Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Olli Löytty. Kuva: Heini Lehväslaiho.

Olli Löytty
työskentelee tutkijana Turun yliopistossa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hän on Ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen. Syksyllä 2011 häneltä ilmestyi kokoelma esseitä otsikolla Kulttuurin sekakäyttäjät (Teos). Kuva: Heini Lehväslaiho.


Olli Löytty

17.1.2010 23.17

Rajansa kieliliberalismillakin

Kuinka helposti me olemmekaan hyväksyneet sen, että taito on nykyään osaamista, keksinnöt innovaatioita ja ongelmat haasteita.

Tunnen monia ihmisiä, jotka hermostuvat aina kielivirheitä havaitessaan. On niitä, jotka ärsyyntyvät sanomalehtien lyöntivirheistä ja lauseopillisista kömmähdyksistä. Toisia kismittää radio- ja televisiotoimittajien puhekieliset täytesanat (niinku, tota). Monet bongailevat erilaisia kömpelöitä kielikuvia (lyhyen tähtäimen suunnitelma) tai muotisanoja (keskiö, haasteet). Kaikilla kielipoliiseilla (tai ehkä pitäisi puhua kielisuojeluskunnasta) on vahva näkemys siitä, että on olemassa hyvän kielen standardi, eikä kenenkään pitäisi kieltä julkisesti käyttämän, jos ei osaa tai ymmärrä sitä noudattaa.

Ei olekaan mikään ihme, että monet pelkäävät ilmaista itseään kirjallisesti. Joskus julkaistuista teksteistä voi havaita, että ne on kirjoitettu sisäisen kielipoliisin valvonnan alaisuudessa. Silloin kirjoittamisesta katoaa sanomisen ilo, eikä lukeminenkaan ole kovin kivaa.

Itse olen yrittänyt vapautua sisäisestä kielipoliisistani. Minusta on vallan hienoa, että kieliyhteisö voi kommunikoida eri tavoilla eri tilanteissa. Erityisesti minua ilahduttavat uudet vieraslainat. Lapseni esimerkiksi saattavat vahvistaa minuun kohdistuvaa pyyntöä vetoavan väräjävällä äänellä lausutulla pliide-sanalla. Se tulee tietysti englannin sanasta please, jolla ei tunnetusti ole suomessa vastinetta.

Lisäksi minua kiehtovat sähköisten viestimien myötä kehittyneet ilmaisut, joita en kylläkään aina ymmärrä. Kännykän valikosta löytää melkoinen kokoelma erilaisia hymy- ja irvinaamoja, jotka kertovat kielen ja kuvan uudenlaisista kytköksistä.

Pidänkin itseäni sangen liberaalina kieliasioissa. Mutta rajansa vapaamielisyydelläkin! Ihmettelen esimerkiksi sitä, kuinka helposti me suomenkieliset olemme hyväksyneet sen, että taito on nykyään osaamista, keksinnöt innovaatioita ja ongelmat haasteita. No, ehkä tuosta ei sentään kannattaisi barrikadeille nousta, mutta jonkinlaista kansalaistottelemattomuutta pitäisi kyllä viritellä.

Aika lähellä liberalismini rajoja ollaan aina silloin, kun juna on saapumassa asemalle ja kuulutuksessa sanotaan kuta kuinkin näin:

”Arvoisat matkustajat

Saavumme hetken kuluttua Turkuun.

Kiitämme kaikkia matkustajia…”

Kuulutuksen aluksi meitä matkustajia puhutellaan kohteliaasti joukkona (arvoisat matkustajat). Välittömästi sen jälkeen junan henkilökuntaa edustava kuuluttaja selvästikin lukee myös itsensä mukaan samaan joukkoon käyttämällä sanaa ’saavumme’. Me-muoto luo kuulijoille yhteenkuuluvuudentunnetta. Minustakin on hienoa ajatella, että kaikki junassa olevat kuuluvat samaan ryhmään. Siinähän me yhdessä huristelemme halki suomalaisen maiseman.

Sen jälkeen tapahtuu kuulutuksessa kuitenkin outo ryhmien uudelleenjako. Nyt me-muoto viittaakin yksinomaan henkilökuntaan (kiitämme), joka tahtoo tuoda julki kiitollisuutensa matkustajille siitä, että nämä ovat valinneet kulkuneuvokseen junan. Näin pienellä retorisella siirrolla junayhteisön sisään piirtyy väkivaltainen linja, joka jakaa junassa olijat kahteen erilliseen ryhmään. On aika helppoa havaita, että näiden kahden ryhmän välillä on hierarkkinen valta-asetelma. Eihän meillä matkustajilla ole minkäänlaista mahdollisuutta esittää vastaavanlaista kiitosta kuuluttajalle!

Junakuulutuksesta ärsyyntyminen ei kuitenkaan vielä uhkaa kielellistä vapaamielisyyttäni. Jo asemalaiturille astuessani olen yleensä jo unohtanut kielimaisemaani kohdanneen ympäristörikoksen.

Kerron lopuksi tapauksen, jota vannoutunut kieliliberaalikaan ei sentään voi sulattaa.

Kun ajaa autolla parkkihalliin, ennen puomia on laite, josta saa parkkilapun. Ja mitä lukee tuon laitteen pienellä näytöllä? Siinä pahaa aavistamatonta autoilijaa odottaa kahdesta sanasta koostuva käskymuotoinen viesti:

”Paina painiketta.”

Eipä ole tainnut tuon tekstin laatija saada alkeellisintakaan opetusta kirjallisen esityksen tyylisäännöistä, joista ensimmäisten periaatteiden joukossa muistetaan aina varoitella tautologian vaaroista. PAINA PAINIKETTA! Tuon törkeämpää rikosta suomea kohtaan en ole nähnyt aikoihin. Sen kirjoittaja on ehdottomasti saatettava edesvastuuseen täydellistä kielipiittaamattomuutta uhkuvasta teostaan.


Palaa otsikoihin | 11 puheenvuoroa | Keskustele

18.1.2010 7.33
KSH
Pliide
Voitsä.

Noin esimerkiksi. Sanaa, jota ei voi kääntää, ei muuten ole.
18.1.2010 11.52
olli löytty
voitsä
kiitos. annan heti päiväkäskyn lapsilleni, että käyttäisivät pyyntölauseissaan sanaa voitsä pliiden sijaan. muutoin ei heru.
18.1.2010 13.02
Vesa Heikkinen
Tossa "voitsässä" on se ropleema, että sitä ei oikein pysty puheessa venyttämään ja painottamaan samalla tavalla kuin "pliideä". Musta toi pliiiiiDE on ihan jättispättiskivaa suomea! (Terveisiä kotiin!)
18.1.2010 14.27
KSH
Voitsä vai pliide
Ja kai niitä löytyy muitakin. Huomautukseni koski väitettä, ettei englannin kielen sanalla "please" olisi vastinetta suomen kielessä. On tuo ja on muitakin.

Se sen sijaan, mikä on suomen kieltä, onkin ihan kokonaan toinen juttu. Kai te kielentutkijatkin jo alatte olla sitä mieltä, että suomen kieltä on kaikki, mitä kuka tahansa suomea puhuva suustaan päästelee, siis se pliidekin. Eikä sen suomen kielen puhujan tarvitse olla edes natiivi, muuten.
18.1.2010 14.37
Vesa Heikkinen
Äh. Jaa että me kielentutkijat, tämä joukko kuin yhtä henkilöä... Mitä mieltä tässä sitten on oltu, muuten, kerropa mullekin KSH?

18.1.2010 15.10
olli löytty
KSH:lle
heikkis-vesan lailla tekisi mieleni reagoida väitteesi oletukseen yksimielisestä kielentutkijoiden joukosta. itse en edes ole kielentutkija. eikä tarkoitukseni suinkaan ole blogikirjoituksessani määritellä suomen kielen rajoja (tai rajattomuutta) vaan ainoastaan ihmetellä ääneen erinäisiä kieli-ilmiöitä.
18.1.2010 15.40
KSH
Kerronhan toki!
Se välimerkki on vielä käyttämättä, joka osoittaisi, onko kirjoitus otettava tosissaan vai ironiana tai suorastaan groteskina burleskina. Tämä alkuperäinen juttu saa sen selkäpiin todellakin karmimaan ja synnyttää halun tölväistä jollain tavalla, koska kai kielen käyttämisessä on pääasia aina se, että sanoma ymmärretään? Ei siis se, että asia ilmaistaan jollain ennalta siunatulla ja pyhitetyllä tavalla?

Sinänsä näissä blogeissa löytyy aika ansiokas kirjoitelma koulun opettajan toimesta, jossa osataan ihmetellä, ymmärtävätkö nykynuoret suomen kielen osaamisen merkitystä. Sitä osaamista aivan oikein edellytetään vielä työelämässä ja siellä korrekti kielenkäyttötaito on arvossa arvaamattomassa, koska niitä muistioita edelleen tarvitaan ja kirjoitetaan. (Muuten niitä kutsuttiin vielä 1960-luvun puolessa välin nimellä "Pro memoria", muistioiksi muuttumiseen kului vielä vuosikymmen tai parikin.) Ja vain ne, jotka osaavat kirjoittaa, pääsevät noihin sfääreihin, jota tuo Sailaskin edustaa.

