Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ranya Paasonen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Ranya Paasonen asuu Helsingissä, kirjoittaa, opettaa luovaa kirjoittamista ja on yksivuotiaan Oonan äiti. Hän on julkaissut yhden romaanin (Auringon asema, Otava 2002).

Ranya Paasonen

8.3.2010 19.03

8.3.

Mitä merkitsee lainahöyhenin koristautuminen silloin, kun kaikki on lainaa?

Saksassa on tänä keväänä kohistu kovasti erään esikoiskirjan ympärillä. 17-vuotiaan Helene Hegemannin romaani Axolotl Roadkill herätti huomiota rankan elämän kuvauksellaan ja raa'an runollisella kielellään. Hegemannia ryhdyttiin ylistämään ihmelapseksi ja merkittävimmäksi saksankieliseksi debytantiksi aikoihin. Ihmeteltiin, miten 17-vuotias saattoi tuntea seksin ja huumeiden täyttämän elämän Berliinin undergroud-piireissä - ja ennen kaikkea ihmeteltiin taidokkuutta, jolla hän tuosta elämästä kirjoitti.

Sitten kävi ilmi, ettei Hegemannin ollutkaan itse kirjoittanut kaikkea. Hän oli lainannut osan tekstistään bloggarilta nimeltä Airen, osittain suoraan, osittain muuntaen. Tämän paljastuksen jälkeen kaikki muuttui. Hegemannia syytettiin varkaaksi ja valehtelijaksi. Ihailijaposti vaihtui vihapostiksi. Lukijat loukkaantuivat siitäkin, ettei Hegemann nähtävästi ollut itse elänyt sitä, mistä kirjoitti. Hänen kirjansa ei ollutkaan ”autenttinen” vaan ”kirjallinen”.

Paljastui, että Axolotl Roadkill sisälsi lukuisia lainauksia eri lähteistä. Kaikki lainaukset olivat ilman lähdeviitteitä yhtä David Foster Wallace -sitaattia lukuunottamatta. Hegemann ja hänen kustantajansa reagoivat syytöksiin nopeasti. Kustantaja Ullstein Verlag kertoi, että heillä on sellainen ehdoton periaate, että lähteet täytyy aina mainita. Hegemannilta oli kysytty lähteistä - kustantaja sanoi - jolloin tämä oli maininnut vain David Foster Wallace -sitaatin. Hegemann taas pyysi anteeksi vedoten tietämättömyyteensä ja ajattelemattomuuteensa. Hän oli vain googlettanut ja ja lisännyt hakukonelöydöt omaan tekstiinsä miettimättä seurauksia.

Hegemann sai myös arvovaltaisia puolustajia. Mainittiin, että moni moderni klassikko olisi jäänyt ilmestymättä, jos kustantajat olisivat ennen olleet tekijänoikeusasioissa yhtä varpaillaan kuin nykyään. Tunnetuista saksalaisista moderneista romaaneista vaikkapa Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatz sisältää lukemattomia lainauksia ilman lähdeviitteitä. Ainakin näyttää siltä, että Ullstein Verlagin kannattama julkaisupolitiikka olisi vaatinut Berlin Alexanderplazin loppuun kymmenien sivujen mittaisen lähdeluettelon.

Hegemannin tapaus tuntuu sopivan huonosti yhteen senkin kanssa, että runoudessa on nykyään tapana käyttää hakukoneella löydettyä materiaalia niin ikään ilman lähdeviitteitä. Google-runo saattaa muodostua pelkistä hakutuloksista ilman kirjoittajan mainittavaa väliintuloa. Omaperäisyydestä luopuminen on silloin jo lähtökohtaista.

Eräiden kriitikoiden mukaan pahinta ei ollutkaan se, että Hegemann käytti dokumentoimattomia lainauksia, sillä kaikenlainen lainaaminen ja samplaaminenhan kuuluu luovaan kulttuuriin. Pahinta heidän mukaansa oli se, että Hegemann ”koristautui lainahöyhenin”. Moraalinen paheksunta toisin sanoen kohdistui siihen, että Hegemann otti kunnian jostakin sellaisesta, mitä hän ei ollut itse kirjoittanut eikä ehkä olisi osannut kirjoittaa.

Mutta mitä merkitsee lainahöyhenin koristautuminen silloin, kun kaikki on lainaa? Pitäisikö pidättäytyä vain sellaisista lainoista, jotka saattavat vaikuttaa omilta luomuksilta ja ovat lisäksi niin taidokkaita, että ne saavat kirjoittajan vaikuttamaan paremmalta kuin hän onkaan?


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele

9.3.2010 11.01
Vesa Heikkinen
Joo, niin noh. Kai sentään suoranaisessa varastamisessa ja lainaamisessa on pieni ero? Kyse on myös monien oikeusturvasta, eikö vain: sen, jolta lainataan/varastetaan; sen, joka lukee tekstiä tietämättä lainaamisesta/varastamisesta; sen, joka lainaa/varastaa ja lisäksi tuottaa vielä ns. omaa tekstiäkin siteeksi. Varmasti on muitakin osapuolia?

Kaunokirjallisuudessa on kai aina otettu vapauksia näissä sitaattiasioissa. Mutta menepä lainaamaan kaunokirjailijalta tekstiä vaikkapa tietokirjaan, rahapussin nyörejä joudut avaamaan. Ja oikeinhan se tietysti onkin.
9.3.2010 12.01
Jouni Kemppi
Vesa, missä vaiheessa lainaaminen muuttuu suoranaiseksi varastamiseksi?

