Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Riitta Korhonen
Riitta Korhonen on Kielitoimiston erikoistutkija. Hän tuli kielitajuiseksi muinoin oppikoulun 1. luokalla: tuolloin ilmeni aivan odottamatta, ettei hänen puhumansa kieli ollutkaan suomea – vaan savvoo. Vuosien mittaan on kielessä sitten riittänyt paljon muutakin ihmettelemistä ja ihastelemista.


Riitta Korhonen

2.5.2011 11.47

Halla vai helle?

Pitäisiköhän tässä vieraskammoisessa maassa ryhtyä karsimaan vieraslähtöisiä sanoja? Voisi ehkä aloittaa muutamasta sääsanasta.

Pian taas jännitetään, viekö halla mustikkasadon. Sitten jo päästään toivomaan tai pelkäämään, että tulee helle. Näitä ilmiöitä ihmetellessä ei välttämättä tule mieleen, että halla ja helle ovat vanhoja balttilaisia lainasanoja, siis alkujaan vieraslähtöisiä. Ne ovat sen verran vanhoja lainoja, että tuntuvat yhtä ”omilta” kuin vaikkapa ”omaperäiset” pakkanen, ukkonen ja aurinko. Vieras tuntuu siis omalta? Vieras on siis kotoutunut kieleen vaivihkaa? Hui! Itse asiassa hyvin suuri osa suomen perussanoista (!) on tavalla tai toisella vierasta alkuperää. Lienee mahdotonta puhua suomea käyttämättä ollenkaan lainoja. Ei edes oman maan säistä voi puhua ”puhtaan omaperäisesti”. Pitäisikö kuitenkin edes yrittää pärjätä esimerkiksi ilman hellettä ja hallaa?

Helle ja halla ovat pesiytyneet kyllä sanontoihinkin. ”Huh hellettä! sano jänis pakkasessa”, todetaan laajalle levinneessä sananparressa (ks. sananparsikokoelmaa). Halla-sanontoja on hyvinkin runsaasti. Hallahan tarkoittaa kasvukauden aikaista paikallista yöpakkasta ja sen tuhovaikutuksia kasveihin. ”Hallat ja herrat on pahin vihollinen”, sanottiin Hausjärvellä. Tästä ei-toivotusta mutta tavallisesta vieraasta on myös Vanhan kirjasuomen sanakirjassa pitkä sana-artikkeli. Elias Lönnrotin Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa (1874) on vielä sellaisiakin yhdyssanoja kuin juhannushalla, naurishalla ja perunahalla. Sanakirjan mainitsema hallatar kenties emännöi hallalaa (eli hallanpesää). Nykyään ihminenkin voi tehdä hallaa eli aiheuttaa vahinkoa. Murteissa tunnetaan myös hallahattuja ja hallahousuja eli pelkureita. Jos oikein hirvittää, voi halla mennä housuihinkin – niin kuin pupu pöksyyn.

Helle ja halla ovat siis alkujaan ”vieraita”, mutta sointuisan syvästi kieleen kotoutuneita. Hirvittääkö helle silti? Ilmatieteen laitos on ainakin luvannut antaa hellevaroituksia. Vastaavastihan varoitetaan myös hallasta, joka on joskus uhkana muuallakin kuin alavilla mailla.

Jos osa vieraasta ei kuitenkaan olisi tervetullutta, mitä jos karkotettaisiin ensin harmillinen halla mutta annettaisiin mukavamman helteen toistaiseksi jäädä? Ei taitaisi onnistua. – Totta puhuen edessä olisi hikinen tehtävä, jos haluttaisiin karsia edes vähäinen murto-osa vieraslähtöisten sanojen paljoudesta.

Sitä paitsi vain moniaineksinen kieli on vahva ja elinkelpoinen. Ilman muiden kielten vaikutusta kieli kuolee. Se kasvaa umpeen ja tukehtuu niin kuin lammikko, jossa vesi ei vaihdu. Näin käy myös kulttuurille.

Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

3.5.2011 9.20
Erkki
Purismi ja rasismi
”Pitäisiköhän tässä vieraskammoisessa maassa ryhtyä karsimaan vieraslähtöisiä sanoja?”

Onhan sitä yritetty ja onnistuttukin – vaihtelevalla menestyksellä. Kielellisen puhtauden vaaliminen eli purismi oli yksi kielenhuollon periaatteista, jonka kanssa on tasapainoteltu meilläkin jo 1800-luvulta lähtien.

En kuitenkaan rinnastaisi purismia rasismiin. Silloin Lönnrot ja muut sanasepät joutuisivat syyttään outoon seuraan...
3.5.2011 10.33
Riitta Korhonen
Erkki, tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut ”rinnastaa purismia rasismiin”. Yritin vain sanoa, että vierasta vaikutetta on hyödytöntä pelätä, olipa kyseessä kieli tai laajemmin kulttuuri. Jos kammoaa vierasta, kammoaa pakostakin myös ns. omaa, sillä loppujen lopuksi omalta tuntuva on aina sekoitetta monesta eri lähteestä.
3.5.2011 11.19
Erkki
Riitalle
Ymmärsin kyllä tarkoituksesi, ja kirjoituksesi oli kaiken kaikkiaan mainio. Kuitenkin tuo Halla vai helle? -ongelma tuntui minusta vähän kaukaa – kenties tuhansien vuosien takaa – haetulta, kun ajankohtaista keskustelua käydään nyt englannin ylivallasta tieteen, viihteen ja bisneksen kielenä.

Muuten, onkohan meillä jo kielessä uudissanoja, jotka olisivat tulleet suomeen viimeisinä vuosikymmeniä esimerkiksi arabiasta, somalista tai muista uusien maahanmuuttajien kielistä? Sellaiset lainat kertoisivat osaltaan aidosta kulttuurien kohtaamisesta.
3.5.2011 15.02
Ulla Tiililä
Erkille
Mielenkiintoisia havaintoja kielten vaikutuksesta toisiinsa on tehnyt esimerkiksi Heini Lehtonen. Heinin tutkimusten pohjalta tajusin itse, miksi helsinkiläissnuoret saattavat käyttää esimerkiksi luvata ja vannoa -verbejä toisin kuin vanhempi väki: nuori voi käyttää luvata-verbiä vannomisen synonyyminä, Lehtosen esimerkein: ”NN on lihonu mä lupaan.” - Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä päätelmiä kielen muutoksesta. Kyse on pikemminkin tavasta käyttää kieltä. Lehtosen tutkimuksesta löytyy lyhyesti esim. Kielitieteen päiviltä 2010.
4.5.2011 8.41
Kyllästynyt
Sopeutumisesta...
Ennen vanhaan lainasanat sopeutettiin nopeasti suomenkieleen, nykyään suomenkieli sopeutetaan lainasanoihin...
4.5.2011 9.04
Laura Kataja
Lainoja arabiasta...
Vähän toista kautta (turistien mukana) on tainnut tulla "jalla jalla" tai jopa "jalla-jalla-tauti" (merkityksessä 'turistiripuli'), arabiasta (pohjana jaa-llahi, suunnilleen 'Voi Luoja', yleensä merkityksessä 'No, vauhtia nyt' tms...

Ja ainakin itämaistenkielten opiskelijat sanoivat "ählätään ja sählätään" (tarkoitti lähinnä jälkimmäistä), lähtökohtana "ählän-wa-sählän" 'tervetuloa'.

Mutta nuo ovat ehkä pienen piirin vitsejä, ja se kontakti on ollut toisin päin.
4.5.2011 9.35
Vesa Heikkinen
Arabiasta taitavat olla ainakin fatwa ja intifada. Sanakirjatoimittaja Marjatta Vilkamaa-Viitala antaa Kielikellossa 2/2005 esimerkkejä uudehkoista ei-englanninkielisistä lainasanoistamme.
25.8.2016 15.33
Pahačču
Arabilainoista
Kai se tutuin arabiankielen laina suomalaisille on alkoholi: كحل (al-kuḥl)