Se on kuitenkin vain yksi kielen käytön rekistereistä, ja juuri missään muussa sitä hyperkorrektia oikeakielisyyttä ei sitten tarvitakaan.

Ja jos tässä kirjoitelmassa on huumoria mukana, se on ihan tahatonta. Kai. Aivan kaikkia motiivejaan ei ole mahdollista tiedostaa, vai pitäisikö minun nyt sanoakin "en pysty tiedostamaan" siltä varalta, että joku pystyisi?
18.1.2010 17.20
K. Ruohomäki
Koiran hoito
"Voitsä" on sävyltään liian töksähtävä ja jyrkkä "pliiden" vastineeksi. Onneksi suomen kielen joustava taivutusjärjestelmä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia. Tässä olisi paikallaan vetoavan kohtelias ehtotapa: "voiisitsä". Tavun lisäys vain tehostaa pyyntöä.

Aivan päinvastoin on Ollin parkkihalliongelman laita. Totta kai parkkilaitteen näytössä pitäisi lukea käyttökielellä: Paina nappia! Kokenut parkkihallin valvoja tietää kumminkin, mikä irvailu siitä repeisi: "Että mitä nappia? Takin nappia vai?" Niinpä hän on tarkkaan harkiten valinnut poliittisesti korrektin kirjakielisen ilmaisun: Paina painiketta! Eikä lyhyt ja selvä ohje uhku "täydellistä kielipiittaamattomuutta", vaan siitä jokainen auton ratissa istuva nörtti tajuaa oitis, kuinka on toimittava. Määrätietoinen tautofonia lisää tässä tapauksessa ilmauksen tehoa.

Tautologian vaaroista alituiseen mäkättävät kirjallisen viestinnän opettajat voisivat vihdoin uskoa, ettei suinkaan joka lauselmaan ole etsittävä synonyymistä ilmausta tyyliin: koiran hoito ja penin ruokinta.
18.1.2010 21.59
olli löytty
sarkasmimerkki
KSH kirjoitti: "Se välimerkki on vielä käyttämättä, joka osoittaisi, onko kirjoitus otettava tosissaan vai ironiana tai suorastaan groteskina burleskina." Nyt on kertoa hyviä uutisia, sillä Iltalehti uutisoi seuraavanlaisesta innovaatiosta:

"Amerikkalainen yhtiö keksi, miten ironian voi selkeästi erottaa kirjoitetusta tekstistä. Lääkkeenä tähän yhtiö keksi sarkasmimerkin, joka auttaa pääsemään eroon sähköpostien väärinkäsityksistä. Merkin voi ladata yhtiön sivuilta muutaman dollarin kustannuksella.

Jokainen on joskus kirjoittanut sähköposteja, joissa on hieman ironiaa mausteena. Välttyäkseen väärinkäsityksiltä, voi ladata internetistä erillisen sarkasmimerkin, jota käytetään tekstissä samalla tavalla kuin kysymys- tai huutomerkkiä.

Michiganilainen yhtiö on patentoinut merkin nimiinsä. Yhtiön edustajan mukaan merkistä voi olla myös yhteiskunnallista hyötyä. Esimerkiksi kuurot voivat lukea tekstityksistä sarkasmin helpommin merkin avulla."

Uutinen löytyy täältä: http://www.iltalehti.fi/digi/2010011810945924_du.shtml
19.1.2010 12.38
Erppa
Heh, eikös siitä sarkasmista mene vähän juju, jos sitä rupeaa omalla (maksullisella!) merkillä alleviivaamaan... :) Nuo hymiöt (akateemisesti kuulemma "tunneikonit") ovat minusta sitä vastoin mahtavia. Ne korvaavat hienosti ilmeiden ja äänensävyjen puutetta. Ja voi niillä vähän vihjata tarvittaessa siitä sarkasmistakin.
24.1.2010 16.31
Jouni Kemppi
"Merkin voi ladata yhtiön sivuilta muutaman dollarin kustannuksella."

Yksi ainoa _merkki_ maksaa "muutaman dollarin"?

Eivät liene tosissaan tuon hinnan kanssa, vaan kyseessä on esimerkki siitä minkälaisissa tapauksissa sarkasmimerkkiä tulee käyttää...