Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Olli Löytty. Kuva: Heini Lehväslaiho.

Olli Löytty
työskentelee tutkijana Turun yliopistossa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hän on Ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen. Syksyllä 2011 häneltä ilmestyi kokoelma esseitä otsikolla Kulttuurin sekakäyttäjät (Teos). Kuva: Heini Lehväslaiho.


Olli Löytty

20.4.2010 9.57

Hankepuhe vuotaa päivälehtiin

Verkostoituminen parantaa toimintaedellytyksiä.

Työtä tehdään yhä useammin hankkeissa ja hankkeina. 2000-luvun alku tullaan muistamaan projektien aikakautena. Tulevilla sukupolvilla on epäilemättä vielä hauskaa kustannuksellamme.

Hankerahoituksen haussa on kehittynyt oma sanastonsa ja kielelliset erityispiirteensä, ja samankaltaisin sanankääntein projektit myös raportoivat aikaansaannoksiaan. Havainnollistaminen ei kuulu tämän tekstilajin hyveisiin. Hankekielelle onkin tyypillistä, että sitä taitamaton ei välttämättä ymmärrä, mitä projektissa käytännössä tehdään.

Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että hankehöpötys valuu jo yleiseenkin kielenkäyttöön. Aamulehdessä (17.4.) ilmestyi juttu Voimaa verkostoista -hankkeesta, joka ingressin perusteella ”tähtää järjestelmälliseen toimintaan”. Toimittaja aloittaa juttunsa näin:

”Voimaa verkostoista -hankkeen taustalla on pyrkimys parantaa pienten ja suurten festivaalien välistä kommunikaatiota. Hankkeella tarkoitetaan 27 pirkanmaalaisen festivaalin yhteistyötä. Tavoitteena on luoda toimiva verkosto, joka parantaa festivaalien toimintaedellytyksiä tulevia kesiä ajatellen sekä lisää festivaalien osaamista ja tuottavuutta.”

Lainaus sisältää monia hankekielelle tyypillisiä käsitteitä, kuten verkosto, toimintaedellytykset, osaaminen ja tuottavuus. Niitä kaikkia pyritään luomaan ja parantamaan. Sävy on optimistinen, katse tähyilee toiveikkaasti tulevaisuuteen. Hankekielelle on tyypillistä, että siitä ei käy ilmi, kuka tai ketkä käytännössä toteuttavat verkostojen luomisen tai toimintaedellytysten parantamisen. Projekti itse vaikuttaa olevan ainoa toimija.

Aamulehden jutussa haastatellaan kuitenkin projektikoordinaattoria, joka kertoo hankkeen ainutlaatuisuudesta: ”Näin laajasti ei ole festivaalikentällä verkostoiduttu.” Repliikin jälkeen toimittaja jatkaa selostustaan: ”Verkostoitumisen odotetaan parantavan festivaalijärjestäjien yhteistyötä. Sitä kautta ne voivat toimia aiempaa järjestelmällisemmin.”

Kuvittelen, että toimittajalla on artikkelia kirjoittaessaan ollut esillä projektia varten laadittu suunnitelma, josta hankekielen käsitteet ja puhetapa ovat sitten valuneet leipätekstiin. Lukijalle – jos hän on jaksanut lukea juttua näinkään pitkälle – ei aukea, kuka tekee, mitä, kenelle ja miksi.

Toisaalta, onhan se jollain tapaa lohdullista tietää, että festivaalijärjestäjien yhteistyö sujuu tulevaisuudessa aiempaa järjestelmällisemmin.


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

20.4.2010 22.48
Veksi
Juuri
Heh. :-)
28.5.2010 18.39
Riitta Suominen
Miksi hankkeissa vain pyritään?
Hyvä juttu, Olli. Kirjoitat, että "hankekielelle on tyypillistä, että sitä taitamaton ei välttämättä ymmärrä, mitä projektissa käytännössä tehdään". Olen taipuvainen uskomaan, että hankkeissa usein toiminta tapahtuukin paperilla. Hanke alkaa näyttävällä avaustilaisuudella ja päättyy markkinointihenkiseen lopetukseen, jossa puhuu joku sisäinen sankari ja sen jälkeen julkistetaan kapulakielinen hankeraportti. Toiminnan sisältöä siis kuvaa parhaiten pyrkiminen.