Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Laura Niemi Kuva: Otso Kaijaluoto (Kuvain)

Laura Niemi
 on toiminut kielenhuoltajana ja kouluttajana Kotuksessa. Hän on kiinnostunut paitsi kielenhuollosta myös puhutusta kielestä ja vuorovaikutuksesta. Iltaisin hän mieluiten neuloo.


rss

29.4.2014 10.13

Sopiiko twiipsi suomen kieleen?

Laura Niemi

Kotuksessa seurataan uusien sanojen käyttöä ja vakiintumista mutta ei hyväksytä tai hylätä niitä.

Twitterissä on alettu viime viikkoina puhua twiipseistä. Twiipsillä tarkoitetaan ihmistä, jonka tuntee Twitterin kautta ja jonka kanssa on tekemisissä Twitterissä. Jonkin verran käytetään myös tweepsiä. Sana on ilmeisesti lainattu ja mukautettu suomeen englannin tweepistä.

Kotukselta kysyttiin Twitterissä, voisiko se hyväksyä twiipsi-sanan suomen kieleen. Kotuksella ei ole valtuuksia hyväksyä eikä hylätä uusia sanoja, vaan uudissanat tulevat kieleemme silloin kun kieliyhteisö alkaa käyttää niitä. Kotuksessa kuitenkin seurataan uusien sanojen käyttöä ja vakiintumista ja kirjataan niitä muistiin sanatietokantaan, johon twiipsikin on jo lisätty.

Kotus myös antaa suosituksia sanojen kirjoitusasusta ja käytöstä. Suositukset koskevat lähinnä yleiskieltä, eli Kotus ei voi puuttua siihen, mitä sanoja ihmiset käyttävät vaikkapa ruokapöytäkeskusteluissaan tai tekstiviesteissään.

Läheskään kaikki uudissanat eivät saa pysyvää jalansijaa kielessä, vaan ne jäävät päiväperhoiksi. Jos jokin uusi sana kuitenkin selvästi vakiintuu pitkäksi ajaksi ja saa paljon kannatusta kieliyhteisöltä, se saatetaan lisätä nykysuomen yleiskieltä kuvaavaan sanakirjaan eli Kielitoimiston sanakirjaan.

Tietotekniikan termitalkoot suosittelee, että Twitter-päivityksestä eli tviitistä käytettäisiin kirjoitusasua tviitti tai twiitti, ei tweetti, koska sanan ääntöasussa on i. Sillä perusteella myös Twitter-tuttua kuvaavasta sanasta kannattaa mieluummin valita kirjoitusasu twiipsi.

Se lienee selvää, että twiipsi on tyyliarvoltaan arkinen eli sitä kannattaa ainakin toistaiseksi käyttää epämuodollisissa yhteyksissä. Käypä asiateksteihin sopiva vastine voisi olla esimerkiksi Twitter-tuttava. Twitterin tiiviisiin päivitysteksteihin twiipsi sopii kuitenkin mainiosti.

Salli Kankaanpään teksti Kieliohjeiden kirjo” (Kielikello 4/2013)
Tietotekniikan termitalkoiden uusia suosituksia (Kielikello 2/2013) 

Blogimerkintää korjattu 29.4.2014 klo 15.00.


Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

29.4.2014 12.04
Timo
Viserrysväki
Sanan tviipsi kohtalo riippuu Twitterin kohtalosta ja sen tarpeellisuudesta. Englannin tweepshän on tyypillinen slangikontaminaatio sanoista Twitter ja peeps < people. Näitä tarvitaan tiivistä ilmaisua vaativassa (ja niin muodoin harjoittavassa!) Twitterissä. Tarvitaanko niitä Twitterin ulkopuolella on toinen kysymys. Asiateksteissähän tviipsi on helppo kiertää.
29.4.2014 14.46
Satska
Twitter-jakonappi
Saisiko Twitter- ym. somejakonapit teidän bloggauksiin!
29.4.2014 18.21
...
tuplamonikko
Tviipsissä on englanninkielen monikko jo mukana, joten suomen monikko tviipsit on vähän hassu. Tosin eipä tuo ole haitannut muissakaan vastaavasti muodostetuissa uudissanoissa. Crocsit, legginsit ym.
29.4.2014 22.41
Teemu
Monikko?
Minua kummastuttaa, miksi Twitteristä tunnettua henkilöä tarkoittavaksi sanaksi on muodostumassa monikko. Englanniksihan "tweeps" tarkoittaa ihmisiä, jotka tuntee Twitterissä. Perusmuoto ja yksikkö on siis "tweep", tai näin ainakin minä olen käsittänyt.

Mielestäni siis suomen kieleen sopisi paremmin tviippi ja tviippejä, ei tviipsi ja tviipsejä.
2.5.2014 9.18
Laura Kataja
Teemulle tuplamonikosta
Tuossa edellinen jo ihmetteli tuota mukaan puikahtanutta englannin monikon ässää.

Ihmetellä kyllä sopiikin, mutta ilmiö on ollut yleinen jo pitkään. crocsit ja legginsit ovat sikäli hyvin ymmärrettäviä, että nuo sanat esiintyvät aina monikossa, jalkineita ja housuja kun merkitsevät. Kenkä nyt voi esiintyäkin parittomana, vaikka yleensä niitä pitäisi olla kaksi, mutta mikä on yksi housu?

Mutta vastaava on ainakin "muffinssi", jossa tuo s sitkeästi majailee. Olen jossakin ehdottanut, ja ehdotetanpa tässäkin suomalaiseksi vastineeksi sanaa "kakkunen". Pienoiskakkujahan nuo ovat.
2.5.2014 10.06
Timo
Monikko?
Monikoltahan "tweeps" näyttää ja sillä tavalla se tuntuisi käyttäytyvänkin, mutta onko sillä yksikköä "a tweep"? Taustalla on siis sana peeps < people, jolla ei ole yksikköä, vaan tarvittaessa apuun otetaan toinen sana "person".
4.5.2014 14.34
Heli
Pikkulintu
Entä miten olisi pikkulintu? Nehän ne aina ennenkin ovat laulaneet yhdestä jos toisestakin asiasta.

Minua väsyttää tämä väkinäisen englannin vääntäminen suomeen, kun useimmat ilmaisutarpeet saa lähemmäs sitä suomea, jonka tunnemme, olkoot sen juonteet ja juuret sitten miten kaukaa lainautuneita hyvänsä.

Vaan kenties näillä väkinäisenglanneilla on tarkoitus peittää sanottavan irrallisuus, tyhjyys ja mitättömyys, joka näkyisi heti, kun tavoiltaan kouraantuntuvampi suomi alkaa sanoja puserrella.
28.5.2014 18.46
Hannavee
Vitteri vai tuitteri
Eipä tunnu tviipsit tutuilta, kun itse tvitterikin on mahdoton. Käytössä puhumme vitteristä, joku sanoo tuitteriksi. Tuitteri taipuu kotoisasti "tuittu, tuitut", mutta vitteristä tulee samalla kaavalla rumia sanoja.