koulussa, vaan kaikesta, mitä ihminen lukee. Onko se etupäässä tv-ohjelmien tekstityksiä, kioskikirjoja, skandaalilehtiä vai jotain muuta? Sen huomaa siitä, millaista tekstiä ihminen kirjoittaa.

”L” ilmeisesti tietää, että kirjoittamaan opitaan lukemalla, mutta on sen harhaluulon vallassa, että tämä riippuisi siitä, mitä koulussa pakkoluetetaan.
23.3.2012 13.02
L
Kääk!
En tietenkään tiedä mistä olet mitäkin oppinut. Olet saattanut oppia sujuvan ulosantisi vaikka Aku Ankasta, joka onkin erinomainen kielellisen mallioppimmisen väline. Pieni täsmennys: minulla ei ole harhaluulojan, ja vaikka olisikin, en eläisi niiden vallassa.

Olen siinä käsityksessä, että on koululaisia, joita on hyvä ohjata lukemaan. Vaikka monet lukevat pakottamattakin kaikkea, aika monet ilmeisesti eivät lue.

Sanoisin että opettaja, joka ei edellytä oppilaalta edes muutaman kirjan lukemista, tekee hänelle karhunpalveluksen.