Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ranya Paasonen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Ranya Paasonen asuu Helsingissä, kirjoittaa, opettaa luovaa kirjoittamista ja on yksivuotiaan Oonan äiti. Hän on julkaissut yhden romaanin (Auringon asema, Otava 2002).

Ranya Paasonen

9.9.2010 0.02

9.9.

Lähestyykö skitsofreeninen monologi puhdasta runoutta?

Näin jokin aika sitten kiinnostavan jakson Kova laki -tv-sarjasta. Siinä oli skitsofreenikko, jonka repliikkeihin oli kirjoitettu vaikuttavaa, hypnoottista ja villisti assosioivaa puhetta. Yritin jakson nähtyäni löytää internetistä esimerkkejä aidosta skitsofreenisesta kielestä. Laihoin tuloksin: skitsofreenikkojen tuottamaa kieltä oli hyvin vaikea löytää netistä - skitsofreniaa koskevaa tieteellistä tekstiä sitä vastoin löytyi vaikka kuinka paljon.

Löysin muutamasta lähteestä luetteloita skitsofreeniseksi luokiteltavan kielen tyypillisistä piirteistä. Niitä ovat mm. irralliset assosiaatiot, ajatuksen harhailu, epäjohdonmukaisuus, päämäärättömyys, epäloogisuus, toisto, sanavalintojen määräytyminen pikemminkin rytmin ja soinnin kuin merkityksen perusteella, uudissanat ja lauserakenteen rikkoutuminen.

Hämmästyttävää tuossa luettelossa on se, että monet noista skitsofreenisen kielen määreistä sopisivat hyvin kuvaamaan modernia runoutta - ja suurta osaa kaikesta siitä kirjallisuudesta, joka on merkittävästi uudistanut kielellisiä ilmaisukeinoja viimeisten 150 vuoden aikana.

John Ensslin kirjoittaa julkaisussa nimeltä The L=A=N=G=U=A=G=E Book, että skitsofreeninen monologi saattaa ajoittain lähestyä puhdasta runoutta. Hän kuitenkin muistuttaa, että yhdessä suhteessa skitsofreeninen puhe on kaukana runoudesta: sen kielelliset innovaatiot eivät synny huolettomasta kielellä leikittelystä vaan tuskallisesta mielentilasta.

Esimerkiksi James Joycen ja Samuel Beckettin teoksia on usein tulkittu skitsofreenisen kielen näkökulmasta. Eräs olennainen ero kuitenkin liittyy jo tekstin tuottamiseen. Kun skitsofreenikko tuottaa kieltä spontaanisti, Joyce kirjoitti hitaasti, puoli sivua päivässä, tehden jatkuvasti muutoksia aiemmin kirjoittamaansa, ja niin hän saavutti pitkäjänteisellä tietoisella työskentelyllä ilmaisun, jossa voi nähdä skitsofreenisen kielen piirteitä.

Myös muutamat psykiatrit ovat pohtineet luovan kirjoittamisen ja skitsofreenisen puheen yhteyksiä ja tulleet siihen tulokseen, että vaikka kielellistä luovuutta ja skitsofreniaan liittyvää puheen häiriintymistä ei pidä sekoittaa toisiinsa, ne voivat kuitenkin ammentaa samoista lähteistä.

Erään teorian mukaan skitsofrenia liittyy ns. semanttisen muistin yliaktiivisuuteen. Teorian mukaan sanan kuuleminen tai lausuminen aktivoi siihen normaalisti liittyviä mielleyhtymiä. Skitsofreenikon semanttinen muisti toimii kuitenkin toisin. Se ei ohjaa assosiaatioita tavanomaisille urille vaan herättää valtavan määrän löyhästi asiaan liittyviä assosiaatioita, minkä vuoksi hänen puheensa saattaa kuulostaa sekavalta.

Monet kirjoittajat opettelevat välttämään tavanomaisimpia assosiaation reittejä. He eivät tyydy tavallisimpiin mielleyhtymiin, vaan aktivoivat semanttista muistiaan yli normaalin kielenkäytön tarpeiden. Voisiko tässä olla eräs luovan kirjoittamisen ja skitsofreenisen puheen yhteisistä lähteistä?


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele

9.9.2010 15.33
Vesa Heikkinen
Kiitos kirjoituksesta!

