Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Olli Löytty. Kuva: Heini Lehväslaiho.

Olli Löytty
työskentelee tutkijana Turun yliopistossa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hän on Ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen. Syksyllä 2011 häneltä ilmestyi kokoelma esseitä otsikolla Kulttuurin sekakäyttäjät (Teos). Kuva: Heini Lehväslaiho.


Olli Löytty

23.3.2011 17.07

Maailman vaietuin kirjallisuudenlaji

Mistä kirjallisuudenlajista on kyse? Tuhannet lapset ja nuoret lukevat sitä päivittäin, sitä myydään vuodessa kymmeniä ellei peräti satoja tuhansia kappaleita, mutta sitä ei arvostella eikä siitä keskustella julkisuudessa lainkaan.

Selailen kolmiosaista kirjasarjaa Taito, Voima ja Taju, ja olen huomattavan kateellinen nykyajan yläkoululaisille. Tällaiset äidinkielenkirjat olisivat saattaneet tehdä omista kouluajoistani vähintäänkin siedettäviä! Koska en ole äidinkielenopettaja, en osaa arvioida, miten nämä Anne-Maria Mikkolan, Minna-Riitta Luukan ja Kaarina Ahosen laatimat oppikirjat toimivat opetuksessa, mutta havainnollistuksista ja esimerkeistä ei niissä ainakaan ole pulaa.

Vaikka tutkin kirjallisuutta ammatikseni ja lueskelen sitä kernaasti myös vapaa-ajallani, en yleensä edes näe peruskoulun tai lukion oppikirjoja. Syksyisin lukion oppikirjoista kirjoitetaan lehdissä, mutta aiheena on niiden hinta, ei laatu. Keskustelu peruskoulun oppikirjoista koskee useimmiten kirjojen kierrättämistä sukupolvelta toiselle. Niiden asiasisällöistä ei kirjoitella sen enempää kirjallisuus- kuin muissakaan lehdissä. Luulisin, että julkisuudessa käyty keskustelu oppikirjojen hyvistä ja huonoista puolista kiinnostaisi paitsi opettajia myös koululaisten vanhempia. 

Kriittinen katse oppikirjoihin olisi perusteltua jo siksikin, että oppikirjallisuuden kustantaminen on liiketoimintaa. WSOYprolla ja Otavalla on yhteensä yli 80 prosentin markkinaosuus peruskoulujen ja lukioiden oppikirjoista. Käytännössä nuo kaksi yhtiötä päättävät, millaisia kirjoja kouluissa luetaan, kuinka usein niitä uudistetaan ja kuinka monia kilpailevia sarjoja tuupataan markkinoille.

Oppikirjamarkkinoiden houkuttelevuudesta kertoo ehkä jotain se, että mukaan on ilmoittautunut uusi toimija, Edukustannus. Uusi uljas kustannusyhtiö kuvailee toimintaansa näin reippain ilmaisuin: 

”Uuden kustantajan visio on tuoda oppimateriaalit 2010-luvun oppilaiden mediamaailmaan ja siten osaltaan lisätä viihtymistä koulussa ja varmistaa suomalaisen sivistysyhteisön tulevaisuus. Uusi toimija tarjoaa mahdollisuuden uuden sukupolven oppikirjailijoille.” 


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

23.3.2011 20.15
Erkki
Hyvä tuote myy
Muuan kollega ja oppikirjantekijä arvuutteli aikoinaan kuulijoilla, minkä verran arvelimme hänen ja työryhmän tekemiä peruskoulun oppikirjoja myydyn. Veikkasimme, että kymmeniä tuhansia kappaleita. Oikea vastaus oli yli 800 tuhatta.

Sittemmin oli mennyt rikki jo miljoonan kappaleen raja. Tuossa kirjasarjassa oli kaikkiaan parikymmentä tuotetta eri luokka-asteille: oppi-, luku- ja harjoituskirjoja sekä opettajan oppaita.

Kollega hauskutti meitä sanomalla, että hänet oli pyydetty mukaan tekijätiimiin siinä vaiheessa, kun muut eivät enää osanneet ratkaista omia harjoitustehtäviään ylempien luokka-asteiden kirjoissa. Meistä kuulijoista juttu oli hyvä.
24.3.2011 6.27
Koskela
Olet oikeassa, Olli
Joo, oppikirjojen arvosteleminen on tabu. Nuorena kriitikkona (kauan sitten) aikoilin arvostella oppikirjan, mutta minulle sanottiin, ettei niin tehdä. Sittemmin olen itse tehnyt oppikirjoja, enkä siitäkän sysystä ole "voinut" sanoa mitään oppikirjoista.

Monien lehtien linja on se, että ne eivät halua halua pistää lusikkaansa oppikirjasoppaan. Sen kyllä ymmärrän. Kyse on isosta bisneksestä, ja kirjoittipa kuka tahansa mitä tahansa jostakin kirjasta, aina häntä epäillään ja syytetään myynnin edistämisestä tai tai haittaamisesta.

Lopputulema on ikävä: kukaan ei arvostele oppikirjoja. Niiden osalta tämä laadunvalvonta puuttuu kokonaan. Ja rohkenen sanoa, että se myös näkyy. Sen verran kaikenkarvaisia omituisuusia oppikirjoissa on - ja jopa suoranaisia ja yksiselitteisiä virheitä. Toisaalta taas hyvä oppikirja ei saa ansaitsemaansa tunnustusta.

Tässä olisi työmaata kirjallisuudentutkijoiden Avain-lehdelle ja kielitieteilijöiden Virittäjä-lehdelle. Siitä vain jäävittömät tutkijat arvioimaan oppikirjoja. Ei sillä tavalla kyllä ystäviä, menestystä ja vakutusvaltaa saa. Mutta ns. yleisen edun kannalta se olisi todella tarpeen. Oppikirjoillahan on aivan valtava merkitys tiedon valikoijina ja maailmankuvan muokkaajina.
9.4.2011 14.39
Äiti
Niinpä
Kahden nuoren äitinä olen seurannut oppikirjoja kiinnostuksella jo yli kymmenen vuotta. Ollin huoli on oikeutettu ja sen pitäisi kiinnostaa enempiä ihmisiä: lapset ja nuoret ovat oppikirjojen armoilla huomattavan osan elämästään ja kuten Koskela asian kiteyttää: oppikirjoillahan muokataan nuorten maailmankuvaa. Lähi-idän kriisinkin yksi osatekijä on oppikirjojen välittämä, vastakkainasetteluja propagoiva maailmankuva (tästä on tutkimuskin olemassa, jossa verrattiin palestiinalais- ja juutalaiskoulujen käyttämiä historian- ja äidinkielenkirjoja).

Paitsi kriittistä katsetta oppikirjojen sisältöihin arvostelujen avulla, tarvittaisiin tutkimusta myös siitä, millä kriteereillä kouluissa oppikirjoja valitaan (onko opettajilla millaisia kytkyjä, onko reksin paras kaveri töissä Wsoy:llä vai Otavalla jne.). Vastaani on tullut vuosien varrella hienoja ja innostavia oppikirjoja kuten myös täysin ala-arvoisia. Järkyttävimpiä esimerkkejä ovat tarjonneet jotkin historian- ja uskonnonkirjat, joissa sekä valikoitujen "kertomusten" että tehtävänantojen avulla ohjaillaan arveluttavalla tavalla lapsen ajattelua.

Miten oppikirjavallankumous toteutetaan? Jos keksitte, lähden mukaan!