Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ranya Paasonen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Ranya Paasonen asuu Helsingissä, kirjoittaa, opettaa luovaa kirjoittamista ja on yksivuotiaan Oonan äiti. Hän on julkaissut yhden romaanin (Auringon asema, Otava 2002).

Ranya Paasonen

10.3.2011 12.51

10.3.

Virus suosii sanoja, joiden ymmärtäminen on muuttunut automaattiseksi.

Satuinpa tässä taannoin katsomaan jännittävän zombielokuvan. Elokuva sijoittuu lähes kokonaan kanadalaisen Pontypool-nimisen pikkukaupungin paikallisradioasemalle, radioaseman lähetyskoppiin. Ulkona filmattuja kohtauksia ei juuri ole, vaan ympäröivän maailman tapahtumat käyvät ilmi radioasemalle saapuvista raporteista ja puhelinsoitoista. Tunnelma on klaustrofobinen. Kaupungilta saapuvista viesteistä käy ilmi, että paikallisen lääkärin vastaanotolla ihmiset ovat alkaneet raadella toisiaan verenhimoisesti. Mellakat leviävät kohta kaikkialle kaupunkiin. Virustartunnan saaneet muuttuvat laumoina vaeltaviksi zombeiksi, jotka käyvät terveiden kaupunkilaisten kimppuun.

Pian käy ilmi, että virus elää kielessä. Se leviää ihmisestä toiseen tiettyjen sanojen ja sanontojen avulla. Se tuntuu suosivan sanoja, joiden merkitys on vakiintunut ja joiden ymmärtäminen on muuttunut automaattiseksi, siis eräänlaisia kuolleita ilmaisuja. Kun ihminen kuulee ja ymmärtää tartunnan saaneen lauseen, hän alkaa toistella sitä automaattisesti. Vähitellen lause tuhoaa uhrin koko minuuden ja hänestä tulee lausetta toistava zombi. Studioon soittavat ihmiset kertovat nähneensä zombilaumoja, jotka vaeltavat päämäärättä toistellen uutislauseita ja säätiedotteita.

Asetelma on sikäli ovela, että koska kyseessä on radioasema, ainoa keino kommunikoida ulkomaailman kanssa on mahdollinen tartuttaja - kieli. Radioaseman työntekijät pelkäävät saavansa tartunnan ja levittävänsä sitä. He kokevat velvollisuudekseen uutisoida tapahtumista ja varoittaa ihmisiä, mutta samalla he tietävät, että jos he sattuvat käyttämään lähetyksessä virusta kantavia ilmauksia, he voivat tartuttaa suuren joukon ihmisiä.

Mikä siis neuvoksi? Yksi mahdollisuus olisi siirtyä käyttämään ranskan kieltä, sillä Kanadan virallisista kielistä vain englanti on saastunut. Toinen mahdollisuus olisi puhua lauseita, joita ei voi ymmärtää automaattisesti. Radioaseman uutisankkuri ryhtyykin käyttämään ohjelmassaan outoja runollisia lauseita, joissa ei ole vakiintuneita ilmauksia. Hän myös kehottaa kuulijoita käyttämään niitä, sillä hän uskoo, että tartunnan saaneet sanat voidaan puhdistaa antamalla niille uusi, ennenkuulumaton käyttö. Valitettavasti lähetystä seuraa myös zombeja tuhoava Kanadan armeija. Se pitää uutisankkurin käsittämätöntä puhetta varmana merkkinä siitä, että hän on saanut tartunnan, ja avaa tulen radioasemaa kohti.

Elokuvassa on mediakriittinen ja filosofinen kärki. Se nimittäin konkretisoi karmivalla ja humoristisella tavalla sen aika ajoin esitetyn metaforan, jonka mukaan mm. median käyttämä automatisoitunut kieli tekee meistä aivottomia zombeja. Ja se myös näyttää tien ulos spektaakkeliksi muuttuneesta kielestä vihjatessaan, että lääke kielen virustartuntaa vastaan on sen tuore, epäsovinnainen, ei-kommunikoiva käyttö.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja