Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Olli Löytty. Kuva: Heini Lehväslaiho.

Olli Löytty
työskentelee tutkijana Turun yliopistossa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hän on Ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen. Syksyllä 2011 häneltä ilmestyi kokoelma esseitä otsikolla Kulttuurin sekakäyttäjät (Teos). Kuva: Heini Lehväslaiho.


Olli Löytty

16.7.2010 19.22

Matkailu avartaa sanavarastoa

Suomesta löytyy yksi paikka, jossa vietetään siestaa.

Matkakohteeksi Reposaari valikoitui yksinkertaisesti siitä syystä, että huhun mukaan siellä vastustetaan nykypäivän kiireitä elämänrytmiä viettämällä siestaa. Sinne oli päästävä tempomaan lukittua kaupan ovea keskellä päivää. Huhuu, missä kaikki ovat? Haluamme tehdä ostoksia, miksei kukaan tule rahastamaan? Paikalliset ihmiset kurkkisivat verhojensa takaa ikuisen kiireen raskauttamia järvisuomalaisia ja palaisivat sitten tyytyväisinä nokosilleen. Kauppa aukeaisi vasta tupluurien jälkeen.

Matka ei ollut turha, sillä Kansankulma-niminen puoti pitää kunniakkaasti yllä reposaarelaista perinnettä sulkemalla ovensa tunniksi puolelta päivin. Mikään yllätys ei sitä vastoin ole se, että keskusjohtoiset ruokakaupat eivät osaa olla niin sanotusti maassa maan tavalla vaan noudattavat aukioloajoissaankin yleisvaltakunnallista linjaa. Se on sääli, sillä siestasta saisi erinomaisen matkailuvaltin: ”Tervetuloa Reposaareen! Takaamme, että keskellä päivää täällä ei voi tehdä mitään muuta kuin ottaa kunnon nokkaunet.”

*

Reposaaressa opin uuden sanan: paino- eli paarlastikasvit. Sellaisia Reposaaressa ovat muiden muassa jaakonvillakko (senecio jacobaea), jänönapila (trifolium arvense), valkomesikkä (melilotus albus), sirppimailanen (medicago sativa ssp. falcata), isomesikkä (melilotus altissimus) ja nurmimailanen (medicago lupulina).

Painolastikasvit ovat peräisin purjelaivoista, joiden ruumista tulomatkalla painona käytetty maa-aines kipattiin satamaan ennen tavaran lastausta. Maan mukana tuli siemeniä, rönsyjä ja kokonaisia kasveja, joista osa kotoutui pysyvästi Reposaaren luontoon. Matkailuesitteessä korostetaan, että ”painolastikasveihin tulee suhtautua elävinä muistomerkkeinä 1920-luvulla päättyneestä purjelaivakaudesta”.

*

Siesta-sanakin on seilannut pitkin maailman meriä. Sanan merkitys ymmärretään ympäri maailmaa. Se, että Reposaaressa on vietetty juuri siestaa eikä esimerkiksi keskipäivän lepotaukoa, kertoo epäilemättä jotain sataman kansainvälisestä historiasta. Saaren viehättävät puutalot ovat kuulleet monia kieliä.

Etelä-Euroopassa siesta on ainakin ollut tärkeä osa arkista elämänmenoa, kulttuuria. Kyllä Suomessakin on tarpeen tullen osattu levätä kesken työpäivän, mutta se ei ole ollut samalla tavalla hyväksyttyä kuin jossakin muualla, ja ainakaan se ei ole täällä ollut maan tapa. Päivällä pötköttäminen on tulkittu laiskuudeksi, mutta ihan jo kansanterveydellisistä syistä olisi syytä harkita vakavasti siestan kulttuuriin sisältyvää viisautta. 


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

17.7.2010 21.44
Puolräpsööläinen
Lapsuuden kesien Reposaari tuli elävästi mieleen. Tehtaanpilli soi ruokatauon/siestan merkiksi keskellä päivää ja kaikki hiljeni tunnin ajaksi. Painolastikasveista keräsin hienon kokoelman, jolla vetäisin kympin kasviopissa. Hienoa, että monet asiat ovat siellä vielä ennallaan.
20.7.2010 20.01
Töttö
Mitämitä
Onhan tuota ruokaperäsille menty joka talossa puolen päivän appeen jälkeen, ennen pellolle palaamista. Ja mitä se on koko keskitalvi ollut tiettömillä umpiperillä kuin kaikkien siestojen äiti. Suomella on vankka lepotaukoperinne.
20.9.2010 16.26
Wirtanen
Ikäihmisen MUST
Nokkaunien voima

Ikäihmisenä ei tule kuuloonkaan, ettäkö voisin mukavan lounaan jälkeen jatkaa taas jotakin "tekemistä". Ehei, silmät painuvat ihan väkisin kiinni. Kymmenen parinkymmenen minuutin "siestan" jälkeen päivä on taas kuin uusi. Tässä on siestan salaisuus ja voima.
Olis kumma jos tämä ei olis ihan maan tapa meillä, joilla on yli kahdeksankymmentä takanamme