Esim. uusimman kirjani _kaikki_ sanat on Roo Ketvelin Kivisiköstä otettu. Olen lukenut vain rivien ensimmäiset sanat ja muokannut niistä tulleet säkeet runoiksi. (Tuo seikka tosin mainitaan jo esipuheessa)

Olenko minä nyt varastanut Ketvelin sanat? (Ja osa lainaamistani sanoista todellakin ON Roon keksimiä)

Runouden puolella tulisikin aika saatanan paksuja teoksia mikäli olisi mainittava kaikki lähdeviitteet. (Ehkä jatkossa olisikin julkaistava kaksi kirjaa, varsinainen runokokoelma ja sen lähdeviitteet)

Täytyykin seuraavan teokseni lähdeviitteissä mainita Hölynpölynimuri, olen muistaakseni ottanut siitäkin jotain runoihini.

"Mutta menepä lainaamaan kaunokirjailijalta tekstiä vaikkapa tietokirjaan, rahapussin nyörejä joudut avaamaan."

Laulunsanoituksia lukuunottamatta (Teoston prkl...) kaikki minun julkaisemani teokset (ml. Videorunot) ovat Public Domainia, eli kuka tahansa saa käyttää teoksiani mihin tahansa ilman lupaanikin.

Joten jos löydät jotain hyötykäyttöä kirjoituksilleni niin siitä vain.
9.3.2010 13.49
Vesa Heikkinen
Jouni, no eikö esimerkiksi siinä vaiheessa, kun napataan omaan teokseen sivutolkulla toisen kirjoittamaa tekstiä "muistamatta" mainita, että eipä ollut ihan omaa tuotosta tuo? Kun siis vie ilman pienintäkään aikomusta palauttaa tai pyytää lupaa viemiseen tai vähäisintäkään tarkoitusta edes mainita lähde?

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että sanoja ei voi omistaa. Toisaalta teoksia on tavattu kai pitää jollain tavalla myös tekijöidensä omina.

Enpä uskalla mennä näihin tekijänoikeusasioihin yms. syvemmälle, kun en niitä hallitse. Sen verran tiedän, että monet keskustelupalstat ovat täyttyneet näistä juupas - eipäs -väännöistä.
9.3.2010 16.33
Ulla
Riippuu aina tapapuksesta
Minusta fakta ja fiktio on tässä asiassa eri asemassa. Ja näissäkin vaikuttaa se, mitä lainatulla aineksella tehdään ja ilmoitetaan tehtävän. Jos tehdään runo, joka nimenomaan leikittelee toisten teksteillä ja tämä ilmoitetaan, ei pitäisi olla ongelma, jos tämä ei kiusaa lainauksen kohdetta. Yksittäisten sanojen lainaamisesta on vähän vaikea puhua. Kyllä kai ongelma potentiaalisesti syntyy vain persoonallisesti muotoilluista lausekkeista ja lauseista?
10.3.2010 11.11
Jouni Kemppi
Ulla: "Kyllä kai ongelma potentiaalisesti syntyy vain persoonallisesti muotoilluista lausekkeista ja lauseista?"

Ei tuo välttämättä aivan noinkaan yksinkertaista ole.

Otetaanpa pätkä tekstiäni, joka päätyy tai ei päädy seuraavaan kokoelmaani:

Tämä kansa on niin masentavaa. Ei ihme että runoutemme on niin yksinäistä. Niin yksinäistä. Ehkä tämä kaikki on toisaalta vain päätöksentekokyvyttömyyttä, eikä minua oikeasti pitele mikään muu kuin rohkeuden puute. Mutta heikko kohtani on liiallinen alkoholin nauttiminen (humallun juotuani liikaa eli tämä tapahtuu useasti), rämäpäinen asenne ja delfiinit; delfiinit ovat ainoa asia josta aidosti välitän.

Tuo koostuu seuraavista lainauksista:

"Tämä kansa on masentavaa, niin masentavaa"

"Ei ihme että runoutemme on NIIN yksinäistä"

"Ehkä tämä kaikki on toisaalta vain päätöksentekokyvyttömyyttä, eikä minua oikeasti pitele mikään muu kuin rohkeuden puute."

"Hänen heikko kohtansa on liiallinen alkoholin nauttiminen (hän humaltuu juotuaan liikaa eli hänen kohdallaan tämä tapahtuu useasti), rämäpäinen asenne ja delfiinit; delfiinit ovat ainoa asia josta hän aidosti välittää."

Eli en ole tehnyt muuta kuin liittänyt nuo yhteen ja vaihtanut hänet minuun. Olen siis lainannut persoonallisesti muotoiltuja lauseita, mutta kyllä lopputulos mielestäni kuitenkin on teoskynnyksen ylittävä.

Kuten tuosta huomaatte tulisi runokokoelmista hyvin paksuja kirjoja mikäli kaikki lähteet olisi mainittava, eilen huvin vuoksi laskin lähteet ja ensimmäiseen kymmeneen sivuun kokoelmassani mahtuu 71 lähdettä.

Kuten sanoin, lähdeviitteet olisi julkaistava erillisenä kirjana. ;-P

(Toki ymmärrän ettei Ranyan kuvaamassa tapauksessa ole kyse kollaasirunoudesta, vaan ilmeisesti suoranaisesta jonkun blogistin kopioimisesta)