Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Minna Suni. Kuva: Kotuksen arkisto.

Minna Suni
selvittelee Jyväskylässä työkseen maahanmuuttoon liittyviä kielikysymyksiä. Osa näkökulmista ja hajahavainnoista päätyy tänne kierrätykseen.

Minna Suni

25.2.2010 23.53

Hop hop ja jalla jalla

Suomi sai tänä iltana pronssia!

Suomi sai tänä iltana pronssia. Naiset hiihtivät minkä suksistaan pääsivät. Mukavaltahan tuo kuulosti, kun ladun varressa huudettiin isoon ääneen HYVÄ HYVÄ. Hetkittäin kuului myös tuttu HOP HOP, josta ainakin meikäläisten sukupolvi aloitti spontaanin norjanoppimisensa jo lapsuusvuosina. Ehkä tänään joku norjalainen oppi sohvallaan sanan HYVÄ?

Äidinkielen kuuleminen tuntuu hyvältä. Erityisen hyvältä se tuntuu silloin, kun se on harvinaista herkkua. Moni ulkomailla asuva suomenkielinen ikävöi oman kielensä kuulemista kovasti. Kun suomea osuu yllättäen korviin, mielen valtaa yllätys ja ilo. Ei jälkeäkään siitä ärsyyntymisestä, jota liian lyhyeltä tuntuneen lomamatkan lopussa koetaan lentoaseman lähtöportilla, jonne maanmiehet kokoontuvat supattamaan suomeaan. 

Oman kieliyhteisön merkityksen huomaa parhaiten – tai kipeimmin – juuri silloin, kun siitä on pitkään erossa. Muunkielisessä ympäristössä olevan pää väsyy äkkiä ja usein. Olo on ulkopuolinen, ja jotkut kuvaavat olevansa kuin amputoituja, vaikka hallitsevatkin uuden asuinmaansa kieltä jo mainiosti. Osaamisen ja itseilmaisun mahdollisuudet ovat sittenkin aika rajatut, kun arjen asiat ja omat ajatukset on jatkuvasti toimitettava muilla kielillä kuin sillä, joka tuntuisi siltä omimmalta ja luontevimmalta.

Siinä jamassa ovat tietenkin myös Suomeen asettuneet maahanmuuttajat. Vaikka moni asia on hyvin, ei äidinkielen ikävä hellitä. Siksi parvekkeille ilmestyy lautasantenneja ja ilmaiset nettipuhelut mahdollistava tietokone hankitaan ennen monia muita kodin vempaimia. 

Kansainvälistä äidinkielen päivää vietetään Unescon aloitteesta aina näin helmikuussa (21.2.). Ideana on pitää esillä eri äidinkielten, kielellisen monimuotoisuuden ja monikielisyyden merkitystä. Tämänvuotisen päätapahtuman (Pariisi 22.–23.2.2010) yhtenä teemana oli se, onko teknologia äidinkielten ystävä vai vihollinen. Suomessakin äidinkielen päivää vietettiin sekä kouluissa että valtakunnallisessa seminaarissa, johon kokoontui mm. lukuisten eri äidinkielten opettajia.

Itse ainakin uskon, että kielivähemmistöihin kuuluvilla on tällä teknologiavälitteisen viestinnän aikakaudella paremmat mahdollisuudet kehittää ja ylläpitää äidinkieliään kuin ennen. Arvelen myös, että Suomessakin aletaan vähitellen tiedostaa, etteivät ne runsaat 150 kieltä, jotka maahanmuuttajaväestö on tullessaan tuonut maahamme, ole pelkkä riesa, vaan pääomaa, josta myös talouselämä tulee hyötymään. Ainakin merten takana on jo jonkin aikaa tiedostettu sellaisten työntekijöiden arvo, jotka pystyvät hoitamaan kontaktit uusiin kauppakumppaneihin sekä verkossa että silmäkkäin nimenomaan äidinkielillään eivätkä vain englanniksi.

Yhdessä äidinkielen päivän alustuksessa tuotiin muuten esiin se, että nykykoululaiset oppivat spontaanisti sanoja ja fraaseja ympärillään kuulemistaan Suomen uusista kielistä ja käyttävät niitä vallan mielellään. Nyt opitaan JALLA JALLA vähintään yhtä näppärästi kuin  HOP HOP ennen.


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

26.2.2010 11.02
Nousiainen
Hyvä ja tärkeä juttu. Äidinkielessä eletään! Tämä tuo mieleen sen kaipuun, jota koin taannoin Saksassa pitkään asuessani. Silloin tuntui mahtavalta saada käsiinsä uunituore Iltis, kun pääsi Finnairin koneeseen matkalla lomailemaan kotimaahan. Nyt jo pidempään Suomessa asuneena ihmettelen joskus itseäni, kun katselen noita härskejä lööppilehtiä ja tunnen lähinnä inhoa :)

Ja sekin on totta, että nykylapset onneksi pääsevät tekemisiin laajemman kielikirjon kanssa kuin me aikoinaan.
8.3.2010 13.45
Maisa
Oppia Intiasta
Vietin juuri viikon Intiassa. Kysäisin yhdeltäkin yhteiskuntatieteiden opiskelijalta, montako kieltä hän osaa. No, viittä paikallista ja englantia, mutta "vain" kolmea paikallista lukea ja kirjoittaa, kaikkia eri kirjoitusjärjestelmillä.Heräsi kysymys: säilyykö monikielisessä ympäristössä lapsen herkkyys oppia kieltä ympäristöstään aikuisikään? Mutta äidinkielen säilymisestä kannettiin huolta Intiassakin - englanti jyrää.
9.3.2010 21.09
Minna S.
Oppia Intiasta 2
Niin, monikielisyys on tosiaankin ihmiskunnassa yleisempää kuin yksikielisyys.... Mielenkiintoista kyllä miettiä monikielisen ympäristön vaikutusta. Onkohan niin, että vaikka ikä heikentäisikin tuota "lapsen herkkyyttä", voi jo tarve oppia ja käyttää ympäristössä käytettäviä kieliä kompensoida menetystä kummasti? Kokemuksia?