Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ranya Paasonen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Ranya Paasonen asuu Helsingissä, kirjoittaa, opettaa luovaa kirjoittamista ja on yksivuotiaan Oonan äiti. Hän on julkaissut yhden romaanin (Auringon asema, Otava 2002).

Ranya Paasonen

8.7.2010 23.54

8.7.

(^_^) Elävä otus, joka viihtyy sanojen keskellä. (-_-;)

Minulla on ollut vanhemmalle sukupolvelle tyypillinen hiukan ynseä suhtautuminen hymiöiden yleistymiseen. Olen kerta kaikkiaan kieltäytynyt käyttämästä niitä. Olen pitänyt niitä merkkinä kielellisen ilmaisuvoiman köyhtymisestä ja ajatellut, että niitä tarvitaan, koska ihmiset eivät enää osaa ilmaista tunteitaan kielellä eivätkä voi olla varmoja siitä, että sanallinen tunteen ilmaus ymmärretään oikein. Ehkä niin onkin. Mutta viime aikoina asenteeni ovat hiukan pehmenneet.   

Olen muun muassa löytänyt netistä aivan ihastuttavia hymiöitä. Suosikkejani ovat silmillään hymyilevät japanilaiset hymiöt, joissa on se etu, että ne voi lukea kääntämättä päätä kallelleen. Japanilaisella hymiöllä (^_^) on hyvin viehkeitä ilmeitä ja taitoja. Se osaa mm. hämmästyä (*_*), punastua (*^_^*), iskeä silmää (^_~) tai hikoilla (-_-;). Se osaa myös nukkua (-.-)zzz, hurrata \(^_^)/ ja kuunnella musiikkia korvakuulokkeilla d(^_^)b. Tältä se näyttää järkyttyneenä: (o_O).

Ehkä pidän japanilaisesta hymiöstä, koska se ilmeikkyydessään tuntuu paljon länsimaista kollegaansa elävämmältä. Se ei oikeastaan vaikuta välimerkiltä ollenkaan. Se on kuin pieni elävä otus, joka tulee kommentoimaan tekstiä tai joka muuten vain viihtyy sanojen keskellä. Ehkä joku voisi kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilöitä eivät olisi ihmiset eivätkä mitkään kielen takaisen todellisuuden asukit vaan nuo elolliset hymiöt, jotka eivät silloin enää kommentoisi ja varmistaisi tekstin ilmaisemia tunteita vaan joiden tunteita ja edesottamuksia teksti kommentoisi.

Jos hymiöitä ajattelee historialliselta kannalta, tulee mieleen, että kielen välimerkkikonventiot eivät ole taivaasta annettuja vaan historiallisen kehityksen tulosta. Pisteellä, pilkulla, huutomerkillä ja kysymysmerkillä on historiansa, ja on ollut aikoja, jolloin niitä ei ole käytetty. Myös sanaväli on välimerkki, jota ilmankin on tultu toimeen, sillä monissa kirjoitetun kielen historian vaiheissa on ollut käytössä ns. scripta continua, täysin välimerkitön kirjoittamisen tapa, jokasiisnäyttäisitältä.

Ehkäpä hymiöiden yleistyminen on uusi vaihe välimerkkien historiassa. Nyt vielä löytyy minun kaltaisiani paheksujia, mutta ehkä muutaman kymmenen tai sadan vuoden kuluttua kukaan ei ajattele tavallisen hymiön merkitsevän sen kummempaa ilmaisuvoiman köyhtymistä kuin kysymysmerkin ajatellaan merkitsevän nykyään. Puristihan voisi ajatella, että kysymysmerkkikin on turha; eikö kielen kaikki runolliset ilmaisuvoimat hallitsevan kirjoittajan voisi kuvitella kykenevän merkitsemään kysymystensä intonaatiot pelkin sanoin, ilman muita graafisia merkkejä?

Ehkä tulevaisuuden abiturientit hikoilevat päntätessään hymiöitä ylioppilaskirjoituksia varten. (^_~)


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele

9.7.2010 13.46
Jouni Kemppi
"Ehkä joku voisi kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilöitä eivät olisi ihmiset eivätkä mitkään kielen takaisen todellisuuden asukit vaan nuo elolliset hymiöt"

Ei aivan, mutta melkein:

http://www.poesia.fi/kakin-ja-puon-ensimmaiset-seikkailut/