Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.



Raimo Sailas. Kuva: Kotuksen arkisto.

Raimo Sailas on valtiosihteeri. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 1995. Valtiovarainministeriössä hän aloitti jo vuonna 1971. Nivalasta kotoisin oleva Sailas pitää marjastuksesta, sienestyksestä, lukemisesta ja shakista. Hän kirjoittaisi mielellään enemmän, ellei aika kuluisi puhumiseen. Joskus hän ihmettelee, ovatko virallisteksteihinkin jo ehtineet ”eläköityminen” ja ”ongelmatiikka” kielen rappiota vai sen kehitystä.

Raimo Sailas

26.6.2009 12.23

Valtionvarainministeriöstä cocktail-kutsuille

VVM:n keskeltä lentoon lähtenyt V on osoittautunut hyvin elinvoimaiseksi.

Siinäpä tulivat kaksi yleisintä pientä kielivirhettä, joihin VVM:n virkamies jatkuvasti törmää. Ja ensimmäisessä virkkeessä esiintyi jo se kolmaskin.

Valtiovarainministeriö täyttää tänä vuonna juhlalliset 200 vuotta. Sen kunniaksi ilmestyy syksyllä hieno historiateos. Ehkäpä siitä selviää, minkä takia ministeriömme nimi on todellakin valtiovarainministeriö eikä valtionvarainministeriö. Eihän se nimittäin itsestään selvältä maistu. Eipä tästä monta viikkoa ole, kun muuan entinen ministerimme omassa blogissaan käytti säännöllisesti väärää nimeä entisestä työpaikastaan.

Ministeriön nimi on jo vuodesta 1976 alkaen virallisesti lyhennetty muotoon VM. Harvoinpa on niin vastavirtaista päätöstä tehty, sillä vieläkin lyhenne esiintyy sekä suullisessa että kirjallisessa kielenkäytössä sitkeästi muodossa VVM.

Tuo VVM:n keskeltä lentoon lähtenyt V on osoittautunut hyvin elinvoimaiseksi. Se pysähtyi ensin työvoimaministeriöön (TVM). Kun sen ministeriön nimi lyhennettiin muotoon työministeriö (TM), löysi se uuden kotipaikan nimensä pidentäneestä liikenne- ja viestintäministeriöstä (ennen LM, nyt LVM). Olisikohan seuraava osoite vaikkapa oikeus- ja vääryysministeriö (OVM)?

Viime vuonna ilmestyi kahden terhakkaan kielimiehen Vesa Heikkisen ja Tuure Hurmeen mainio kirja nimeltään Hölynpölyimuri. Siinä saa kyytiä moni kielenkäyttäjä, niiden joukossa valtiovarainministeriö. Tekijät otsikoivat tämän osuuden ”VVM fuulaa.” Niinpä niin, siinähän sitä fuulaa tosiaan on jo otsikossa.

Häkellyttävän usein pöydälleni ilmaantuu arvovaltaisten organisaatioiden tyylikkäitä ”coctail-kutsuja”. Jopa niin usein, että oikein piti sanakirjaan turvautua. Ja kyllä sen mukaan edelleenkin oikea muoto on cocktail. Sanan entiseksi merkitykseksi kerrotaan leikkohäntäinen (puoliveri)hevonen. Kukapa noin omituisen otuksen nimen oikein osaisikaan kirjoittaa?

Mieleen hiipii kyllä toinenkin selitys. Virheen yleistyminen ajoittuu näet samaan ajankohtaan, jolloin vanha kunnon Helsingin Sihteeriopisto muuttui ammattikorkeakoulun osaksi. Ehkäpä siellä teoriaopetus on syrjäyttänyt käytännön taidot. Sihteeriopisto-sana näyttää valitettavasti siirtyneen aivan muuhun käyttöön. Sille on käynyt samoin kuin VVM:n V:lle.


Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa | Keskustele

26.6.2009 23.04
Vesa Heikkinen
Yksi ännä lisää
Kyllä, kirjaimet voivat olla vaikeita. Se kirjamme nimi muuten on tarkkaan ottaen Hölynpölynimuri. Ja sehän on tietysti aivan eri asia kuin hölynpölyimuri, eiks vaan?
27.6.2009 11.29
helanes
Elämänkerta
se vasta onkin tosi sitkeä virheelinen muoto. Tietenkin pitää olla elämäkerta, mutta niin vain monet muuten tolkullisetkin kielenkäyttäjät tarjoavat elämänkertaansa.
2.7.2009 12.27
Riikka
veet ja muut
Ehkä cocktaillin alkuosa tuo mieleen härskejä assosiaatioita, eikä sitä siksi tohdita oikein kirjoittaa? Toiseen suuntaan toimii sitten kyllä ylenmääräinen veen viljely :)
7.7.2009 9.07
kansantietäjä
Elämänkerta
Kertoisitko vielä, helanes, miksi "tietenkin" ihmisen elämänvaiheet, elämänmeno ja elämänkokemukset elämänkipinän syttymisestä aina elämänkaaren päätepisteeseen saakka kirjataan "elämäkertaan"? Jos asian voi ymmärtää, sen muistaa helpommin.
7.7.2009 16.53
helanes
Elämäkerta on ns. vakiintunut muoto, ei sitä vastaan enää ole aihetta kiivailla.
Samalla huomasin, että tämä teksti on sen verran pientä, että mukaan lipsahtaa helposti lyntivirheitä.
7.7.2009 16.56
helanes
Niin siis kommentissani oli virheellisesti virheelinen. Lyntivirhe EI sen sijaan ollut lyöntivirhe.
8.7.2009 9.50
Helena K
Vaikka elämänkerta olisikin "virheellinen" muoto, se kuulostaa sikäli mielekkäältä ja kielekkäältä, että muistelossa on kyse paitsi kertovasta elämäkerrasta (elämäkerronnasta, elämänkerronnasta vai elämän kerronnasta?), myös elämän kertaamisesta,tämän nimenomaisen, kertakaikkisen elämän kerran :)