Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Pirkko Nuolijärvi Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Pirkko Nuolijärvi on professori ja Kotimaisten kielten keskuksen johtaja (30.7.2016 saakka). Hän on tutkinut suomen kielen vaihtelua ja muutosta, televisiokeskustelujen vuorovaikutusta ja puhutun kielen roolia kaunokirjallisuudessa sekä kirjoittanut kielipolitiikkaan ja kielten asemaan
liittyvistä kysymyksistä.

rss

5.6.2009 9.47

Suomen kielen käyttöä ei voi ulkoistaa

Pirkko Nuolijärvi

Emmehän vain rupea välinpitämättömiksi?

Nykyisessä työelämässä puhutaan paljon toimintojen ulkoistamisesta. Eikä vain puhuta, vaan myös ulkoistetaan eli annetaan tehtävä jonkin toisen yrityksen tai organisaation hoidettavaksi, kun arvioidaan, ettei itsellä ole mahdollisuutta tai voimavaroja tehdä sitä. Maksua vastaan tietenkin.

Ihmiselämässä on paljon asioita, joita ei voi siirtää toisen tehtäväksi vaan joista yksilö itse on vastuussa. Sama pätee moniin yhteiskunnan toimintoihin. Suomi vastaa siitä, mitä täällä tapahtuu, olkoonkin, ettei tämäkään valtio ole mikään saareke, vaan se on osa muuta maailmaa ja vastuussa monesta asiasta myös rajojensa ulkopuolella.

Toukokuun lopulla julkistetussa kielipoliittisessa toimintaohjelmassa Suomen kielen tulevaisuus käsitellään paljon vastuuta. Kielen asioissa yksilö vastaa lähinnä omista toimintatavoistaan, mutta yhteiskunta ja sen eri tahot määrittelevät ne puitteet, joissa yksilö voi vastuutaan kantaa. Siten ei ole samantekevää, mitä virallinen Suomi tekee kielilleen, niin suomelle kuin muillekin.

Ikävän paljon maailmanhistoriassa on esimerkkejä siitä, miten valtakielten käyttäjät polkevat muiden kielten käyttäjien oikeutta omaan kieleen, samalla kun polkevat heidän muita oikeuksiaan. Myös suomenkielisellä Suomella on mustia sivuja historiassaan esimerkiksi saamelaisten ja romanien kohtelussa. Vaikka eri ryhmien asema onkin vuosien mittaan kohentunut, yhteiskuntamme ei näissäkään asioissa tule koskaan täysin valmiiksi, vaan parannettavaa riittää.

Kielen elinvoiman kannalta ratkaisevaa on myös, miten kukin ryhmä itse suhtautuu kieleensä. Vähemmistökieltä käyttävä ryhmä voi tehdä oman kielensä hyväksi todella paljon, mitä osoittaa esimerkiksi inarinsaamelaisten aktiivinen toiminta lasten kielipesissä ja kouluopetuksessa. Enemmistökielinen taas voi alkaa vapaaehtoisesti polkea myös omia oikeuksiaan, ei vain muiden. Jos suomenkielinen ei pidä tärkeänä, että suomea käytetään monipuolisesti, ei syytä kielen aseman heikkenemiseen silloin pidä lähteä etsimään muualta, vaan pitää katsoa peiliin. Ei ole Ison-Britannian eikä Saksan vika, jos Suomessa ei puhuta ja kirjoiteta suomeksi. Tätä asiaa kun ei voi edes ulkoistaa.

Suomen puhuminen ja kirjoittaminen ei ole itsetarkoitus, vaan suomen kielen äidinkielekseen saaneen kannattaa yksinkertaisesti – jos ei muuta niin – ajatella omaa parastaan. Muita polkematta. Äidinkielen käyttäminen muiden kielten rinnalla kiihottaa ajattelua, mikä on oppimisen ja tutkimisen onnistumisen kannalta keskeinen asia. Kieletön taas ei pahemmin innovoi. Siksi kaikkien äidinkielten oppimisen tukeminen on yhteiskunnan kannalta viisasta, samalla kun se on yksilön kannalta tärkeää. Tämä ei ole juhlapuhetta, tämä on hyvin käytännöllinen näkökulma.

Suomen kieli elää nykyisin varsin hyvää ja monipuolista elämää. Uhkakuvia ei siis tarvitse maalailla. Pahin uhka on se, jos me eri aloilla toimivat suomenkieliset rupeamme olemaan välinpitämättömiä oman kielemme suhteen. Mutta emme kai me sellaisiksi rupea, emmehän?


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

8.6.2009 8.47
Juhani V
Onnittelut!
Tervetuloa 2000-luvulle! Hienoa, että valtion virastossakin on viimein oivallettu, miten internetin avulla voi tulla lähemmäksi ihmisiä (sen sijaan, että jäisi esimerkiksi pohtimaan, pitääkö se kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella).

Toivotaan, että toiset laitokset ymmärtävät seurata pian perässä: verkossa on todellinen demokratian mahdollisuus.