Tuli mieleen Yrjö Varpion kirjoittama artikkeli Lauri Viidasta:

http://www.tieteessatapahtuu.fi/028/varpio.pdf

11.9.2010 19.49
Jukka K. Korpela
Vähänkö skitsoa
Arkikielen ”skitsofrenia” ja puhekielen ”skitso” ovat samanlaisia moitesanoja kuin vanhemmat ”hulluus” ja ”kaheli”. Ne vain yrittävät käydä diagnooseista, vaikka yleensä sanojen käyttäjän yleinen ymmärrys psykiatriasta on lähinnä lapsellinen, puhumattakaan kyvystä arvioida yksilön psykiatrista tilaa. TV-ohjelmissa tällaisten asioiden rajoja tietysti hämärretään: voi olla, että TV-fiktiossa esitetään, että joku on oikeasti diagnosoitu skitsofreenikoksi, ja samaan aikaan hän näyttelee käyttäytymistä, joka vastaa lähinnä harhaisia stereotypioita skitsofreniasta.

Skitsofrenia, vanhalta nimeltään jakomielitauti (minkä yhteinen kansa innokkaasti sekoittaa jakautuneeseen persoonallisuuteen), nykyiseltä suomennokseltaan pirstomielisyys, on yleisnimitys joukolle hyvin monenlaisia psyykkisiä tiloja. Siksi ei pidä olettaa, että on mitään ”skitsofreenista kieltä”. Esimerkiksi katatonisessa skitsofreniassa ei puhuta yhtään mitään kieltä. Paranoidi skitsofrenia taas ilmenee ajattelussa, ei juuri kielessä: siinä skitsofreenikko puhuu ihan normaalilla kielellä (tai suunnilleen normaalilla – kukas meistä todella normaali olisi?), mutta puheen sisältö, lauseiden merkitys, kuvastaa vahvasti häiriytynyttä todellisuudentajua.
11.9.2010 22.50
nanna
"Skitsofreeninen" kieli?
Luulin että skitsofreeninen voi olla vain asianomainen psykiatrinen häiriö mutta nähtävästi adjektiivia voi ryöstöviljellä miten kukin haluaa.

Parhaat näytteet skitsofreniaa sairastavien kielestä saat heidän blogeistaan. Tämä on yksi parhaista:

http://www.suicidalnomore.com/

Kuten huomaat, älykäs ihminen ja hyvä kirjoittaja.
14.9.2010 11.41
Kimmo
Skitsofrenia ja skitsoidisuus
Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta!

Tällaisessa yhteydessä voi olla hyödyllistä myös erottaa toisistaan skitsofrenia ja skitsoidinen persoonallisuus. Edellinen on vakava psykopatologia, jälkimmäinen taas tavallaan ihmistyyppi.

Skitsoidisuus ja skitsofrenia eivät ole sama asia, joskin niissä on samanlaisia piirteitä ja skitsoidisuutta esiintyy esimerkiksi useammin perheissä, joissa on myös skitsofreniaa.

Skitsoidisuus voi olla persoonallisuushäiriö, jolloin se vaikeuttaa elämää, tai sitten tavallaan persoonallisuustyyppi, tapa olla maailmassa. Aika monella kirjailijalla on mielestäni skitsoidisuuteen viittaavia piirteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi varautuneisuus, taipumus eristäytyä ja ajatusten maailmassa viihtyminen.

Harry Guntripin kirjassa <em>Schizoid phenomena, object relations, and the self</em> on kiinnostava analyysi kirjailija Henry Jamesistä, joka Guntripin mukaan on tyypillinen skitsoidi persoonallisuus. Muita hyviä kirjoja teemasta ovat Stephen M. Johnsonin <em>Character styles</em> ja Philip Manfieldin <em>Split self / Split object</em>.

Ja Wikipedia antaa tässäkin paljon tietoa, jos jotain muutakin kiinnostaa kuin minua. :)

<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Schizoid_personality_disorder">http://en.wikipedia.org/wiki/Schizoid_personality_disorder</a>


22.9.2010 14.39
Ranya
Kiitos mielenkiintoisesta palautteesta!

Jukka K. Korpela on oikeassa siinä, että skitsofrenia on moniulotteinen ilmiö, ja yhtenäistä kuvaa siitä on vaikea muodostaa. Näin ajattelevat mm. PeterMcKenna ja Tomasina Oh kirjassa Schizophrenic Speech. Making Sense of Bathroots and Ponds that Fall in Doorways. Cambridge University Press, 2008. He kuitenkin uskovat, että on skitsofreenisesta kielestä on mielekästä puhua; heille skitsofrenia on olennaisesti kielellinen asia.

Luettelemani skitsofreenisen kielen piirteet taas perustuvat pääasiassa N.C. Andreasenin tutkimukseen Thought, language and communication disorders. Archives of General Psychiatry, 36, 1315-1321, 1979. Muitakin vastaavia, hiukan eri tavalla asioita painottavia luetteloja löytyy.