Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Minna Suni. Kuva: Kotuksen arkisto.

Minna Suni
selvittelee Jyväskylässä työkseen maahanmuuttoon liittyviä kielikysymyksiä. Osa näkökulmista ja hajahavainnoista päätyy tänne kierrätykseen.

Minna Suni

24.8.2009 1.16

Paikoillanne, valmiit

Onko järkevään toimintaan pakko pakottaa?

Niin ne koulut taas alkoivat. Pulpetit kolisevat. Ekaluokkalaisilla on ankara identiteettityö meneillään, kun on saatava kaivettua itsestään esiin uskottava koululainen. Kengännauhat ja kello pitäisi vähitellen klaarata. Tokaluokkalaisten on opittava muistamaan, etteivät ole enää ekalla. Kutoset epäröivät itsekseen, onko heistä vielä kutosiksi, ja seiskoja ärsyttää olla melkein alkupisteessä taas. Ysit – no, he tietävät mitä on takana ja yrittävät kuvitella, mitä on edessä sitten, kun tämäkin on takana.

Kaikki eivät kylläkään sano luokkaansa numeroin. Paikallisbussissa seurasin joskus läheltä, kun muuan mummeli valitsi paikan pienen pellavapäisen pojan vierestä ja aloitti ikätyypillisen kyselemisen. ”Oletkos sää jo ekalla?” Ei vastausta. ”No oletkos sää jo tokalla?” Ei vastausta. ”No milläs luokalla sää sitten oikein olet?” Ei vastausta, mutta ilmeinen sanomisen tarve. Sitten hitaasti artikuloiden: ”valmistava luokka”. Mummeli ihmetteli pojalle isoon ääneen, mikä se semmoinen luokka on, mutta tietoa ei tippunut. Loppumatkan kumpikin keskittyi maisemiin.

Asia vain on sillä tavalla, että kaikkien suomen tai ruotsin taito tai muut koulunkäynnin eväät eivät millään riitä ns. tavallisessa luokassa opiskelemiseen. Tämä on hyvinkin monen maahanmuuttajataustaisen oppilaan tilanne, ja juuri heitä varten valmistavaa opetusta järjestetään.

Kielitilastojen mukaan Suomessa asuu muuten noin 35 000 sellaista kouluikäistä, jotka käyttävät äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Siis täysi tuusulallinen tai kokkolallinen.

Opetushallitus punnersi juhannukseksi ulos uuden valmistavan opetuksen opsin eli opetussuunnitelman perusteet, joissa linjataan, mihin tähdätään: 900–1000 tuntia kestävällä opetuksella pitäisi pohjustaa ja vahvistaa etenkin koulunkäynnissä tarvittavaa suomen tai ruotsin taitoa – kunkin omaa äidinkieltäkään unohtamatta – ja tarjota muutenkin yksilöllisiä eväitä kaikkinaiseen kehitykseen, kotoutumiseen ja eri kouluaineiden opiskeluun suomeksi tai ruotsiksi. (http://www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/48802_valmistavaops_2009.pdf.)

Hieno homma siis tämä suurelle yleisölle kovin tuntematon valmistava opetus. Sääli vain, että se jää tuntemattomaksi myös monille niistä, joille se olisi tarkoitettu. Näin taas käy siksi, että kuntatasollakaan valmistavaa opetusta ei aina tunneta tai olla tuntevinaan.

Kautta maan löytyy yhä kuntia ja jokusia kaupunkejakin, jotka eivät valmistavaa opetusta järjestä, vaikka sitä tarvitsevia oppilaita koulujen listoilta löytyykin. Pakkoa ei nimittäin ole. Onko järkevään toimintaan tosiaan pakko pakottaa?

Edelleen moni muilta mailta muuttanut vain asettuu luokkaan paikoilleen, ei ole ollenkaan valmis, mutta hep.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja